Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Helian rannassa ja Huovilan koululla

    Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen).

    Heljän sauna

    Oulujoessa oli ihana hiekkaranta Helian kohdalla. Tytöt kävivät yhdessä uimassa. Siellä pestiin myös kesäisin pyykit. Rantaan vietiin suuri rautapata, tuli alle ja pyykit kiehumaan. Aurinkoisina päivinä pyykit kuivatettiinkin pensaiden oksilla rannassa.

    Pyykkipäivän jälkeen oli mankelipäivä. Mankeli oli pitkä pöytä, jonka päällä pyöritettiin tukkeja, joiden ympärille oli puhtaat lakanat kiedottu. Tukit pyörivät kivipainon alla ja molemmissa päissä oli ihminen pukkaamassa tai työntämässä. Manklauspäivä oli kova, mutta tärkeä päivä Waanalle.

    (lisää…)

  • Korvalla Jymynniskan

    Niskakosken kuohut

    Kuohuissa keinuu ja kiikkuu
    summaton tukkien vuo:
    vaeltaa viiltää, soluu ja soljuu puut,
    köriläät paljaat, kuoritut,
    toisia kaarnaisin vaipoin
    kiviä kolkkaen pitkin ja poikittain,
    tyrkkivät toistaan ja nostavat noin
    nupopäätä,

    kiire  –  elämän piirre
    kuin noillakin ois nupissaan.
    Ihminen toimekas puun sahas.
    Rannalle saatti.
    Vyörytti taivaltamaan.
    Meno viuhua koskella saa.

    Kiiruhda puu!
    Maa rakentuu.
    Rehovoimainen kansa
    saarsalvostansa
    yhä puurtaa
    pilviä päin.
    Kiire on näin.

    – Salli Lund

  • Muutto Koivikosta Pömille 1937

    Pömi, Armida ja vauva

    Äiti Armida (Salmi, o.s. Koponen) oli huolissaan lisääntyvästä ajoneuvoliikenteestä Koivikossa  lasten vuoksi, kun asuivat Oulu-Kajaani tien varressa.

    Perhe päätti ryhtyä maatalousyrittäjiksi ja etsivät maatilaa, vaihtoehtoina olivat asutustilat Karppila Rovan lähellä ja Penninkangas. Päätyivät Penninkankaaseen parempien kulkuyhteyksien johdosta. Isä meni ensimmäisen kerran sisälle ostamaansa taloon eteisen ikkunasta, kun mukana ei ollut avaimia.

    (lisää…)

  • Rovan pysäkki

    Rovan pysäkki

    Rovan pysäkki tuli tutuksi usean vuoden ajaksi aina vuodesta 1966 alkaen, jolloin kävin Oulussa koulua. Polkupyörämatkaa tuli lähes 5 km kotoa pysäkille. Oli mukava pakkasaamuisin nousta lämpimään junaan.

    Juna oli ns. lättähattumallia – sininen väriltään. Junassa kun  istui, oppi samalla vähän ruotsia, esim. Spotta ej på golvet. Junassa oli erikseen tavalliset osastot ja tupakkaosastot. Jos sattui matkalla janottamaan, niin junan seinällä oli vesipullo ja pahvimukit.

    (lisää…)

  • Kansakoulua Huovilassa 1940-50 luvulla

    Huovilan koululaisia 1940-50
    Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana nimien kera – melkein kaikki on tunnistettu. Tunnistatko loput?

    Oppivelvollisuuteni suoritin Huovilan koulussa. Koulupiiri käsitti Laukan ja Hartikan välisen alueen. Oppilaita kävi myös Oulujoen eteläpuolelta. Opettajia oli kaksi, joskus kolmekin. Koulukyytejä ei silloin ollut – eikä niitä osattu vaatiakaan. Etupäässä kuljettiin jalkaisin ja talvella suksilla. Sota-ajan jälkeen tahtoi olla vaatteista ja kengistä puutetta. Kunta jakoi kenkiä niitä tarvitseville.

    Huovilan koulu oli tuttu ja turvallinen koulu, ei ollut ongelmia. Opettajat olivat asiallisia hyvin oppilaitten kanssa toimeentulevia. Mitä opettaja sanoi, niin se sana oli laki. Ei siinä kukaan vastaan pullikoinut.

    (lisää…)