Avainsana-arkisto: ruokaperinne

Keräsen Kaarlo muistelee – osa 3 – maalaistalon arki ja pyhä

Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko. Klikkaa kuvaa niin näet keitä siinä on. Joka päivä aamulla klo 8-9 syötiin eine, klo 14 puolinen, niiden välissä kahvi. Iltanen oli klo 19 päivän päätteeksi. Kesällä niitylle tuotiin evästä, pyyheliina levitettiin ja katettiin kahvit. Kaukaisimmat niityt olivat Rauhionojalla lähellä Rauhion taloa.

Tallennettu kategorioihin 19 Mäkelä, 23 Keränen, 23 Keränen - Uusikeränen, 38 Inkala, 52 Siekkinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Taksa asianomaisille kestikievareille Oulun läänissä (1911)

Kosulan kestikievaria pidettiin vuoteen 1927 asti. Ensimmäiset maininnat Laitasaaren kestikievareista ovat 1760-luvulta Kestistä no 35. Ylin kestikievarin taksa Oulun seudulla, suluissa alin, punaisella Muhoksen taksat (Hyrkkään kestikievari 1913) 1 ruoka-ateria, lämmintä ruokaa 2 mk (75 p) 1,10 mk 1 ruoka-ateria, kuivaa ruokaa 1 mk (50 p) 1 mk 1 litra maitoa 30 p (15 p) 10 p 1 litra piimää 15 p (5 p) 10 p 1 kilo voita 3,50 mk (2,50 mk) 3 mk

Tallennettu kategorioihin 10 Kosunen, 9 Ylikosunen, 9 Ylikosunen - Kinnula | Avainsanoina , , | 1 kommentti

J. B. Heikkisen 25 teesiä puhemiehelle (1920)

Juho Benjamin Juhonpoika Heikkinen, Laitasaaren Karhun no 7 sekä Utajärven Laitilan no 5 isäntä oli järjestelmällinen ja jämpti mies. Hän kirjoitti 38 osaisen seinätaulun talon työväelle, sekä rengeille että piioille. Molempia oli talossa useita. Allaoleva luettelo oli puhemiehiä varten, jotta osaisivat esitellä hänelle oikeansorttisia emäntäehdokkaita. Puhemiehen velvollisuus ja emännän paikka haettava ja häneltä vaaditaan seuraavaa:

Tallennettu kategorioihin 7 Karhu | Avainsanoina | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Korvikkeita (1941)

Kuvan henkilöt eivät liity tarinaan, mutta tunnistatko heitä? Se ei ollut näin alku- vaan loppukuulla, kun herrasväki Kääpä-Koivu sai aiheen pistäytyä visiitillä herrasväki Kuretsuolla. Ja se aihe oli sikäli arkaluontoinen, ettei sitä oikeastaan voi julkisuudessa mainita. Rouva Kääpä-K. vain sen kuiskasi miehelleen herra Kääpä-K:lle. Herra Kääpä-K. kuiskasi vastaan, ettei vain suotta vaivauduta. Siihen sanoi rouva Kääpä-K., että kyllä se on aivan varmaa, se kun on sellainen hamstraaja se rouva Kuretsuo, niin että kyllä siellä kannattaa käydä, kun ei ole edes korviketta saanut moneen päivään ja tärkeitä asioita olisi – sellaisia päivänpolttavia kysymyksiä, joista piti joutua haastelemaan ennen kuin muut ennättävät. … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Elämää ennen vanhaan Väärän tilalla – osa 2

Eila Nurro o.s. Valkonen muistelee lapsuuttaan Laitasaaren Väärän tilalla. Artikkelin ykkösosa on täällä. Koulumatkat kuljettiin veneellä joen toiselle puolelle Huovilan koululle. Anna-äidin veli Veetu vei lapsia veneellä kouluun ja sai siitä palkkaakin. Opettajana toimi Lyydia Hirvelä. Apuna oli sairaanhoitaja neiti Näsi. Sota-ajasta Eila muistaa esimerkiksi miten Oulun pommitettiin. Lyydia Hirvelä oli sanonut, että nyt mennään mettään, eikä lähetä sieltä ennen kuin hän antaa luvan.

Tallennettu kategorioihin 5 Väärä | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Elämää ennen vanhaan Väärän tilalla – osa 1

Eila Nurro o.s. Valkonen muistelee lapsuuttaan Laitasaaren Väärän tilalla. Artikkelin kakkososa täällä. Elämä oli ennen vanhaan työntäyteistä. Jo lapsena opittiin tekemään kovasti töitä. Eilan muistot lapsuudesta ovat kaikesta ahkeroinnista huolimatta myönteisiä. Etenkin talon isäntää Vanhaa isää, joksi Väärän isäntää Anttia kutsuttiin, Eila muistaa lämmöllä. Vanhalla isällä oli suuri sydän ja hän oli rauhaa rakastava mies, Eila toteaa papastaan. Talossa ei koskaan riidelty ja ruokaa riitti kaikille kävijöillekin. Anna-äidillä oli tapana sanoa, että laita vielä muutama ylimääräinen pottu kiehumaan, sattuu vielä joku tulemaan syömään. Vanha sanonta oli, ettei ruoka syöden lopu vaan saamattomuuteen.

Tallennettu kategorioihin 5 Väärä | Avainsanoina , , , | 1 kommentti

Mummon luona Monolassa – osa 10

Elämää lintukodossa Monolassa ei ollut kaivoa, vaan Vilho-eno nosti talousvedenkin silloin vielä puhtaasta Oulujoesta. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa, rössypottua, marjaruokia, vellejä ja puuroja. Aika usein oli tattaripuuroa, ja siitä opimmekin pitämään. Meitä passattiin ja syötettiin kolmen ihmisen voimin. Naapuritalon, Kankaalan tytär Hanna oli pestattu päiväapulaiseksi. Rea jo kyllästyi: ”Minä en rupea olemaan sellaisessa talossa, jossa aina pitää syödä.”

Tallennettu kategorioihin 18 Rönkkö, 55 Vainiokangas | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Pakkanen

Miten selvittiin pakkastalvista maaseudulla 1940-50 luvulla Rakennukset olivat hirsirakennuksia eivätkä kaikistellen aina kovin lämpimänpitäviä. Lämmitettiin uuneilla, jokaisessa huoneessa oli omansa. Lämmitykseen meni puuta ja aikaa useampi tunti päivässä. Asuntojen ikkunat olivat kaksinkertaisia ja niiden alaosat jäätyivät kovilla pakkasilla. Ilmojen lauhtuessa jäät sulivat ja ikkunoista valui vesi puuruuhiin, jotka oli laitettu ikkunanpokien alle.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | 2 kommenttia

Mummon luona Monolassa – osa 9

Helvi-täti Äiti oli saanut paikan Mikkelin lääninarkistonhoitajana, ja siellä aloitimme oppikoulun syksyllä 1934. Sitä ennen, jo keväällä oli suoritettava pääsytutkinto Oulun Suomalaisessa Tyttökoulussa. Helvi-täti oli luvannut, että jos selviämme siitä, saamme pyytää häneltä mitä haluamme. En muista mitä Rea toivoi, minä pyysin puolta kiloa sekahedelmiä. Kun Rea pääsi oppikouluun parhaalla mahdollisella pistemäärällä ja minä toisena, näyttöä oli, ja Helvi-tädille oli tullut lupauksen lunastamisen aika. Mutta taas tapasi tarkkuus; hän yksinkertaisesti söi sanansa.

Tallennettu kategorioihin 18 Rönkkö | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Sikamaisia tarinoita Koivikosta

Sota-aikaan ja sen jälkeen valtion omistaman Koivikon koulutilan sikala oli yksi Suomen siitossikaloista. Kun ruuasta oli kova puute, piti sianlihan ja läskin jalostus saattaa suurempaan tuotantoon. Armeija tarvitsi ruokaa, samoin sota-ajan jälkeen suuret joukot metsä-, rakennus- ym. työntekijät tarvitsivat ravintoa. Sianlihan ja läskin jalostus oli tärkeää. Metsurien pääruokana oli sianliha ja läski. He paistoivat pannulla rasvaisen lihaläskin ja sekaan ruisleipäpaloja – päivän ateria oli turvattu. Koivikossa oli maankuulut jalostuskarjut nimeltään Faruk ja Viikinki. Faruk myytiin jalostukseen Pätiälän kartanoon Asikkalaan vuonna 1962. Myynnistä uutisoitiin paikallislehdessä etusivulla kuvalla varustettuna. Faruk jätti Koivikkoon yli 1500 porsasta, Farukin jälkeläisiä myytiin joka puolelle Suomea.

Tallennettu kategorioihin 39 Koivikko | Avainsanoina , , | 1 kommentti