Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Näyttäisi että tässä kuvassa olisi marjastajia – vai istuttavatko he puuntaimia? Tunnistatko henkilöitä? Klikkaa kuvaa!
Oli lämmin kesä vuonna 1972. Olin päässyt armeijasta toukokuussa. Paavolan Olli ehdotti hillaan lähtöä. Aamulla lähdettiin Ollin Opelilla. Ajettiin Sanginjoen tietä ja käännyttiin Porrasselältä Matkajärventielle. Ajettiin vajaa kilometri ja auto jätettiin siihen. Olli tunsi maastot, minä kuljin perässä.
Vaikka onkin totta, ettei ajan raateleva torahammas itse asiassa voi tässä toukkien ja matojen ynnä muiden vaivaisten matkamiesten kotopaikasta paljoakaan pois kuljettaa, niin kuitenkin uudet sukupolvet onnistuvat aina jotain kahmasemaan ohimennen ylitse tuhisevasta avaruudesta kyhätäkseen näistä kaasuista ja eetteriatoomeista uusia tuulentupia, joiden nurkista vanhan auringon säteet näyttävät heijastuvan aivan uusin värein ja vivahduksin. Ja sukupolvinuorukaiset heittävät kuperkeikkaa ja hihkuvat:
Ah, kuka voi punnita neron voiman, ken pystyttää meille kyllin korkeat muistopatsaat!
Päivitin tänään WordPressin (ohjelma jonka päällä blogi toimii) ja sen lisäosat (mm. kuvagalleria-, kävijälaskuri- ja lähdeviittausohjelmat). Sen seurauksena on ilmennyt joitain ongelmia, mm. kuvagalleriat eivät toimi normaalisti. Jos huomaatte muita omituisuuksia, voitte raportoida tähän kommentoimalla.
Tullee se vahinko viisaallekki, tyhymällä se on aina toisessa käjessä.
– Jaana –
60-luvun alkupuolella käytiin useita hillareissuja serkkuni Kalervon kanssa. Matkat suuntautuivat Sanginjoelle päin.
Vuonna 1964 lähdimme Kalervon valkealla Skodalla hillaan. Ajettiin Pyhäselän laitaan. Käveltiin kankaan poikki ja pian oltiin Itkusuon laidassa. Päästiin heti poimintaa aloittamaan. Kierreltiin pikkusoita ja mentiin yhä kauemmas, maastossa oli kapeita pitkiä soita ja niiden välissä yhtä kapeita kankaita itä-länsisuunnassa.
Torppari Heikki Heikinpoika Keränen keksi kivennostolaitteen. Kuva on saatu Martti Keräseltä. Tämä artikkeli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Keräsen torpasta -artikkelille.
Heikki Aaponpoika Keränen (s. 1851) rakensi torpan kotitilalleen Suokylään vaimonsa Emilia Laurintytär Ähkysen (s. 1859) kanssa. Heikki toimi kelloseppänä eli uurmaakarina ja tämä työ vei häntä pitkin pitäjää. Riitauduttuaan veljensä Aapon kanssa hän purki torppansa Suokylästä ja siirsi sen Halolan maille. 1
Heikille ja Emilialle syntyi torpassa ainakin 17 lasta, joista 14 ehti aikuisikään. Torpassa oli varmasti välillä melkoisen ahdasta asua suuren lapsikatraan kanssa, mutta sopu sijaa antoi. Pojista Kalle (Kaarle, s. 29.4.1887) muutti aikuistuttuaan lähelle – hän avioitui Pienimäätän no 17 tyttären Maria Juhontytär Kettusen (s. 10.7.1885) kanssa. Kalle oli kuuluisa kansanparantaja ja paransi sekä eläimiä että ihmisiä – töitä oli varmasti riittämiin lääkäripalveluiden tuolloin ollessa vain kaupungeissa. Aiemmasta artikkelista saimmekin lukea niistä ammeista, jotka Heikki Heikinpoika (s. 1891) – Kallen veli – teki veljensä ammatinharjoittamista varten.