Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Helian ruokataloutta

    Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen).

    Heljän päärakennus

    Syyslahdin aikaan teurastettiin monta elukkaa. Silloin Helialla tehtiin verimakkaraa. Teurastetusta eläimestä laskettiin veri saaviin. Heti sen jälkeen tehtiin ruistaikina, jossa nesteenä oli veri. Makkaran kuoreksi käytettiin eläimen suolta, joka saatiin teurastuksessa. Suoli siivottiin ennen täyttöä siten, että se ensin poljettiin olkien päällä tyhjäksi ja sitten huuhdottiin vedellä puhtaaksi sisältäpäin. Suoli ei saanut kuivua.

    (lisää…)

  • Kesä hyvästelee

    Koskivenettä vedetään vastavirtaan

    Kankaalta kanervakimpun
    kukkivan käteeni taitoin.
    Hyväellä silmäni sai
    jäkälikköä, sen hopeaa.

    Rantaniitylle laskeissa
    liehuva perhojen parvi
    puna-apilan olalle istui  –
    jo pois lehahtain.

    Törmäpääskyset kerkeäkielet
    kesää mennyttä kertoo…
    Lennossa kaareutuen
    alas laskeutuvat.
    Kisaan ne haastelevat…

    Autoja asfalttitiellä
    kiitää lintuna mennen.
    Kulkijan ohittaen
    yksi matkaaja heilautti kättä.

    – Nuorikko – naurusta sen
    astuja arvata saa.
    Silmien siinnosta – yön kun on
    kaulannut kulta.
    Rakkauden runsaudestaan
    hivenen tien kulkija saa.
    Keltaisna kypsyen nuokkuu
    tienohen tähkä
    luvaten elämää.

    Metsä jo hiljennyt on.
    Pojat peipolla.
    Lehdossa kerttu kaihoaan kertoelee
    kesän poistuvan sointuja helkkäin.

    Pihlaja kumparellaan, jota vuoraa
    vaapukan varsi,
    oksia painosta marjojen taivuttaa.
    Pihlajan terttuselle
    värin oikean loihtii halla.
    Kypsiä silloin ne.
    Punatulkkuja kutsuvat kestiin.

    – Salli Lund

  • K. A. Strömmerin perhe Muhokselle 1918

    Hilli ja Kalle pappilan törmällä

    Karl Alfred Strömmerin vaimo Hilja Sigridin eli Hillin kirje 10.5.1918 äidilleen Emma Gebhard´ille (ent. Hämäläinen, o.s. Kekoni) ja sisarelleen Armi Klemetille Helsinkiin. Kalle ja Hilli olivat juuri 1.5.1918 muuttaneet Saloisista Muhokselle, Kalle isänsä Samuel Abrahamin kappalaiseksi. He asettivat asumaan Alapappilaan.

    …Nyt sitä ollaan mekin muhoslaisia. Tuntuu niin kummalta. Yhdeksän vuotta asuttiin Saloisissa. Meille oltiin erittäin ystävällisiä sekä Raahessa että Saloisissa. Lehdissä oli myös hyvin monet kirjoitukset juhlista ja läksiäisistä…

    (lisää…)

  • Elias Erkinpoika Kestin perukirja 1784

    23. elokuuta 1784 pidettiin Kestin 1/4 manttaalin kruununtilalla Muhoksen pitäjän Laitasaaren kylässä tilalla n:o 41 perunkirjoitus Elias Erkinpoika Kestin kuoleman jälkeen. Elias kuoli 2.6. Häneltä jäivät täysivaltaiset pojat Erkki, Elias ja Juho ja tyttäret Maria, Riitta ja Elsa.

    Tytär Maria oli kuollut 10 vuotta sitten ja ollut naimisissa torppari Jaakko Pietilän kanssa Iijoen Kuivasjärveltä. Heillä oli poika Erkki ja tytär Anna. Riitta oli ollut naimisissa kuolleen talonpojan Isak Koukkarin kanssa Paltamosta, Elsa oli naimaton. Elsan holhoojaksi määrättiin talonpoika Pekka Siekkinen Laitasaaresta. Elias Kesti oli ollut naimisissa Kaarina Henttusen kanssa, joka on kuollut kauan sitten, mutta hänen jälkeensä ei ole pidetty perunkirjoitusta.

    (lisää…)

  • Maatöitä ja sadonkorjuuta Heliassa

    Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen).

    Kahvipaussilla työn lomassa

    Kuva ei liity tarinaan – klikkaa kuvaa

    Siemenpotut oli ensin idätetty pirtissä reessä jossa oli laidat. Potunpanossa hevosen perään pantiin sahra, jolla peltoon saatiin vako hevosen vetäessä. Vakoon laitettiin siemenpotut ja seuraavalla kierroksella siemenperuna peittyi multaan ja uusi vako syntyi. Työssä oli hevosmies ja potun panija. Potunotto oli syys-lokakuussa. Varret revittiin ja sahralla tai kuokalla taas aukaistiin vako. Oma väki oli pellolla keräämässä uudet perunat. Potut säilytettiin pottukellarissa. Se oli maakellari, jossa säilytettiin myös silakkatynnyrit.

    (lisää…)