Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Vaijo

    Jukka ja Topi-koira

    Kuvan koira ei liity tähän tarinaan, mutta viisas koira oli tämä Topikin

    Muistuupa tässä mieleen kauempaakin koirajuttu. Se on sota-ajalta, sen kertoi minulle äiti. Silloin äidille oli hänen sanojensa mukaan ”sotaherra” tuonut hoidettavaksi komean venäjänvinttikoiran. Mielessäni ei ole sen kummemmin, miten ja miksi näin.

    Koira oli nimeltään Vaijo. Se oli ollut ystävä ja turva. Äidin kertoman mukaan se makasi vauvanvaunujen vierellä ulkona ja oli mukana hevosta haettaessa laitumelta. Niin hevosen kintereillä oli kulkenut, että tämä oli potkaissut ja koira ilmassa lentänyt…

    (lisää…)

  • Sivuston ohje päivitetty

    Käykääpä lukemassa, uudet ja vanhatkin sivuston lukijat – ohje löytyy täältä – klikkaa linkkiä. Ohje -sivun löydät myös menupalkista.

  • Laitasaaren esineistöä – kolmijalkapata

    Kolmijalkapata - Väinö Huovinen
    Kolmijalkapata

    Lahjoittanut Muhoksen kotiseutumuseolle Väinö Huovinen (Laitasaari, Huovinen).

    Pyöreä jalallinen pata, jossa kädensija. Jalan kork. 10,5 cm – padan kork. 12 cm – halk. 21 cm – kädensija 11 cm.

    Vanhoissa perukirjoissa ruokapata oli usein arvokkain talousesine.

    Katso Huovisen talon sivulta uusi ilmakuva talon pihapiiristä. Kiitos Riitta!

  • Itämeri

    Laine-laiva redillä Öhrnbergin rannassa

    Meri!  Olit harmaa kuin äiti
    hartaana huolehtivainen.
    Totinen kuin usein äiti.
    Väsähtänyt samoin kuin hän.
    Ja tyyni olit, tyvenhellä.
    Sellainen olit tänään. Itämeri.

    Jo huomenissa vekottelet
    sinisiinnoissa, nauruisin suin,
    hymysilmin kuin tanssiva tyttö
    suvikuun iloilloissa nähty.

    Taas puohumaan yllyit.
    Hartiakkaat humulaineesi huohottain
    päin puskea voi mitä vain
    villinä roiskuttain
    riemuisna, voimistaan kerskuin.
    Meren kiihtäjät, tuulien poikaset kirmaa.
    Elän!  Riemuitsen, uppoan Itämeren hurmaan.

    …Iltaruskosi kultia tuijotin taas.
    Syvän rakkauden täyttymys kai…
    Tosi onneen  –  niin mieleeni sai  –
    voisi ruskoas vertailla saattaa.

    Itämeri sininen.
    Rantaan liekkuu aaltonen.
    Pois savuaa laiva.
    Jää rannalle raakun kuori.
    Sen rinnalle minä.
    Minun luokseni liekkuu kaipaus  –
    Itämeren ääni sen toi
    maininki kantoi  –
    merentakaisen syntymämaan
    hiljaisen, myöhäisen kutsun,
    lauluista ihanimman.

    – Salli Lund

  • Sairautta, köyhyyttä ja sotaa

    Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen).

    Vaana ja Matti

    Kun pelätty tulirokko iski Juliaan, hän makasi kamarissa korkeassa kuumeessa. Otsakin ajettui ja pullistui. Waana haetutti sairaanhoitaja Hilja Hartikan katsomaan. Julia yritti teeskennellä tervettä ja rupesi muka keittiössä pöytää pesemään, ettei huomattaisi otsaa. Ouluun piti kuitenkin lähteä. Siellä tohtori Nevanlinna otti mätää pois otsaluun ja nahkan välistä. Julia joutui olemaan sairaalassa jonkun aikaa, mutta parani.

    Kerjäläisiä ja Helian maan mökkiläisiä oli paljon 1900-luvun alussa. Ennen joulua mökkiläiset ja kerjäläiset tulivat pyytämään jouluapua talosta. Waana antoi sanomalehteen käärittynä leipää, voita ja kalaa. Menivät sitten seuraavaan taloon. Kerjäläisiä kävi usein.

    (lisää…)