Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Kaiku-lehdessä kirjoitettiin perjantaina 5.6.1914 1
Viime torstaina kun Ähkylän talon renki Jaakko Holappa Muhoksen Laitasaaressa oli kyntämässä, löysi hän pellosta vanhoja hopearahoja ja koristeellisen hopealusikan.
Rahat olivat hajallaan siellä täällä aivan maanpinnassa ja oli niitä kaikkiaan 14 kappaletta. Muut paitsi kaksi pienintä, noin pennin rahan kokoisia, olivat verrattain hyvin säilyneitä, ja saa niissä olevista kirjoituksista ja iästä hyvin selvän.
Väinö Fredrik Virkkunen (ent. Snellman, s. 14.11.1894 Laitasaari, k. 13.7.1953 Helsinki) oli suomalainen jääkärieversti. Hän sai sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa ja tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana Valkoisen Armeijan riveissä.
Virkkusen vanhemmat olivat agronomi Albert Herman Nils Henrikinpoika Snellman (s. 6.1.1857 Rovaniemi, k. 18.11.1921 – lue muistokirjoitus tästä) ja Mathilda Katharina Matts Leanderintytär Källström (s. 27.8.1867 Oulu). Isä työskenteli opettajana Koivikon maatalouskoulussa ja oli perustamassa Saarelan osuusmeijeriä Yliväärän tilalle. Hänen perheestään voi lukea täältä.
Öistä lauluas,
kuohujes säveltä
unhoita en,
Merikoski!
Tarujas, kuunteli
soitin mieleni
yhäti uusia:
kuohuja, pauhua,
värejä, sointuja
vireitä tunnelmiin
sain kuohulaulussa kosken.
Niitä lennätti
puhaltava tuuli
hulmuvin harjoin
mereltä ryntäävä,
Pohjan lahdelta.
Mutta mieleni
vihurituuli vain elämää
ja vapautta vaati
se kaikelle kahlehditulle…
Itkua ihmisen
kuunteli hiljeten.
Rynnätä tahtoi
myrskyä päin!
Ja laulaa
se tahtoi
niin kuin
kahleille ärjyvä,
vapautta huutava
ryöppyävä Merikoski
kevätyönä pauhaa.
– Salli Lund (Virta vierii, 1971)
Pohjolan talvi on kuolettavan kylmä ja pelottavan pimeä huolimatta aamunkoitosta etelässä ja pohjoisessa leimahtavista revontulista. Se sammuttaa tuhansia ihmishenkiä. Ken voisi laskea sen saaliin, ken luetella sen uhrit. Se mikä on heikkoa, haurasta, joutuu häviölle, kuolee ja haudataan. Tämän kaltaiseksi muodostui talvi 1922 Muhoksen Laitasaaressa, jolloin yksi sen pitkäaikaisista työntekijöistä, opettaja Inna Charlotta Lindqvist vaipui sairasvuoteelle. – Synkimmäksi muodostui tammikuun 28. paivä 1922, jolloin levisi tieto, että kyläläisten rakastama opettaja on vaipunut ikuiseen uneen herätäkseen uuden kirkkaamman päivän valjetessa.
Opettaja Inna Lindqvist oli syntyisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta jo nuoruusvuosina vietti hän kesäaikoja sukulaisten luona Muhoksella, joka muodostuikin sittemmin hänen elämänsä varsinaiseksi työpaikaksi, ollen 3 v. Ponkilan ja vajaa 20 v. Laitasaaren koulun opettajana. Aikaisemmin hän oli lyhyemmän ajan opettajana Temmeksellä ja Limingassa.
Kaikki sivun kuvat ovat tunnistamattomien gallerioista – keitä he ovat? Klikkaa kuvia isommiksi!
Jälleen yksi vuosi takana Laitasaaren kylähistoriaa! Eipä olisi aloittaessa uskonut, vaikka isoksi urakaksi kyllä tiedettiin.
Viidessä vuodessa sivustolle on koottu