Kymmenpäisen sisarusparven keskelle syntyi kerran poika, nimeksi pantiin Matti. Siinähän sitä jo oli ihmettä kerrakseen. Isän ja äidin toivo täyttyi. Onhan vanhuuden päiväin turva tullut. Oli onnea ja iloa, olisi kait lippu tankoonkin nostettu jos olisi sen ajan malli niin ollut.
Sitten tuli kysymys. Miten tämä taivaan lahja nyt osattaisiin hoitaa, että se eläisi ja terveenä pysyisi. Olihan kysymys ainoasta pojasta. Joku vanhempi, kokenut ihminen huomautti, että sitä on lullattava kätkyessä tasaisesti kädellään, että se nukkuu hyvin ja ruokaa antaa milloin se vaan äännähtää, kyllä se elää. Huomattiin että onhan meillä Maija-tyttönen, kahdeksannella oleva pullukka. Siitähän se oiva lapsenlikka tulee.
Minun piti kätkyen korvassa kädelläni souvattaa. Ääntäkään ei saanut päästää, että lapsi ei herää. Aamusta iltaan sama peli, sama souvatus. Oli sille syntymälahjana annettu hyvät unenlahjat. Toisinaan itkiä tuherrin, kun en päässyt leekaan (kuten ennen sanottiin) toisten kanssa.
