Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Joka toinen vuosi jaettavan Koivu ja tähti -henkilön kunniakirjan vastaanotti aktiivisesta kotiseututyöstä Kaarlo Mertaniemi. Mertaniemi on tehnyt aktiivista kotiseututyötä ylläpitämällä Muhoksen paikallishistorialle ja Topeliaaniselle historialle arvokasta Piilopirtin polkua. 1
Oikeaan osunut valinta jälleen ja nythän ollaan aivan Koivu ja tähti-sadun juurilla! Lämmin onnittelu Kallelle!
Juho Benjamin Juhonpoika Heikkinen, Laitasaaren Karhun no 7 sekä Utajärven Laitilan no 5 isäntä oli järjestelmällinen ja jämpti mies. Hän kirjoitti 38 osaisen seinätaulun talon työväelle, sekä rengeille että piioille. Molempia oli talossa useita.
Allaoleva luettelo oli puhemiehiä varten, jotta osaisivat esitellä hänelle oikeansorttisia emäntäehdokkaita.
Puhemiehen velvollisuus ja emännän paikka haettava ja häneltä vaaditaan seuraavaa: (lisää…)
Karhun tilan laajat suoalueet ja rappiokunnossa olevat viljelykset herättivät uuden omistajansa valtavaan raivausinnostukseen. Senaikaiset raivausvälineethän olivat kirves ja kuokka, joiden avulla vesakko kaadettiin ja alue kuokittiin. Sen jälkeen koko alue poltettiin ja ojitettiin.
Alueen polttamiseen ei mennyt kuin yksi tulitikku, sillä J. B. Heikkisellä oli reen perässä rautalankahäkissä juurikoita ja turppaita, jotka hän sytytti ensin tulitikulla ja ympäri alueen ajaen heitteli häkistä palavat juurikat ja turppaat risukasoihin niin, että koko alue oli tuotapikaa ympäriinsä tulessa. Suurimmat kannot jätettiin paikalleen lahoamaan. Alue karhittiin kahden hevosen karhilla ja hiljalleen saatiin viljelyskuntoiseksi. Raivaustyöt oli siihen aikaan tehtävä ilman viljelyspalkkioita sitä mukaa, kun varat myöten antoivat. Peri-Karhussa oli noihin aikoihin aina saatavissa raivaus-, ojankaivu- ja rakennustyötä.
Tämä on ensimmäinen osa artikkelisarjasta joka kertoo Laitasaaren Karhun no 7 isännästä J. B. Heikkisestä sekä hänen perheestään. Tietoja ja valokuvia olemme saaneet Heikkisen suvulta. Suuret kiitokset!
Juho Benjamin syntyi vanhemmilleen torppari Juho Kustaa Yrjönpoika Heikkiselle (s. 19.10.1825 Paltamo, k. halvaukseen 25.3.1897 Oulunsalo) ja Sanna Liisa Juhontytär Tervoselle (s. 30.11.1827 Kajaanin Vuottolahti, k. 22.2.1904 Muhos) Leppiniemen maalla olevassa Leppiahon torpassa, Kajaanin maalaiskunnassa, Oulujärven rannalla. Molempien vanhempien sukujuuret ovat syvällä Kainuussa. Perheen lapset, nuorinta lukuunottamatta kaikki syntyneet Kajaanin maalaiskunnassa eli Paltamossa
Tääl’ vainiot valtavat lainehtii,
Taas tähkää kultaista kantaa.
Ne muistoja varhaisvaiheisiin
taruaikojen taakse antaa,
kun kirveet iski ja nuijat löi,
oli elämästä taistelu päivin ja öin
kans’ karhun ja syksyn hallan.
Tämä lakeus kuullut kummia on,
kaikk’ tuntenut lastensa parvet;
kuin karskisti uhmasi kohtalon
ain korjaten kuoleman arvet,
söi pettua, käytteli keihästään,
verin pirskotti Pohjolan hangen ja jään
vuoks’ vapauden, lastensa onnen.
Kuohu koskien kauhuista kertoa voi,
kun Ruotsin ja Ryssän rauta
tääl’ välkkyi verinen, hurmetta joi –
oli luotuna heimomme hauta -.
Idän kotka ja lännen viikinki
näin vuoroin saalista samoili;
vain rauniot jättivät tänne.
Nää muistoja aikain menneitten –
kuin taruja vuosien takaa;
toki totta, ei erhettä jäljissä sen,
ken sankarimainehin makaa.
Sen meidänkin silmämme nähneet on:
yhä heimomme henki on horjumaton,
ja vapaus töitten summa.
Niin kauvan kuin taru taistoista saa
ikihehkuun sankaririnnan
ei huolia huokaa Pohjolan maa,
verin maksavi onnensa hinnan:
jo ammoin tää vala vannottiin,
sen on sanat isketty marmoriin.
Lue siitä, jos muistosi murtuu.
Tulikirjaimin tuntosi pohjaan lyö
sanat sankarivaiheista saadut!
Lue siitä, kun uhkaa halla ja yö;
pidä siksi, kun mullaksi maadut
vala pyhänä: ”Puolesta synnyinmaan
joka pisara vertani vuotaa saa!”
Kautta urhojen muiston se vanno!
– G. A. Ala-Kojola
Kokkola, tiistaina elokuun 8. pnä 1920