Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Rovasti K. A. Strömmer synt. 18.11.1879, nukkui rauhallisesti kuolon uneen Muhoksen pappilassa 6.3.1944
Syvällä kaipauksella – Muhoksen seurakunta
Eilen saavutti muhoslaiset surunviesti, joka tiesi kertoa seurakunnan kunnioitetun kirkkoherran, rovasti K. A. Strömmerin siirtyneen manan majoille. Hän oli kuollessaan 64-vuotias.
Nimittäin marssi…
Että se voitettiin, siitä voimme hiljaisesti iloita – äänekäs kerskuminen ei ketään kaunista. Sisäinen voitto kuitenkin on suurempi kuin ulkonainen.
Tästä akkunani ohitse kulkee varsin vilkas kulkureitti, jossa ennen sotaa mennä pölisti jopa satoja autoja päivittäin lennättäen pölyä silmillemme ja keuhkoihimme. Ne ovat nyt siellä, jonne ne monesti tulin toivottaneeksi. Anteeksi, autonomistajat, mutta ken asuu parin metrin päässä valtamaantiestä, saattaa ajatella niinkin epäystävällisesti.
Leskelän Kalevi soitti erikoisesta kivilöydöstä Korilanmäeltä ja sehän poiki tämän ja vielä toisenkin mielenkiintoisen artikkelin! Kiitos Kaleville ja Elsille jonka ottama kuva on alla.
Sedens fuit in ora lapidis insculpti et adlatus hoc saepe I. Z. Cajaner 1890, sacallanus in Muhos 1829-1873.
Tyrnävän tien varressa, omakotitalon pihassa on kivi, jossa on latinankielistä kirjoitusta. Yli kolme metriä leveään kiveen on kirjoitettu teksti (yllä), mikä on vapaasti suomennettuna
Tämän kiven reunalla on istunut ja tänne usein tullut I. Z. Cajaner 1890, Muhoksen kappalainen v. 1829-1873.
Kalastusoikeuksien valtaamisen viimeisteli kuningas Kustaa Vaasa, joka määräsi kruunun oikeuden koskemaan kaikkea lohenkalastusta. Hän sääti sääntölohiveron ja otti osaksi tai kokonaan haltuunsa kirkonkymmenykset ja luostarien kalastuksen. Vuonna 1602 annettiin uusi määräys, jonka mukaan joka toinen pyydetty kala kuului valtiolle, eli toisin sanoen oli kalastettava ”yhtenä päivänä itselle, toisena kruunulle”. Määräyksen noudattamista valvomaan asetettiin erityisiä lohivouteja. Tavallinen kansa oli luonnollisesti tyytymätön tilanteeseen, ja vuonna 1607 se pyysikin päästä takaisin ”vanhaan sääntöön”. Vuonna 1618 kuningas lopulta lähetti valtaneuvos Filip Schedingin neuvottelemaan kalastussopimuksista Pohjanmaan talonpoikien kanssa. Neuvottelujen tuloksena solmittiin talonpojille huomattavasti edullisempi ja molempia osapuolia tyydyttävä sopimus 18.5.1618. Sopimuksen mukaan kruunu luovutti Oulujoen lohenkalastusoikeuden talonpojille vuosivuokraa vastaan. Vuosivuokra oli 35 tynnyriä tuoretta lohta, nykymittojen mukaan 4 165 kg. Myöhemmin vuokrassa siirryttiin rahalliseen korvaukseen. Kyseinen sopimus pysyi voimassa Kemin ja Iin alueella vuoteen 1888 ja Oulun alueella vuoteen 1919 saakka, vaikka se keskeytyikin välillä vuosina 1737–70. 1
Muhoksen lohipato rakennettiin joka vuosi melko pian jäiden lähdön jälkeen, yleensä kesäkuun puolivälin jälkeen. Rakentaminen eli ”padon iskeminen” kesti noin viikon verran ja sitä oli rakentamassa viitisenkymmentä miestä. Patotarpeiksi piti osakkaiden tuoda ”12 (joskus myös 24) patovaajaa, puoleksi 4 ja 5 syltää pitkiä, 2 liiveriä, 10 sarjaa/sarjoa ja 200 väännettyä koivuvitsaa lohiverolta”.
Laitasaaressa toimineen nuorisoseuran talo eli Tupa paloi vuonna 1969 ja samalla tuhoutuivat seuran vanhimmat asiakirjat. Senpä vuoksi ei ole koskaan täysin varmaksi tiedetty, milloin yhdistys perustettiin. Vanhimman säilyneen pöytäkirjan kopion mukaan perustamisvuodeksi arveltiin 1913.
Liitto-lehdessä julkaistiin seitsemänsivuinen Muhos-pitäjänumero 11.7.1924. Lehdestä löytyikin sivulta 7 mielenkiintoinen nuorisoseuraa käsittelevä artikkeli:
Vuosisadan vaihteessa perustettiin nuorisoseura Laitasaaren kylään. Seura toimi aluksi vilkkaasti, pitäen kokouksia ja iltamia jäseniensä kodeissa. Syystä tai toisesta seuran toiminta nukahti joksikin aikaa, vasta v. 1911 heräten uudelleen eloon, jolloin se perusti oman talon, nimeltä ”Tupa”, ja seuran nimikin muutettiin Kosulankylän nuorisoseuraksi.