Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Kappalaisen kivi

    Leskelän Kalevi soitti erikoisesta kivilöydöstä Korilanmäeltä ja sehän poiki tämän ja vielä toisenkin mielenkiintoisen artikkelin! Kiitos Kaleville ja Elsille jonka ottama kuva on alla.

    Kappalaisen kivi

    Sedens fuit in ora lapidis insculpti et adlatus hoc saepe I. Z. Cajaner 1890, sacallanus in Muhos 1829-1873.

    Tyrnävän tien varressa, omakotitalon pihassa on kivi, jossa on latinankielistä kirjoitusta. Yli kolme metriä leveään kiveen on kirjoitettu teksti (yllä), mikä on vapaasti suomennettuna

    Tämän kiven reunalla on istunut ja tänne usein tullut I. Z. Cajaner 1890, Muhoksen kappalainen v. 1829-1873.

    (lisää…)

  • Muhoksen lohipato

    Muhoksen lohipato 1890-luvulla

    Kalastusoikeuksien valtaamisen viimeisteli kuningas Kustaa Vaasa, joka määräsi kruunun oikeuden koskemaan kaikkea lohenkalastusta. Hän sääti sääntölohiveron ja otti osaksi tai kokonaan haltuunsa kirkonkymmenykset ja luostarien kalastuksen. Vuonna 1602 annettiin uusi määräys, jonka mukaan joka toinen pyydetty kala kuului valtiolle, eli toisin sanoen oli kalastettava ”yhtenä päivänä itselle, toisena kruunulle”. Määräyksen noudattamista valvomaan asetettiin erityisiä lohivouteja. Tavallinen kansa oli luonnollisesti tyytymätön tilanteeseen, ja vuonna 1607 se pyysikin päästä takaisin ”vanhaan sääntöön”. Vuonna 1618 kuningas lopulta lähetti valtaneuvos Filip Schedingin neuvottelemaan kalastussopimuksista Pohjanmaan talonpoikien kanssa. Neuvottelujen tuloksena solmittiin talonpojille huomattavasti edullisempi ja molempia osapuolia tyydyttävä sopimus 18.5.1618. Sopimuksen mukaan kruunu luovutti Oulujoen lohenkalastusoikeuden talonpojille vuosivuokraa vastaan. Vuosivuokra oli 35 tynnyriä tuoretta lohta, nykymittojen mukaan 4 165 kg. Myöhemmin vuokrassa siirryttiin rahalliseen korvaukseen. Kyseinen sopimus pysyi voimassa Kemin ja Iin alueella vuoteen 1888 ja Oulun alueella vuoteen 1919 saakka, vaikka se keskeytyikin välillä vuosina 1737–70. 1

    Muhoksen lohipato rakennettiin joka vuosi melko pian jäiden lähdön jälkeen, yleensä kesäkuun puolivälin jälkeen. Rakentaminen eli ”padon iskeminen” kesti noin viikon verran ja sitä oli rakentamassa viitisenkymmentä miestä. Patotarpeiksi piti osakkaiden tuoda ”12 (joskus myös 24) patovaajaa, puoleksi 4 ja 5 syltää pitkiä, 2 liiveriä, 10 sarjaa/sarjoa ja 200 väännettyä koivuvitsaa lohiverolta”.

    (lisää…)

  • Laitasaaren Nuorisoseurasta v. 1924

    Nuorisoseuran neitoja

    Laitasaaressa toimineen nuorisoseuran talo eli Tupa paloi vuonna 1969 ja samalla tuhoutuivat seuran vanhimmat asiakirjat. Senpä vuoksi ei ole koskaan täysin varmaksi tiedetty, milloin yhdistys perustettiin. Vanhimman säilyneen pöytäkirjan kopion mukaan perustamisvuodeksi arveltiin 1913.

    Liitto-lehdessä julkaistiin seitsemänsivuinen Muhos-pitäjänumero 11.7.1924. Lehdestä löytyikin sivulta 7 mielenkiintoinen nuorisoseuraa käsittelevä artikkeli:

    Vuosisadan vaihteessa perustettiin nuorisoseura Laitasaaren kylään. Seura toimi aluksi vilkkaasti, pitäen kokouksia ja iltamia jäseniensä kodeissa. Syystä tai toisesta seuran toiminta nukahti joksikin aikaa, vasta v. 1911 heräten uudelleen eloon, jolloin se perusti oman talon, nimeltä ”Tupa”, ja seuran nimikin muutettiin Kosulankylän nuorisoseuraksi.

    (lisää…)

  • Aku pakinoi – Siasta ja kahvista (1941)

    Pappilan apulainen Anni Kolari ja Tsika-niminen sika
    Siasta ja kahvista ei tavallisesti puhuta saman otsikon alla, mutta kyllä vuohesta ja kahvista, sillä vuohen väitetään olevan se otus, joka ensinnä on tuota mainehikasta herkkua – ei juuri latkinut, vaan muuten makustellut. Kahvi oli kukoistanut villissä vapaudessaan Abessinian vuoristossa, ilman, että kukaan tiesi sen ihmeellisistä ominaisuuksista mitään, kunnes eräs luostarin abotti huomasi vuohien jyrsivän sen papuja ja tulevan siitä ilmeisesti hyvälle tuulelle, niin että ne ihan hyppivät ja tanssivat. Ahaa, ajatteli abotti, annetaanpa munkkienkin maistaa, mitä se heihin vaikuttaa? Sen kun vain torkkuvat, kun pitäisi valvoa ja taistella kiusaajaa vastaan. Ja sitä annettiin, ja vaikutus oli ihmeellinen. Munkit tosin eivät ruvenneet tanssimaan, eikä se kuulunutkaan luostarin menoihin, mutta munkit tulivat virkeiksi, eikä uni enää niin raskaasti painanut silmänluomia. Siitä se sitten alkoi se pöönäpalvelus.

    (lisää…)

  • Laitasaaren esineistöä – raamattu

    Raamattu

    Raamattu

    Lahjoittanut Jaakko Holappa (s. 1894 Holappa no 51), itsekin Amerikassa käynyt ja sieltä puolison tullessaan tuonut.

    Sidottu kirja. Nahkakantinen, sivut paperia.

    Omistuskirjoitus:

    Tämän kirjan omistaa Iivana Paavali Holappa omistaa tämän kirian. 2 päivä huhtikuuta w. 1902 lähti Parviaisen Aappo Amerikaan.

    Miksihän Iivana? Paavo Heikinpoika Holappa, Jaakon isoisä, syntyi 1827 Pudasjärven Tyräjärvellä, sukunimellä Räisänen, myöhemmin Paasovaara. Kuusamosta Laitasaaren Holappaan muuttaessaan sukunimeksi tuli tavan mukaan tilan nimi. Iivana on myös vastine Juho-nimelle – oliko kirjan omistaja Juho Heikki Paavonpoika Holappa (s. 1854 Kuusamo), Jaakko Holapan isä?

    Mainittu Aappo oli Kangas-Parviaisesta. Passi- ja matkustajaluetteloiden mukaan hän lähti Amerikkaan vuonna 1909 – voi olla että vuosiluku on luettu kirjasta väärin. Harmittavaa, ettei esineiden luetteloija ole tarkistanut raamatun painovuotta! Joku Muhoksen kotiseutumuseossa kävijä voisi sen tehdä!