Meidän laakerimme olivat vielä liian laihat levätä, ja niinpä taas tartumme vanhaan haitariimme ja kiipeämme alimmalle oksalle – toki vain alimmalle oksalle, oi lukija. Huomaa tämä vaatimattomuus.
On tullut kesä, ja elämme vain kesällä; talvella me olemme horroksissa ja näemme unta kesästä ja me laulaisimmekin kesästä; mutta, mutta, ei, me olemme jo sillä asteella että meidän haitarimme räminä on lakannut meitä hurmaamasta. Siinä ei ole yhtään ehjää kesäistä säveltä. Vaietkoon se ja antakoon kunnian kesälle. Ja vaietkoot kaikki muutkin haitarit! Kesä itse laulakoon, soittakoon! Kuunnelkaamme – nauttikaamme ja ennen kaikkea: vaietkaamme!