Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Pekka Kestin kestikievari 1760-luvulla

    Oheisesta käräjäkirjapöytäkirjasta ilmenee, että Kestissä no 35 on ollut kestikievari 1760-luvulla:

    Salpietarin keittäjämestari Henrik oli ilmoittanut kruununnimismies Christian Petri Zimmermanille, että silloin kun talollinen Pehr Tuppurainen Sotkajärveltä juhannuksen aikaan oli tullut alas, niin salpietarinkeittäjä Pehr Moilanen Muhokselta oli karannut Pehr Kestin kestikievarissa olleesta salpietaripannusta (pannun keitosta) ja Pehr Tuppuraisen kanssa veneellä paennut, eikä häntä sen jälkeen ole löydetty, vaikka hän on kuuluttanut hänet sen takia laillisesti rangaistavaksi.

    Tuppurainen ei myöntänyt ilmiantoa ja sanoi, että hän oli vaimonsa kanssa ollut yötä Kestin talossa, jossa salpietarin keittäminen oli, ja sitten kun hän oli käynyt jumalanpalveluksessa sunnuntaina, hän oli mennyt pois, mutta Moilanen ei ollut hänen mukanaan, vaan oli nukkunut ladossa, eikä hän tiennyt enempää.

    Pehr Kestin vaimo Walborg Eskilsdotter todisti, että Moilanen oli lauantai-iltana mennyt pois, eikä hän tiennyt minne hän oli lähtenyt, eikä häntä sunnuntaina enää näkynyt. Ja Tuppurainen oli lähtenyt vasta sunnuntaina, jolloin Moilanen ei ollut hänen mukanaan. 1

    (lisää…)

  • Taloja vaihdettu kenkiin

    Kuvan torppa ja sen omistajat eivät liity tarinaan, mutta on harvoja arkistossamme olevia torpan kuvia – klikkaa isommaksi

    Tällainen ”talonvaihto-operaatio” on päässyt aikoinaan sanomalehteen:

    Suutari Iikka Herman Putaala Muhoksella on suutari Antti Pellikalta vaihtanut talon 96 parilla naisten korkokenkiä.

    Niinikään Antti Pellikka 90 kenkäparilla vaihtanut talon Jaakko Kemilältä. Viimemainitun eukolla on nyt jalkineita neljäksikymmeneksi viideksi vuodeksi, jos 2 paria aina vuodessa menee.

    Mainitut talot ovat ainoastaan torppia, jotka kuuluvat Siekkilän maatilalle Laitasaaren kylässä Muhoksella. 1

    P.S. Olisipa hauskaa tietää mitkä olivat nämä kenkiin vaihdetut torpat?

  • Rahkon Jaakon mylly huojui ja ritisi

    Rahkon talossa oli aikoinaan kolme poikaa. Jaakko, vaikka olikin vanhin, jäi kotitaloonsa sellaiseksi ”setämieheksi” ja vanhaksi pojaksi.

    Hän sai omakseen talossa olevan, täydessä kunnossa olevan tuulimyllyn. Tästä myllystä muodostui Jaakolle yksi rakkaimpia paikkoja maailmassa.

    Minunkin ensimmäinen myllymatka pikkupoikana oli Jaakon myllyyn. Minua pelotti, kun kiivettiin yläkertaan. Koko mylly huojui ja ritisi, tuntui että se hajoaa tuossa paikassa. Mutta Jaakko istui tyynenä tuutin äärellä, antoi jyvien hitaasti valua sormiensa lomitse tuuttiin.

    (lisää…)

  • Vauhkolan isäntä muistelee – urheilua (osa 2)

    Lohelan Pentti on haastatellut Vauhkolassa asuvaa Risto Huttusta (s. 1934). Vielä kaksi mielenkiintoista artikkelia tulossa tämän jälkeen!

    Sitä tuli urheiltua, keskimatkoja juoksin. Juoksua ei varsinaisesti reenattu eikä lenkkeilty, juostiin vaan ilolla. Keväällä kun maantiet alkoivat sulaa ruvettiin juoksemaan. Rautatietä myöten oli myös hyvä hipsutella koska se suli aiemmin kuin maantie – radalla käytettiin tuolloin hiekkaa eikä sepeliä kuten nyt. Juoksuharrastusta ei katsottu oikein hyvällä. Mitä ne aikaiset miehet leekaa, sanottiin. Työnteko se oli tärkein ja antoi kuntoa.

    (lisää…)

  • Poismenneitä kristittyjä muistellessa

    Artikkeli on ollut joko Kalevassa tai Kaiku -lehdessä sen jälkeen, kun siinä mainitut henkilöt ovat jo kuolleet. Tekstissä kerrotaan, että kirjoitus on tehty pari vuotta Väärän papan (Antti Väärä) kuolemasta (1947). Ei ole varmaa tietoa siitä, kuka nimimerkki H.P. on ollut. Todennäköisesti Hanna Pasanen o.s. Hämälä. Väliotsikot ovat tallentajan eli Ritva Marttilan.

    Useasti olen minä ajatuksissani muistanut teitä, te poismenneet harmaahapsiset uskovat tädit ja sedät. Sieluni silmäin edessä viivähdätte te muistikuvina kaikki yhdessä ja jokainen teistä erikseen. Olemuksenne, näkönne, niin – liikkeennekin keskellämme niin hyvin muistan – kaikki te liikutte yhtenäisenä, iän harmaannuttamina tuossa pyhässä kristillisessä hartaudessanne. Niin, tuollaisina te yhäkin keskellämme muistokuvina liikutte.

    (lisää…)