Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Kuvassa Paasimaasta eli Paasilasta lohkotulla Pihlajarinne -nimisellä tilalla ollut Muhoksen Osuuskauppa, jota pitivät Arvo ja Helli Tuohino. Samalla tilalla oli myös Oulun Osuuskauppa, jonka kauppiaina olivat Antti ja Lilja Määttä.
Paasimaan historiaa on kirjoitettu useammassa eri vaiheessa, Sari aloitti ja minä lopettelin. Tällainen siitä tuli – katso myös taloon liittyvät artikkelit (klikkaa linkkejä).
Infoa Muhoksen kunnalta:
Oulun Yliopisto teki talvella 2014-15 selvityksen ja kuntalaiskyselyn Oulujoen moninaiskäytön kehittämisestä. Vastauksista on koottu mielenkiintoinen Oulujoki-raportti, jota esitellään 2.11. tapahtumassa. Tilaisuudessa voit osallistua keskusteluun ja kysellä asiantuntijoilta asukkaiden toiveiden toteutumisesta. Mukana mm. Fortumin ja ELY-keskuksen edustajat.
Vinkki: kannattaa käydä kirjaston lehtisalissa tutustumassa ennakkoon aihetta sivuavaan näyttelyyn. Näytteillä on vanhoja jokivalokuvia, sekä erittäin mielenkiintoinen Pyhäkosken seurataloon liittyvä arkkitehtuurin diplomityö. Joen moninaiskäytön kehittäminen avaa myös laajoja matkailullisia näkymiä.
Näyttelystä voit ottaa mukaasi Oulujoki-raportin tiivistelmän.
Tilaisuus alkaa klo 17:30 kahvitarjoilulla – lisätietoa tapahtumasta: Tiedote Oulujoki-illasta
Muhoksen seudulla, erityisesti Soson laajojen luonnonniittyjen ojanreunoilla kasvoi runsaasti mesimarjoja. Helvi-täti oli saanut idean hyödyntää suurta satoa sylttäämällä eli hilloamalla marjoja myyntiin. Yritys onnistui, ja hänen mesimarjahillollaan oli kysyntää Helsingin hienoja ravintoloita myöten.
Seudun köyhien mökkien väki tuli Monolaan kauppaamaan mesimarjojaan. Poimijatyttösiä pestattiin myös marjoja perkaamaan. Mesimarjat oli perattava yksitellen, kanta irrotettava pienillä teräväkärkisillä saksilla. Se oli hidasta ja pitkäpiimäistä työtä, jolta mekään emme välttyneet. Elokuisina kesäpäivinä Monolan pihamaalla istui pöydän ympärillä eri-ikäistä naisväkeä perkaamassa tuoksuvia marjoja.
Aina silloin, kun tuonen tumma viikatemies niittää kultaista viljaa, aina silloin myöskin sälähtää sirpaleiksi paljon sisäistä kaunista, sellasta, mikä ei ole sanoin kuvattavissa eikä myöskään ajan silmällä nähtävissä ja millaista voi syntyä vain pitkäaikaisen todellisen ystävyyden ja toisiaan ymmärtävän suhteen synnyttämänä. Ja tällaistakin saattaa aina silloin tällöin, vuosien vieriessä ystävyksien kesken syntyä.
Hevosihailijain tunteiden hienoimmat säkeet voivat löytää ihailtavan kaunista vastakaikua jaloluonteisen hevosen suuresta ihmisystävällisyydestä, jollaisia voi aina silloin tällöin eläinkunnastakin löytyä, ollen yksi tällainen helmi hevosten joukossa Eri-Aaroni.
Eri-Aaroni on mennyt, mutta piirtänyt nimensä lähtemättömästi Suomen raviurheilun ja jalostustyön historiaan. 1
Köyhä mies ketoa kynti –
sekä kynti jotta kylvi,
kylvi kymmenen jyveä,
kynti kymmenen vakoa.
Siihen lintuja sikesi,
kasvoi paljon peipposia,
hakahti harakat siinä,
sekä närhit näppäsivät,
kävi sirkut sissimässä,
varpuset varastamassa…
Valistunut lukija tuntee kyllä nämä Kantelettaren säkeet, mutta Köyhä Palstaviljelijä tuntee ne myöskin kurnivassa vatsassaan ja tulee tuntemaan edelleenkin. Hän niinkuin moni muukin vähäväkinen ihminen on koettanut elää laillisten korttiannosten varassa, vaikka heikkoa se toisinaan tekee. Keväällä sitten Köyhä Palstaviljelijä, kuten monet osatoverinsakin, päätti ponnistella ainakin osittaiseen omavaraisuuteen – onhan sellaisten annos huomattavasti suurempi. Hyvät naapurit auttoivat hevosineen kohtalaista korvausta vastaan, joskin piti turvautua myöskin kallispalkkaiseen traktoriin. Niin se siemen peittyi peltoon, ja Köyhä Palstaviljelijä laski, että jos hyvin käy, niin leipävärkkiä lähtee monen hengen annos ja lehmänkantturakin saa väkirehua kutistuneeseen vatsaansa. Luoja kasteli maata, ja hänen aurinkonsa paisteli välillä, niin että toiveet olivat valoisat ja tuntui, että vähäväkinenkin saa kerran syödä oman pellon viljaa oikein summakaupalla, ettei tarvitse punnita jokaista kannikkaa erikseen.