Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Mummon luona Monolassa – osa 8

    Nuuka kaffimusteri

    Ylä-Monolan kuisti

    Muhoksen seudulla, erityisesti Soson laajojen luonnonniittyjen ojanreunoilla kasvoi runsaasti mesimarjoja. Helvi-täti oli saanut idean hyödyntää suurta satoa sylttäämällä eli hilloamalla marjoja myyntiin. Yritys onnistui, ja hänen mesimarjahillollaan oli kysyntää Helsingin hienoja ravintoloita myöten.

    Seudun köyhien mökkien väki tuli Monolaan kauppaamaan mesimarjojaan. Poimijatyttösiä pestattiin myös marjoja perkaamaan. Mesimarjat oli perattava yksitellen, kanta irrotettava pienillä teräväkärkisillä saksilla. Se oli hidasta ja pitkäpiimäistä työtä, jolta mekään emme välttyneet. Elokuisina kesäpäivinä Monolan pihamaalla istui pöydän ympärillä eri-ikäistä naisväkeä perkaamassa tuoksuvia marjoja.

    (lisää…)

  • Kantakirja Pimu

    Kantakirja-Pimu (1967)

    Aina silloin, kun tuonen tumma viikatemies niittää kultaista viljaa, aina silloin myöskin sälähtää sirpaleiksi paljon sisäistä kaunista, sellasta, mikä ei ole sanoin kuvattavissa eikä myöskään ajan silmällä nähtävissä ja millaista voi syntyä vain pitkäaikaisen todellisen ystävyyden ja toisiaan ymmärtävän suhteen synnyttämänä. Ja tällaistakin saattaa aina silloin tällöin, vuosien vieriessä ystävyksien kesken syntyä.

    Hevosihailijain tunteiden hienoimmat säkeet voivat löytää ihailtavan kaunista vastakaikua jaloluonteisen hevosen suuresta ihmisystävällisyydestä, jollaisia voi aina silloin tällöin eläinkunnastakin löytyä, ollen yksi tällainen helmi hevosten joukossa Eri-Aaroni.

    Eri-Aaroni on mennyt, mutta piirtänyt nimensä lähtemättömästi Suomen raviurheilun ja jalostustyön historiaan. 1

    (lisää…)

  • Aku pakinoi – Köyhä mies ketoa kynti (1945)

    G.A. Ala-Kojolan kirjoituskone

    Köyhä mies ketoa kynti –
    sekä kynti jotta kylvi,
    kylvi kymmenen jyveä,
    kynti kymmenen vakoa.
    Siihen lintuja sikesi,
    kasvoi paljon peipposia,
    hakahti harakat siinä,
    sekä närhit näppäsivät,
    kävi sirkut sissimässä,
    varpuset varastamassa…

    Valistunut lukija tuntee kyllä nämä Kantelettaren säkeet, mutta Köyhä Palstaviljelijä tuntee ne myöskin kurnivassa vatsassaan ja tulee tuntemaan edelleenkin. Hän niinkuin moni muukin vähäväkinen ihminen on koettanut elää laillisten korttiannosten varassa, vaikka heikkoa se toisinaan tekee. Keväällä sitten Köyhä Palstaviljelijä, kuten monet osatoverinsakin, päätti ponnistella ainakin osittaiseen omavaraisuuteen – onhan sellaisten annos huomattavasti suurempi. Hyvät naapurit auttoivat hevosineen kohtalaista korvausta vastaan, joskin piti turvautua myöskin kallispalkkaiseen traktoriin. Niin se siemen peittyi peltoon, ja Köyhä Palstaviljelijä laski, että jos hyvin käy, niin leipävärkkiä lähtee monen hengen annos ja lehmänkantturakin saa väkirehua kutistuneeseen vatsaansa. Luoja kasteli maata, ja hänen aurinkonsa paisteli välillä, niin että toiveet olivat valoisat ja tuntui, että vähäväkinenkin saa kerran syödä oman pellon viljaa oikein summakaupalla, ettei tarvitse punnita jokaista kannikkaa erikseen.

    (lisää…)

  • Kirnun pesua Laitasaaressa

    Anni kirnun sisällä

    On ihan pakko nostaa tämä erikoinen kuva esille (klikkaa kuvaa, niin se isonee).

    Moni on nimittäin minulle maininnut, että on joskus nähnyt valokuvan, jossa Laitasaaren meijerin kirnua pestään. Kun tämän kuvan näin Rahkon vanhojen kuvien joukkossa, tajusin heti että tässähän se on! Kiitos Paavo Rahko!

    Pesijänä on meijerikkö Anni Tomperi (myöh. Vesa) joka asui myöhemmin perheineen Kaupista lohkotussa Petäjistössä. Annin isä Pekka Tomperi oli meijerin masinisti.

    Meijerin pitkäaikainen isännöitsijä oli Oskari Rahko – hän asui perheineen Hakalassa joka sekin oli lohkottu Kaupista.

    Klikkaa artikkelissa olevia linkkejä niin pääset lukemaan kohteista lisää.

  • Vauhkolan isäntä muistelee – kummituksia ja muita (osa 4)

    Lohelan Pentti on haastatellut Vauhkolassa asuvaa Risto Huttusta (s. 1934). Tässä viimeinen osa muistelmista. Kiitokset Ristolle ja Pentille!

    Viskaali

    Joen ylitys oli siihen aikaan erikoista touhua. Joki oli täynnä tukkeja ja niitä piti väistellä ja ohjailla. Puomit oli mm. Malurin kohdalla. Oulujoessa uitiin eikä vesi tuntunut kylmältä. Seurojentalon kohdalla oli loivaa rantaa ja pitkät hiekkasärkät keskellä, siis Yrjänän vastarannalla. Joen yli uitiin monta kertaa. Heinänteon jälkeen illalla mentiin uimaan.

    Malurin uimapaikkaa sanottiin ruplankukkaroksi. Siinä paikassa oli oja ja syvänne. Jossakin oli ryöstetty pankki tai meijeri ja rosvo saatiin kiinni. Siinä tilanteessa ryöstäjä heitti rahat syvänteeseen.

    (lisää…)