Tuskin tarvinnee sanoa, mikä se on, sillä riitaa rakastava Suomen kansa kaikessa sisukkaassa sapekkuudessaankin lienee kutakuinkin yksimielinen siitä, että kaikenkaltainen säännöstely on vihdoinkin lopetettava. Olkoonkin, että se pahimpina pulan päivinä on ollut välttämätön, ei se ole kaikissa suhteissa auttanut yhtään mitään. Kansanhuollon ”taikalaput” ovat lukemattomissa tapauksissa saaneet jäädä leikkaamatta, kun niitä ei ole ”noteerattu”. Esim. ne lihakortit ainakin maaseudulla olivat pelkkää koreutta. Niillä ei saanut koskaan mitään. Ja lihaa kuitenkin syötiin, niin kuin sitä syödään nytkin. ”Pimeät possut”, pässit sekä muut naudat opetettiin olemaan hiljaa aikansa ja sitten ”pantiin penkkiin” vähin kiljumisin sekä pistettiin poskeen niinikään hissunkissun. Tuliko siitä kenenkään omatunto kipeäksi, mene ja tiedä. Mutta koko se säännöstelyruljanssi lieneekin siirtänyt sen ns. omantunnon etupäässä sinne keskiruumiin yläosaan: toisilla vatsaan, muutamille rahalomsaan.
Ja ne vaatekortit – moniko niilläkään on mitään saanut?
