Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Se päivä oli ikimuistoinen kun sain syliini pienen, punaruskean koiranpennun. Se oli villi ja tuoksui hyvälle, niin kuin kaikki koiranpennut. Annoin sille nimen, Hupi.
Hupi oli suomenpystykorva. Lintukoiraksikin sitä sanottiin – kenties siksi, kun se kasvettuaan kulki veljieni kanssa metsästysreissuilla, haukkui lintuja ja oravia. Ymmärsin että Hupi teki arvokkaan työn metsästyskoirana siihen aikaan, 1950-luvulla. Mutta minulle kaikki kaikessa oli sen ystävyys.
Kirjoitin Laitasaaren koulun historiasta – käytössäni oli opettaja Alli Karppisen (o.s. Parviainen) tekemä mainio 100-vuotishistoriikki, jonka sain lainaan Terttu ja Martti Kokkoselta. Rajasin kuvauksen 1950-luvulle, ajankohtaan kun uusi koulu rakennettiin Hotinkankaalle. Uudemmista koulun asioista voikin lukea Muhoksen kunnan sivuilta.
Alli Karppinen kirjoittaa
Ritva N kertoo juhannuksen vietosta, että se alkoi lipunnostolla:
Siitähän se juhannuksen vietto alkoi ennen ja vielä nytkin. Meillä aina laulettiin ja soitettiin. Vieläkin hoilataan se lippulaulu, niin, että varmasti Pöyryn Ilkka Kestissä kuulee vastarannalle! Juhannukset vieraineen olivat ikimuistoisia. Kaikki piti olla siivottua juhannukseen mennessä. Aattona laitettiin koivuista pihalle lehtimaja. Oulusta oli haettu silakoita savustettavaksi ja lohikalaa suolattavaksi ja soppaa varten. Ja mitä juhannus olisikaan ilman niitä ihania kalanhajuisia käärepapereita eli romanttisia Nyyrikki lehtiä! Makiaa juustoa keitettiin tuntitolkulla. Savusaunassa käytiin ja uitiin, sitten poltettiin kokko ja loppuhiilloksille laitettiin pottuja, niiden kypsyessä soudeltiin ja ihailtiin muiden kokkotulia.
Saimme kirjoitettua, kovastikin Sarin tuella, historiaa Jurvakaisen asukkaista. Minulla oli enemmän tietoa vuodesta 1845 alkaen, kun esi-isäni Jaakko Juhonpoika Penninkangas (s. 1785) tulee isännäksi taloon. Jurvakaisessa oli jo aiemmin vuosina 1794-1812 oli ollut isäntänä hänen isosetänsä eli isoisänsä veli Perttu Hangaskangas (s. 1761). Jaakko Juhonpojan suku jatkoi tilalla asumista aina 1900-luvun alkuun saakka.
Lauttoja käytettiin tavaroiden ja eläinten kuljetukseen Oulujoen yli pitkälle 1900-luvulle. Seuraava kehitysvaihe kuljetuksessa olikin sitten lossi – Laitasaaren ensimmäinen lossi oli toiminnassa Osuusmeijerin kohdalla vuodesta 1929 lähtien.
Sitten saatiin kapulalossi Laukan kohdalle.