Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Klikkaa kuvaa, näet sen isompana kuvateksteineen.
Kosunen no 10 kuva-albumeista on löytynyt monenlaisia aarteita, mm. useita kuvia muhoslaisista urheilijoista. Osa henkilöistä on tunnistamatta, joten pyydämme taas apua lukijoiltamme!
Selaa Kosusen kuva-albumia tämän linkin kautta (tai talosivun yläosassa olevan kuvalinkin kautta).
Siirrän kuvia tarvittaessa eri teema-albumeihin, mutta tunnistamista varten pidän ne nyt vielä toistaiseksi Kosusen galleriassa.
Yleensä viljan leikkaamiseen päästiin elokuun puolivälin jälkeen. Vilja niitettiin viikatteella ja laitettiin seipäille kuivumaan. Jäljet haravoitiin käsiharavalla, eikä yhtään tähkää saanut jäädä peltoon. Ruis sidottiin lyhteille ja laitettiin kuhilaille. Kun viljat olivat kuivuneet muutaman viikon, aloitettiin puintityöt.
Klikkaa riihenpuintikuvaa – muutama henkilö vielä tunnistamatta. Onko kuva Martti Kesäniemen ottama?
Kokemukseni ja muistoni sadonkorjuusta ovat 1950-60 -luvuilta. Kodin ja pääosin koko kotikylän elinehto oli se, että tehtiin työtä, jotta oli syksyllä satoa, mitä korjata. Nyt sitä vasta ymmärtää, miten suunnitelmallista ja vaativaa oli ottaa leipä maasta, metsästä, navetasta!
Oulujoki kiinnosti ennen ulkomaalaisia huvimatkailun, mutta myös kalastusmatkailun vuoksi. Usein puhutaan näistä lohiloordeista, jonka nimityksen sai moni ulkomaalainen rikkaammanpuoleinen herrasmies. He tulivat kalastamaan tänne valjastamattomaan jokeen ja tämä perinne jatkui aivan sotavuosiin saakka. Oikeitakin loorteja täällä on matkaillut ja kalastellut. Vuonna 1885 matkasi näille perukoille neljä oikeaa arvovierasta, kolme aatelismiestä ja yksi lady.
Kahten puolen rajua
karjalazet kazvau.
Igävä on heijän olla
nägemättä rodn’ua 1
Tässä Karjalainen rahvas -laulun sanoissa on totuus ajoista, kun Karjalan sulki rautaesirippu. Meitä karjalaisia kasvoi todellakin kahden puolen rajaa – ja yhä kasvaa. Meni kauan – 1990 -luvulle saakka, ennenkuin karjalaiset pääsivät käymään entisillä kotipaikoillaan rautaesiripun laskeuduttua.