Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Tiedoksenne, että Muhoksen seurakunta järjestää Koortilassa pihaseurat ensi tiistaina 14.5. klo 18. Tilaisuudessa Anna Liisa (o.s. Strömmer, Muhoksen kirkkoherra K. A. Strömmerin pojantytär) ja Pertti Heikinheimo (rovasti Ape Heikinheimon nuoremman veljen Bertil Oskarin vanhin poika) kertovat entisajan elämästä pappilassa. Lisätietoja täältä.
Kolmen Karhun talon pihapiiriä, klikkaa kuvaa isommaksi.
Olen kirjoittanut Karhun no 7 tilan historiaa jo monta kuukautta. Sain nyt valmiiksi Karhun pääsavun historiikin – tai niin valmiiksi kuin sen lähdetiedoista koottuna saa. Haasteena oli kyseisessä tilassa se, että se on jaettu useaan eri tilaan ja niitä on sitten myöhemmin yhdistetty muihin tiloihin. Onneksi minulla oli apuna monia ihmisiä, jotka lähettivät tietoja – toinen tieto sieltä – toinen täältä. Näistä ja arkistolähteitä koluamalla sain koottua pääsavun historian. Suuret kiitokset siis Raimolle, Ritvalle, Soljalle, Lealle ja Jukalle.
Pirjo Roininen antoi lainaan Laitasaaren meijerin pöytäkirjoja sekä tilikirjoja jo viime keväänä. Niistä käy hyvin selville millainen urakka oli meijerin perustaminen. Olen poiminut kirjoista pääkohtia Laitasaaren meijerin sivulle, jonka voit lukea täältä. Meijerin dokumentit on palautettu Pirjolle – suuret kiitokset – laina-aika hieman ylittyi!
Temmeksellä käytiin katsomassa meijerin mallia ja päädyttiin valitsemaan sama turbiinikone kuin siellä oli. Myös Temmeksen meijerin piirustuksia käytettiin apuna – ne olivat tosin meijeristin summittaisesti piirtämät ja piirrätettiin tietysti uudelleen. Monenlaista hankintaa ja urakkaa piti organisoida.
Talven pitkän uinuu korven syli jylhä,
etsiskelee tikka einettään.
Huuhkain huhuilee huoliaan
kunnes kevät-kukkuun puhkee käen rinta…
Koivu pursuttelee mahlojaan.
Antaa kevät armas auvoaan:
kiitää rusko punapurjeillaan
päivän sinimereen, hymy sen nyt siintää,
haastain poutapäivää paahtavaa,
vetten kimmellystä, kevää kohinaa.
Purot paisuttavat virtain vanhaa uomaa
kun ne ryöhyävät tulvillaan.
Tuosta kosket yltyy jylinään.
Mutta tulvakin saa olla hyödyn tuoja:
auttajaksi rakentavan maan
voidaan vedenvoima valjastaa –
koski kuohuu – antaa tulla vaan
tukkipuuta – jota Pohjan kosken lailla
nielee rakennelmat. Uittajaa
hyvin puhein muistaa rannat saa!
Rohkeana uittomiesnä Ontrei
puheeks miesten kesken kantautuu.
Moni ajanhukka pelastuu
laatutuumin, hyvin neuvonannoin.
Niitä haastaa miehet tulillaan
kosken puohutessa pauhuaan…
Metsän äänet ilta vaientaa
sydänöiseen torkkuun viekoittaa
korvaa kesselille kallistain.
Veden tummaa pintaa tukit soljuu
laskupuomin suulta suoltautuu
väylän laitumille purkautuu.
Vartiossaan vonkamies ei torku,
ruuhkan vaaraa vaanii, varautuu –
jos korven körmy kiveen asettuu
tuosta tuokiossa tukkiruuhka juuttuu
sillä usein hyvät neuvot puuttuu.
Kaikkein kuuluisinta taitajaa
vaanii vaara ruuhkaa purkaissaan.
Huuto kevätyössä – ”Puomi kiinni!”
Miehet lepäilevät havahtuu.
Sieppaa keksi, ylös punnertuu
kuullen vastahuudot – puomi on jo kiinni.
Uittomiehet rantaa painaltaa.
– Salli Lund (omistan M.M:lle, veljelleni)
Tätini Martta (s. 1901) ja Anna Kontu (s. 1888) asuivat Ylä-Konnusta lohkotussa Viertolassa ja olivat tarmokkaita ihmisiä. He hoitivat tilan itsenäisesti, mutta saivat välillä työapua kotoani.
Martta-täti kävi myös ansiotöissä voimalaitosrakennuksella 1940-50-luvulla. Tuon matkan, noin 8 km, hän kulki jalkaisin, sillä hän ei opetellut polkupyörällä ajamaan eikä pyöriä kovin paljon silloin vielä ollutkaan.