Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Sunnuntaina 17.11.2013 klo 12
Laitasaaren Seurojentalo, Rantatie 272
Ohjelman löydät täältä
Tilaisuudessa julkaistaan myös yhdistyksen satavuotishistoriikki. Se on lukijaystävällinen, ei liikaa sivuja (37)! Erinomainen joululahjavinkki – lähes jokaisesta Laitasaaren talosta on oltu mukana yhdistyksen toiminnassa. Historiikin hinta 7 eur – juhlavuoden tarjous! Tilaukset voi tehdä myös Soljalle 5.12. mennessä solja@laitasaari.fi
Onni on silmuja koivupuun,
pajujen urpuja keväisen kuun.
Lokkien liitoa vesien yllä.
Kaihoa järvillä yhtyvillä.
Kaikkialla on onni kun maa
ja taivas on valoa tulvillaan.
Harvapa onnea viljana niittää:
pienet jos kerää – ne karttuu ja riittää.
Onneni aarteina talletan
muistojen kerälle kartutan
metsän ääniä laulumailla
aamujen ruskoja riemukkaita.
Hyviä sanoja säilööni niitän,
elämänlahjoina antia kiitän.
– Salli Lund, 1969
P.S. Hyvää Isänpäivää kaikille isille!
Viime keskiviikkoaamuna t.k. 5 p:nä vaipui viimeiseen lepoonsa mies, joka tällä paikkakunnalla oli hyvin tunnettu ja tavallaan merkillinen, ehkei hän ollutkaan yhteiskunnan ylimmillä portailla. Vainajan elämäntyö oli siksi merkillinen, että se ansaitsee muutamia muistosanoja.
Mies, jonka manan majoille menon täten ilmoitamme, oli maanviljelijä Eberhard Meier. Vainaja oli syntynyt maalisk. 26. p. 1827, Artelshofenin kylässä lähellä Herzbrundin kaupunkia Baierin valtakunnassa Saksanmaalla. Nuoruutensa aikana oltuansa ensin sotapalveluksessa 6 vuotta saksalaisessa ratsuväessä, työskenteli hän olutpanimoissa, makkaratehtaissa, humala- ja kasvitarhurin toimissa.
Kuva on otettu vanhalta tieltä – vielä minunkin lapsuudessani tie kulki tuosta talon päästä. Toisella puolella tietä oli savusauna, siitä jonkin matkan päässä samalla puolella maakellari pärekattoineen ja peltosarkojen päässä lato ja pärehöylä.
Oikeanpuoleisessa rakennuksessa oli navetta, lato ja päässä huusi. Tien ja ladon välissä oli iso pyöreä virtsakaivo, josta lapsena varoitettiin. Piippu rakennuksen katolla on navettakeittiöstä, samassa tilassa oli kaivo, rakennuksen sisällä, ja hyllyt pestyille lypsyastioille talvella. Kesällä ne olivat navetan seinustalla. Se oli myös paikka, jossa en saanut olla – oli monta vaaran paikkaa – muuripata ja kaivo. Sitten oli ovi varsinaiseen navettaan, pihan puolella oli lehmien parret ja tien puolella karsinoita. Niissä oli pieniä vasikoita, lampaita, sika ja kanoja. Talven mittaan lisättiin kuivikkeita karsinoihin ja keväällä vasta luotiin korkeiksi käyneet lantakasat.
Kuvan koira ei liity tähän tarinaan, mutta viisas koira oli tämä Topikin
Muistuupa tässä mieleen kauempaakin koirajuttu. Se on sota-ajalta, sen kertoi minulle äiti. Silloin äidille oli hänen sanojensa mukaan ”sotaherra” tuonut hoidettavaksi komean venäjänvinttikoiran. Mielessäni ei ole sen kummemmin, miten ja miksi näin.
Koira oli nimeltään Vaijo. Se oli ollut ystävä ja turva. Äidin kertoman mukaan se makasi vauvanvaunujen vierellä ulkona ja oli mukana hevosta haettaessa laitumelta. Niin hevosen kintereillä oli kulkenut, että tämä oli potkaissut ja koira ilmassa lentänyt…