Väliin päilyy aatossilta
kirkkaana kuin järven pinta,
asiaa ois mielin määrin
sen kun tuosta kokoon käärit
runonviehkuroille taitat
uutisrieskan, tuumit, laitat –
taikka paksun limpun paistat.
Sanaa on niin monenlaista
lämmintäkin, malttavaista.
Sana on kuin raitin väki
yhden hyväks kaikki näki
käypäseksi kaikin puolin
rehellinen sana, suorin.
Toinen sana – torninnaakka –
kirkuu – kuuluu kuuhun saakka.
Tai on yksiöistä jäätä
haperoa toinen puoli.
Eihän tuosta kukaan huoli.
Mutta joskus elontiellä
työt kun luontuu, sanat meillä
toisinaan tien viertä kaahaa
taikka jälkeenjääden laahaa.
Työllä maailma on luotu.
Hyvät kädet kelle suotu
töissään elävä on aina
unholaan ei aika paina.
Siitä sanaa pitäis saada
kuluneita syrjään laasta.
Minä lupaan: työni tupaan
raahaan sanataakan vakaan
jätän jälkeen turhat paukut –
seulon siemensanain jyvät
niistä kasvaa touot hyvät.
Ystävyyden otin mukaan
ei kai väitä vastaan kukaan.
Sille kasvupaikan laitan
ohikulkeville taitan.
– Salli Lund, 1951
P.S. Tunnistatko kuvan ihmisiä? Näkyykö taustalla Oulujoki? Klikkaa kuvaa isommaksi.