Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Aku pakinoi – Liikkuvaa museotavaraa (1946)

    Muhoksen rautatieasema (1927)

    Salaperäinen otsikko – vai voitko aavistaa, lukija? Totta kai – olethan matkustanut paikallisjunassa. Esim. tässä meidän jokivarren ”vaalalaisessa”. Mikä kodikas laitos! Toisinaan lämmintä kuin saunan löylyssä, joskus kylmä ja vetoinen kuin saunan eteinen – sellaisen maalaissaunan. Matkustava yleisö – puhdasta maatiaista – ei mitään kansainvälistä sekasotkua, enemmän tai vähemmän tuttuja naapureita ja naapureitten naapureita. Lammasturkkia ja lapikasta. Kessusätkän suitsuttavaa sakeutta ja pillitupakan hienoimpia kiemuroita läpinäkymättömänä sumupilvenä. Useissa vaunuissa sakean usvan läpi rusottaa epäselvästi kaasulampun särensilmä, mutta jokin vaunu on kokonaan pimeä. Onko se yleisön toivomuksesta sillä tavalla, vaiko vain tapaturmaisesti – ota ja arvaa. Siksi se kai on, koska erään nuoren parin siihen astuessa se sievempi tokaisee: – Täällähän on mukavaa!

    (lisää…)

  • Jättiläistarinoita – osa 9, Montta

    Raimo Rannan kokoamia Jättiläistarinoita Oulujoen varrelta julkaistaan useamman artikkelin sarjana sivostollamme.

    Niskakosken kuohut
    Montta oli eriskummallinen mies, jonka syntyperää ei kukaan tuntenut. Muutamat sanoivat hänen olleen Venäläisen toiset Lappalaisen. Mitkä arvelivat häntä Turjalaiseksi, mitkä Karjalaiseksi.

    (lisää…)

  • Laitasaaressa maksettiin ikkuna- ja ylellisyysveroa

    Ikkuna- ja ylellisyysveroluettelo vuonna 1798

    ikkunat_laitasaari

    Ovi- ja ikkunavero oli voimassa vuodesta 1743 eteenpäin aina vuonna 1809–10 voimaan astuneisiin uusiin määräyksiin. Veron perusteena oli rakennuksen ovien ja ikkunoiden lukumäärä, jonka avulla katsottiin voitavan määrittää talon omistajan veronmaksukykyisyys. Veron etuna oli, että rakennuksen koko voitiin arvioida verotusta varten menemättä rakennukseen sisälle. 1 2

    1 riikintaaleri = 48 killinkiä = 376 runstykkiä, 1 killinki = 12 runstykkiä

    Ikkuna-aukot – Fönster Lufter (lisää…)

  • Runeberg ja von Essen suvut Laitasaaressa

    Tästä Runebergin päivän artikkelista huomaa miten paljon Laitasaaresta on yhtymiä Suomen historiaan – runoilijan isän Lorenz Ulrik Runebergin voidaan olettaa saaneen alkunsa täällä! Runeberg kirjoitti Vänrikki Stoolin tarinoissa kapteeni von Essenistä, jonka perhe asui Hakkarilan sotilaspuustellissa. Siellä asui myös von Essenin sisar Beata, joka on Suomen presidentti K. J. Ståhlbergin esiäiti.

     

    Johan Ludvig Runeberg (s. 5.2.1804 Pietarsaari, k. 6.5.1877 Porvoo – kuvassa Sakari Topeliuksen kanssa) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin isänmaallista. Hän on ollut arvostettu myös Ruotsissa ja hänen tuotantonsa vaikutti suuresti koko ruotsinkieliseen kirjallisuuteen. Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana, johon asemaan hän nousi jo elinaikanaan.

    (lisää…)

  • Mummon luona Monolassa – osa 3

    Aurora oli aikansa vanki

    Pappilan salissa fiikuksen alla

    Mummo puhui käheällä äänellä, melkein kuiskaten. Vamma oli seuraus lapsuusiällä tehdystä, epäonnistuneesta kyhmyleikkauksesta äänihuulissa. Musikaalinen tyttö ei enää sen jälkeen kyennyt laulamaan, mutta puute korvattiin siirtymällä pianonsoittoon. Nuori Aurora eli Ruuri (Rori) osoittautui niin lahjakkaaksi, että hänen soitonopettajansa suositti jatko-opintoja Helsingissä, jopa ulkomailla.

    Suunnitelma hyytyi kuitenkin käytännön vaikeuksiin. Rautatietä Pohjois-Suomeen ei tuolloin vielä ollut. Satojen kilometrien rekimatka Muhoksen pappilasta läpi Suomen – näin mummo kertoi – oli vanhempien mielestä saattajineenkin liian vaivalloinen ja vaarallinen. Niin pianistin ura jäi. Kun opintiekään ei viime vuosisadan tytölle auennut, Auroran tulevaisuus sulkeutui kodin seinien sisälle, perinteiseen naisen rooliin.

    (lisää…)