Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Kuva on saatu Lappeenrannasta eli on Hyrkin no 12 kuvia, samoin alempi kuva. Vihkikuva on arvioitu otetun 1910-20 luvulla. Onko molemmissa kuvissa sama nainen?
Kaikki sivuston kuvat löytyvät täältä – myös tunnistamattomien galleriat. Myös talogallerioissa on kuvia, joiden henkilöt osittain tunnistamatta. Mikäli talon kohdalla ei ole linkkiä, talosta tai sen asukkaista ei ole kuvia, tai kuvat ovat kaikki ko. talosivulla.
Kaiken syönnin ja mässäämisen jälkeen tuntuu ruumiissa olevan suuri raukeus ynnä väsymys. Tuntuu aivan mahdottomalta ajatuskin, että tämän joululoman jälkeen pitäisi taas ruveta töihin: vaikkapa vain heiluttamaan pelkkiä leukoja. Kyllä se vain on urakka sekin, rakas lukija, vaikka sitä kutsutaan henkiseksi työksi (ja kaikkea muuta kuin henkevää, kun on yli kolmekymmentä vuotta soitellut samoja levyjä), jota jotkut eivät lue työksi laisinkaan.
Aika on parantanut. Aikako? Tyhjä sana, pelkkä mielikuva, jolla ei ole mitään muuta oleellista kuin se, että sitä voidaan mitata. Eikä se siis parane eikä huonone. Olot ja eläminen sitä tekevät. En kuitenkaan ehdota, että ”kielinerot” taas keksivät jonkin uuden sanaidiootin, jonkin sellaisen ”kehon” tahi ”seisakkeen”. Kansan elävästä kielestä saadaan kaikki, mitä sillä alalla tarvitaan; kaikki muu on soopaa, vaikka sitä miten hajustettaisiin.
Itsenäistyneen Muhoksen pitäjän sinetti maakirjasta vuodelta 1779 – MOHOS SOCHNE SIGILL. Keskuskuvassa Muhosta luonnehtivat lohi ja suomaisema yllään aurinko.
Harvinaisen löydön Pyhäjoen seurakunnan materiaaleista teki Anu Koivunen (ks. Anun historia-aiheinen blogi). Tekstin käännös Ritva Nygrén.
Rovasti Jacobus Frosteruksen kirjoittaa Oulussa 10.5.1688 ”Oulun seurakunnan emäkirkon kappelin ja monien (fleera) saarnapaikkojen sijainti”
Emäkirkko on Oulun kaupungissa Limingan pitäjän kirkosta 2 ½ peninkulmaa pohjoiseen ja Iin pitäjän kirkosta neljä peninkulmaa etelään. Mutta Oulun ja Iin emäkirkon välillä on Haukiputaan kappeli, mikä kuuluu Iin pitäjään.
Oulun emäkirkolla on kaksi kappelia:
Luettuani kirjoituksen entisestä Koivikon pehtoorista Lauri Salmesta, tuli mieleeni hänen kanssaan vuosia sitten käyty keskustelu. Olimme sopineet että haen hänet Koivikkoon kyläilemään ja niin myös tein, oli muistaakseni vuoden 1985 kesä.
Tullessamme Rauhalan kohdalle hän pyysi pysäyttämään auton ja kertoi tulostaan Koivikkoon pehtooriksi. Rauhalassa oli silloin kestikievari. Koska matkarasitus painoi junalla Uudeltamaalta Ouluun matkustaessa, hän päätti jäädä kestikievariin yöksi.
Juho (Janne) Juusonpoika Hartikka (alk. Haataja), Rintamäen talon isäntä 1884-1936, oli innokas metsästäjä. Hän kirjoitti useita kirjeitä Suomen metsästyslehteen. Ohessa yksi niistä. Lienee aika tyypillistä vuosisadan alun metsästyskertomusta.
Talollinen J. Hartikka on kirjoittanut metsästystavoista y.m. allekirjoittaneelle ja kenties huvittaa eteläsuomalaisia ja muita metsästysurheilijoita tutustua Hartikan mielipiteisiin, jonka vuoksi tämän kirjoituksen olen koonnut hänen neljästä eri kirjeestään ja hänen luvallaan Suomen Metsästyslehteen julkaistavaksi lähettänyt. Metsästystä sanoo Hartikka harjoittaneensa 10-vuotiaasta asti, hän on nykyään 47 v. vanha. Petoelukoita kettuja, on hän tappanut 400, etupäässä kaularaudoilla, mutta myöskin myrkyllä ja ajokoirilla.