Olethan tietoinen, että Laitasaarella on oma facebook-ryhmä? Klikkaa osoitteeseen https://www.facebook.com/groups/laitasaari/ ja pyydä jäsenyyttä.
Tervetuloa mukaan!
Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Olethan tietoinen, että Laitasaarella on oma facebook-ryhmä? Klikkaa osoitteeseen https://www.facebook.com/groups/laitasaari/ ja pyydä jäsenyyttä.
Tervetuloa mukaan!
Lähes kolmen kuukauden kesätauko on ohi ja Laitasaaren kylähistoriasivusto on jälleen auki kaikille lukijoille. Kiitos Laitasaari-Seura ry:n vanhoille ja uusille jäsenille kannatuksesta! Teidän ansiostanne kylämme historiankeruu jatkuu jo kuudetta vuotta!
Uusille lukijoillemme – tutustu sivuston ohjeeseen jonka löydät tästä – lue myös useasti kysytyt kysymykset. Tekijänoikeuslauseke näkyy pääsivun oikeassa yläreunassa.
– Solja ja Sari
P.S. Kirja (Laitasaaren kylähistoria I) on loppuunmyyty! (päivitys 1.11.2017)
Eila Nurro o.s. Valkonen muistelee lapsuuttaan Laitasaaren Väärän tilalla. Artikkelin kakkososa täällä.
Elämä oli ennen vanhaan työntäyteistä. Jo lapsena opittiin tekemään kovasti töitä. Eilan muistot lapsuudesta ovat kaikesta ahkeroinnista huolimatta myönteisiä.
Etenkin talon isäntää Vanhaa isää, joksi Väärän isäntää Anttia kutsuttiin, Eila muistaa lämmöllä. Vanhalla isällä oli suuri sydän ja hän oli rauhaa rakastava mies, Eila toteaa papastaan. Talossa ei koskaan riidelty ja ruokaa riitti kaikille kävijöillekin. Anna-äidillä oli tapana sanoa, että laita vielä muutama ylimääräinen pottu kiehumaan, sattuu vielä joku tulemaan syömään. Vanha sanonta oli, ettei ruoka syöden lopu vaan saamattomuuteen.
Kauan sitten perustettiin Oulujokivarteen Muhokselle kolme komeaa tilaa; Koortila, Kesti ja Viinikka. Elettiin hansakauppiaiden aikaa. Näidenkin talojen perustajat lienevät olleet kauppasaksoja, jotka koggi-laivoineen liikkuivat lohen perässä. Olihan Oulujoessa kalaa ja lohipatoja. Kestin talolla taisi olla ihan viimeinen lohipato Kestinsaaren kohdalla. 1 Isot saaliit suolattiin tynnyreihin ja laivattiin Ruotsin kuninkaanhoviin Tukholmaan. Veroina nääs.
Kesti-nimi periytynee sanasta gast, vieras. Muuttui sitten Gestiksi ja lopulta Kestiksi. Talossa on aikojen kuluessa asunut monia, jotka ovat ottaneet talon mukaan nimensä. Minunkin suku oli Halosia ja Bisejä.
Unikko loimuaa,
myöhäinen tulikukka.
Sen sisaret jo ovat sammuneet.
Punainen unikko.
Sydän hiilen musta.
Syyssuven iltayö uneksii.
Myöhäisunikko ei nuku.
Se ei salli punaloimuteriön
kääriytyä hiilenmustan
sydämensä ympärille.
Myöhäinen, unohtunut
hymyilee yölle.
Elämälle.
Juo laulua rakkaudesta.
Se itsekin tahtoisi laulaa
maailmalle, yölle ja itselleen
laulun kiihkeästi eletystä hetkestä.
Kenties ensimmäinen yö halloineen
tuo kuuraa, taittaa, vie pois.
Painaa povelleen.
Ovat kukkineet kesänsä
hilpeät unikot hymysilmin.
Veden kantajat virvoittivat niitä
laulavia, ilosilmäisiä lempikukkiaan.
He sivuuttivat surun unikon
keskenkasvuisen. Sen myöhästyneen.
Kalvoi jano ja ainainen ikävä,
kunnes avaruuden ensikuutamo
ja päivän vilvas sadekuuro
herätti hauraiden
unikuvien häilyvään varjoon.
Uneksi myöhästynyt.
Ei untesi toteutuminen ole tärkein.
Pala lyhyt, pieni ohikiitävä hetkesi!
Se on Sinun.
Myöhäinen unikko lehahti
tulenpunaiseen loimuun.
Näki unia kesän lämmöstä
ja onnellisesta rakkaudesta.
– Salli Lund (Virta vierii, 1973)