…joka säästi hengen mutta vei housut.
Ähkys-ukko oli jo vuosikaudet elellyt kunniallisena leskimiehenä eikä vaimoväki enää näyttänyt voivan järkyttää hänen vakiintunutta sielunrauhaansa eikä pysyttää verkoissaan ukon kypsynyttä sydäntä.
Mutta yksinäisyys on kaiken pahan ja onnettomuuden alku. Nuorekkaan kauniina kukkiva kesä vielä kykeni ukkoa pitämään nuoruutensa värikkäissä mielikuvissa ja ensilemmen unohtumattomissa jälkihaaveissa, niin että ikäistensä naiskaunottarien kuoppaiset posket ja laimeasti tuikkivat silmät saivat hänen paremmin sävähtämään haudantakaista vakavuutta kuin että olisivat kyenneet synnyttämään veitikkamaista välkähdystä ukon sinisestä silmästä. Tuli syksy, synkkä ja kolkko. Ukolla oli ikävä, kylmä ja nälkä. Ei ollut ken olisi visertänyt ukon uneen illalla, valveille aamulla; kuka olisi huokunut lämmintä henkeä vilun viiltämiin hartioihin, ken kiehauttanut kahvin ukkokullallensa aamulla. Eipä ollut.
