Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Isokankaan tilan historiaa kirjoitti Tapio Isokangas.
Isokangas no 75 eli Laaji sijaitsee Sanginjoen varressa n. 10 kilometriä Sanginjoelta joen ylävirtaan. Laaji sijaitsee Muhoksen kunnassa, sen on perinteisesti katsottu kuuluvan Sanginjoen talojen tavoin Laitasaaren kylään. Tila on virallisesti syntynyt isojaossa, isojako on Muhoksella päättynyt 20.2.1864.
Laitasaaren Rukoushuoneen 80-vuotisjuhlapuhe julkaistiin aiemmin täällä. Tässä artikkelissa käymme läpi rukoushuoneen perustajan, Kaisa Heikkisen taustoja, perhettä ja vaiherikasta elämää arkistotietojen valossa. Tietojen haussa on merkittävästi avustanut Ritva Nygrén – kiitokset Ritvalle!
Kaisa Heikkinen syntyi kaksosena Ristijärvellä torppari Kalle Heikkisen perheeseen. Hänet kastettiin nimellä Agneta Kaisa – myöhemmin dokumenteissa myös Aune Kaisa. Tässä kirjoituksessa käytän nimeä Kaisa, jolla laitasaarelaisetkin häntä kutsuivat.
Allaolevaan tekstiin on poimittu otteita Laitasaaren rukoushuoneyhdistyksen 70-vuotishistoriikista (kursiivilla) sekä yhdistyksen puheenjohtajan Asta Pikkaraisen 80-v juhlapuheesta 5.8.2012.
Tämän rukoushuoneen alullepanija ja perustaja oli neiti Kaisa Heikkinen, jonka syntymästä tuli vast`ikään kuluneeksi 150 vuotta. Syvän kristillisen vakaumuksen omaavana hän koki, että tämä kylä tarvitsee oman hengellisen kokoontumistilan, koska matka Laitasaaresta kirkkoon oli pitkä ja 1930-luvun alussa kulkuvälineitä oli heikosti. (lisää…)
Olin vuoden 1946 kesällä alle viisivuotiaas ja Kemilässä Vienolla ns. päivähoidossa – äiti oli ilmeisesti hoitelemassa asioitaan.
Vieno lupasi minun etsiä kananpesiä kuvassa takana olevasta rakennuksesta. Meillä sanotaan tätä osaa rakennuksesta suuliksi eli paikaksi, jossa pidetään heiniä ja vaikkapa ajokaluja.
Löysinkin yhden pesän, jossa kanamuori istui munien päällä ja suhtautui minuun tietenkin ärtyisästi. Juoksin iloisena kertomaan Vienolle löydöstä, mutta en muista enää, tehtiinkö munista minulle makupalat.
– Aarno Sipola
