Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Kaunis koivuinen kuja kertoo tarinaa. Siinä kulki aikoinaan Leon polku. Se alkoi Riihikylän tien päästä jatkuen ojan vartta radalle. Sitten tuli Katajasuon pellot, nyt jo pääosin metsitetyt. Kierteli kauniita kankaanlaitoja ohittaen pienen lähteen. Tullen sen jälkeen Hirsikankaalle seuraten vanhoja metsäpolkuja yli harjujen käyden kauimmillaan Ampujamajan paikalla palaten kierrokseltaan takaisin peltomaisemaan.
Sakari on erotettu Määttä no 20:sta eli Sieposta ehkä 1790-luvulla. Tilan erottamisen on tehnyt ilmeisesti esi-isäni Sakari Heikinpoika Määttä (s. 1728, k. 1797) – hän jakoi tilan kahteen osaan, toisen itselleen ja toisen pojilleen. Toisesta osasta tuli siis Sieppo ja toisesta Sakari. Nimi Sakari antaisi jo hiukan osviittaa siitä, kuka tilan aikoinaan jakoi. Siepon nykyiset asukkaat, Ojalat, tiesivät kertoa, että Määttä jaettiin 1/2 Sieppoon ja Sakariin. Itse Sakari Määttä asui tilalla aina kuolemaansa saakka vuoteen 1797.
Louhi-lehti 16.11.1898 (klikkaa linkkiä niin näet kaikki 1898-vuoden Louhi-lehdet)
Warastettu römppäwiikon aikana Muhoksella renki Juho Puustilta talwilakki, Juho Jaaralta housut, suutari Juho Hämälältä 5 paria kengäksiä ja Heljän talon piikalta kalossit. Sen lisäksi on myöskin wähäisiä heinän warastuksia kuulunut. Kaikki muut mainitut tawarat owat menneet menojaan, paitsi ensinmainittu on saatu takaisin.
Etsitkö jotakin yksittäistä asiaa tai nimeä blogista? Ohessa vinkkejä hakemiseen – nämä apuneuvot löytyvät etusivun oikeasta laidasta:
Kekri on muinaissuomalainen sadonkorjuun juhla, jota vietettiin mikkelinpäivästä (29.9.) marraskuun puoliväliin. 1800-luvulla sitä vietettiin yhä useammin Pyhäinpäivän lähellä, tarkka ajankohta määräytyi kulloisenkin vuoden syystoimien mukaan. Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä, ja kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä.