Laitasaari

Kalevassa 30.12.1914 kerrottiin Oulujoen koskienoston historiasta. Ostoja – ja jopa välillä ehdotettuja pakkolunastuksia – perusteltiin sillä, että koskitilojen omistajien metsänhakkuut uhkasivat kaunista ja maailmankuulua matkailureittiä ja luonnon ihanuutta. Koko ruljanssin näyttää käynnistäneen Metsähallitus, todennäköisesti valtion aloitteesta. Suomi oli tuolloin Venäjän keisarikunnan autonominen alue, suuriruhtinaskunta. Tsaarina oli Nikolai II joka aloitti venäläistämistoimenpiteet Suomessa. Hänen elämänsä päättyi teloitukseen 17.7.1918 Jekaterinburgissa.

Syksyllä vuonna 1906 tuli Metsähallituksen ¹ tietoon metsänhoitaja J. von Wrightin ² tekemän ilmoituksen johdosta, että Oulujoen koskien rantamaita on alettu paljaaksi hakkaamaan ja hävittää. Tämän johdosta pyysi Metsähallitus v. Wrightiltä lähempiä selostuksia tekemistään havainnoista. Lokakuun 28. päivänä samana vuonna antoi v. W pitemmän kertomuksen asiasta ja lausui siinä mm. hänen ja monen muun toivomuksena olevan, että valtio täällä olevan luonnon kauneuden säilyttämiseksi tavalla tai toisella koettaisi lunastaa ainakin huomatuimpien koskien varsilla olevat rannat.

Vetoomus lähetettiin kuvernööri Gadolinille

Metsähallitus ³ lähetti sitten marraskuun 10. päivänä 1906 yllä kosketellun metsänhoitaja v. W:n kertomuksen oman esityksensä kera Oulun läänin kuvernöörille. ⁴

Kuvernööri pyysi asian johdosta lausuntoa Oulujoen uittoyhdistyksen silloiselta johtajalta metsänhoitaja Edw. Sandmanilta, ⁵ joka tammikuun 10 pnä 1907 antamassaan lausunnossa yhtyi kaikin puolin metsänhoitaja v. W esiintuomiin havaintoihin ja ehdotti lopuksi kuten v. W että puheena olevat ranta-alueet joko pakkolunastettaisiin kruunulle tai että ainakin rannan omistajain kanssa koetettaisiin tehdä sopimuksia määrättyjen ranta-alueitten vuokraamisesta sekä että tämän johdosta pari sopivaa henkilöä saisi toimekseen jo seuraavan kesän aikana tutkia Oulujoen koskien rannat ja tehdä esityksen siitä, mitkä ranta-alueet olisivat kruunun haltuun saatavat.

Tämän jälkeen lähetti kuvernööri täten kertyneet asiakirjat tammikuun 26 pnä 1907 Keisarilliselle Suomen senaatille ⁶ ja alisti senaatin tutkittavaksi, oliko syytä ryhtyä esitettyihin toimenpiteisiin.

Matkailijayhdistys valitti metsien hakkuusta

Vähän tämän jälkeen saapui Oulun läänin kuvernöörille uusi valitus Oulujoen rantamilla kasvavan metsän hävittämisestä. Suomen Matkailijayhdistys, ⁷ esiintuotuaan nimittäin kirjelmässään kuvernöörille maaliskuun 7 pltä 1907 ylläkerrotun kanssa samaan suuntaan meneviä havaintojansa, pyysi kuvernöörinvirastoa ryhtymään niihin toimenpiteisiin metsäin suojelemiseksi Oulujoen rantamilla, joihin 1886 metsälain 13. pyk. mahdollisesti antoi aihetta, sekä muutoinkin kaikilla kuvernöörinviraston käytettävinä olevilla keinoilla torjumaan sitä vaaraa, joka hävityksellä uhkaa maamme kauneinta kulkuväylää.

Huhtikuun 13. päivänä lähetti kuvernööri myöskin tämän Matkailijayhdistyksen kirjelmän senaattiin, koska se oli mitä likeisimmässä yhteydessä Metsähallituksen edellä kerrotun esitysten kanssa, liitettäväksi kuvernöörin ennen tekemään alistukseen ja sen yhteydessä käsiteltäväksi.

Paitsi näin virastoihin saapuneita valituksia metsien hävittämisistä Oulujoen varsilla nähtiin tuhkatiheään samoihin aikoihin sanomalehdissäkin kirjoituksia ja tiedonantoja siitä. Täten oli siis syntynyt voimakas opiniooni, joka vaati valtiota tavalla tai toisella ryhtymään Oulujoen ja sen koskien hurmaavaa luontoa suojaamaan ja pelastamaan sen mitä pelastettavissa vielä saattoi olla.

Senaatti palautti nyt saapuneet asiakirjat vielä kerran Metsähallitukseen lausunnon saantia varten ja kesäkuun 21 pnä 1907 tämän johdosta antamassaan lausunnossa esiintoi Metsähallitus mielipiteenänsä, että valtion olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin sen vaaran torjumiseksi, joka metsän hävityksen muodossa uhkaa Oulujoen rantamia. Kun kysymyksen ratkaisemiseksi paikalliset tutkimukset näyttivät välttämättömiltä, ehdotti Metsähallitus samalla, että senaatti asettaisi sopivan lautakunnan tutkimaan, mitkä rannat Oulujoen koskien varsilla olisivat kruunun hoitoon saatettavat. Ja kun sitten vielä kalastustentarkastaja lokakuun 22 pnä antamassaan pyydetystä lausunnostaan oli kannattanut ennen ehdotettuja toimenpiteitä, asettikin senaatti vielä samana vuonna tällaisen komisionin, määräten siihen toiseksi jäseneksi kalastusten tarkastaja J. Alb. Sandmanin ⁸ mutta jättäen Metsähallituksen toimeksi toisen jäsenen asettamisen, jonka johdosta Metsähallitus määräsi tähän Iin tarkastuspiirin ylimetsänhoitaja N. J. Juseliuksen. ⁹

Komisiooni tarkasti ja antoi lausuntonsa

Tämä komisiooni tarkasti kesällä v. 1909 koko Oulujoen ja tuli siihen vakaumukseen, että luonto matkailun vuoksi olisi turvattava koko tällä jokialueella sekä että valtion tulisi sitä suojata. Mutta kun näin laajan alueen turvaaminen kokonaisuudessaan rahalliselta kannalta katsoen, ei voinut tulla kysymykseen, oli komisioonin mielestä kohdistettava ponnistukset luonnonihanuuksien säilyttämiseksi erikoiskohtiin jokialueella, jolloin tietenkin etukädessä tulisivat kysymykseen nuo suuret, osaksi kauniiden rantametsien varjostamat, vuolaat kosket.

Pitkähkössä lausunnossaan, jonka komisiooni joulukuun 28 pnä 1910 jätti Keisarilliseen Senaattiin, selostaa komisiooni ensin Oulujoen tärkeyttä viehättävänä ja maailmankuuluna matkailureittinä, jota vuosi vuodelta yhä lisääntyvä matkailijatulva käy ihailemassa. Sen jälkeen kertoo komisiooni havainnoistaan ja konstateeraa luonnon hävityksen metsänhakkuun muodossa jo alkaneen ja sanoo todennäköistä olevan, että jatkuvan hävityksen kautta luonnon ihanuus ja alkuperäisyys kokonaan pilattaisiin, varsinkin koskien rantamailla.

Koskista tärkeimpinä mainitsee komisiooni Niskakosket ja Pyhäkosken, mutta koska edellisten rantaseudut ovat suurimmaksi osaksi Uleå Osakeyhtiön omistamat ei metsäin hävitystä siellä ole pelättävissä ja sitäpaitsi ei yhtiö millään hinnalla liene halukas luopumaan rannoistaan.

Mitä sitten Pyhäkoskeen tulee, niin ovat sen kaikki rannat yksityistä omaisuutta ja sen takia olisi omistajain kanssa aikaansaatava sopimuksia yhdessä ja toisessa muodossa. Tästä sanotaan komisioonin lausunnossa seuraavasti:

Alusta tuntui komisioonistakin siltä, että valtio verrattain vähillä uhrauksilla suoriutuisi asiasta, jos rantain omistajat suostuivat suojametsiksi myymään molemmin puolin koskia ranta-alueita tai ainakin kohtuullista vuosimaksua vastaan alistaisivat samaiset alueensa Metsähallituksen määräysten mukaisesti sikäli hoidettavaksi, ettei rantamien luontainen ihanuus jotuisi vaaran alaiseksi.

Pyhäkoskiset tilanomistajat kieltäytyivät

Saadakseen tästä selvyyttä, kutsuttiin Pyhäkosken rantain omistajat syyskuun 19 pnä 1909 yhteiseen kokoukseen. Tilaisuuteen saapui 14 asianomaista, jotavastoin 9 jäi pois. Nyt kävi selville, että kaikki yhteen mieheen kieltäysivät myymästä rantojaan ja kun alettiin tuumia siitä, millä ehdoilla suostuisivat jättämään rantakaistaleita Metsähallituksen hoidon alaisiksi osoittautui, että he edeltäkäsin olivat suostuneet kaikin tästä vaatimaan 150 markkaa hehtaarilta vuotuista vuokraa sekä että sopimusaika määrätään ainoastaan 10 vuodeksi.

Komisiooni katsoi siitä syystä tällaisten sovitteluyrityksien rauenneen ja ehdottaisi lopullisesti lausunnossaan, että valtion tulisi omakseen lunastaa kaikki Pyhäkosken rannoilla olevat talot voidakseen pysyväisesti suojata kosken luontoa. Komisiooni sanoo myöskin tietävänsä, että useat Pyhäkosken talokkaat jo ovat tarjonneet tilojaan valtion lunastettaviksi ja ylimalkaan kohtuuhintoihin. Täten ostettavat maat ehdottaa komisiooni käytättäviksi siten, että sitten kun valtiolle olisi erotetut tarpeelliset maa-alat ynnä kaikki vesioikeudet, loput palstoitettaisiin tilattomille.

Täten oli päästy ehdotukseen, joka on ainoa keino, jolla kaikki kysymyksessä olleet epäkohdat kerrallaan ja ainiaaksi saataisiin poistetuiksi ja korjatuiksi. Jäljelle jäi vaan kysymys siitä, katsoiko maamme hallitus tarpeeksi päteviä syitä olevan ryhtyä siihen suureen rahalliseen uhraukseen, jonka ehdotuksen toteuttaminen vaatisi. Siitä syystä jäivätkin kaikki asianharrastajat mielenkiinnolla odottamaan ja – epäilemään.