-
Maamiehen työt vuonna 1902
Tänä kesänä on sadetta piisannut heinäntekijöille haitallekin asti. Televisiossa on haastateltu useita maanviljelysalan ammattilaisia, tulvien ja muiden satoennusteiden merkeissä. Vuonna 1902 – eli 110 vuotta sitten – oli myös Laitasaaressa vesi haittana ja siitä kirjoitettiin Louhi lehteen marraskuun kuudes päivä seuraavaa:
-
Muistokirjoitus – opettaja G.A. Ala-Kojola
Kotonaan Muhoksen Laitasaaressa vaipui tk. 20. pnä ikiuneen kansakoulunopettaja, kapteeni G.A. Ala-Kojola pitemmän aikaa sairastettuaan. Hän oli syntynyt Lapualla maanviljelijän poikana 14.6.1894 ja valmistunut kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista v. 1916. Toimittuaan opettajana Nivalan Välikylän ja Ylivieskan Raudaskylän kouluissa liittyi hän vuonna 1920 Kalevan toimituskuntaan, mutta jo seuraavan vuonna siirtyi jälleen takaisin opettajatoimeen, tällä kertaa Muhokselle Laitasaaren…
-
Lohta leipää, lohta leipää!
Oheinen kirjoitus on Veikko Lukan tekstiä jossakin paikallislehdessä – ehkä Tervareitissä? Etsintäkuulutus: onko sinulla Martti Kesäniemen ottamia valokuvia Laitasaaresta/laitasaarelaisista? Jos on, skannaisimme ne mieluusti talteen. Mm. tätä lohikuvaa ei enää Ähkylästä löydy. Klikkaa kuvaa suuremmaksi! Vanhan sananparren mukaan Muhoksen kirkonkellot soivat ennen: lohta leipää, lohta leipää! Tuo aikakausi päättyi Oulujoen kahlitsemiseen ja voimalaitosten rakentamiseen. Lohenkalastuksesta…
-
Vanhan palkintolusikan arvoitus
1 Jo jonkin aikaa mieltäni on arkarruttanut eräs palkintolusikka, jossa on kaiverrus: 1si Palkinto Hiihdosta 11.3.1891 ja takapuolella Oulun Pat. M Lohelalle. Palkinnon on siis saanut isoisäni Matti Lohela aikoinaan. Lusikkaa on ajan hammas kuluttanut, kauhaosaan on tullut viilto. Onneksi kuitenkin esine on säilynyt suvulla. Kiinnostukseni vuoksi aloin selvittää asiaa ja kävin maakunta-arkistossakin, mutta en…
-
Sotilaspuustelli myytävänä
Maanmittari Fredrik Sjöholm (s. 1837) tuli perheineen Muhokselle Leivonmäeltä vuonna 1869. He asuivat vuokralla eli arennilla Hakkarilan sotilaspuustellissa. Sjöholm oli varsin tarmokas mies, perusti mm. Muhoksen ensimmäisen meijerin. Kuten allaolevassa lehtikirjoituksessa otsikolla ”Työnteolla maatilat paranevat” mainitaan, Hakkarilan tila oli varsin vauras, karjaakin huomattavan paljon. Tarvittiin siihen työväkeäkin – Sjöholmin aikana talossa oli ainakin kolme piikaa…