-
Muistokirjoitus – opettaja G.A. Ala-Kojola
Kotonaan Muhoksen Laitasaaressa vaipui tk. 20. pnä ikiuneen kansakoulunopettaja, kapteeni G.A. Ala-Kojola pitemmän aikaa sairastettuaan. Hän oli syntynyt Lapualla maanviljelijän poikana 14.6.1894 ja valmistunut kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista v. 1916. Toimittuaan opettajana Nivalan Välikylän ja Ylivieskan Raudaskylän kouluissa liittyi hän vuonna 1920 Kalevan toimituskuntaan, mutta jo seuraavan vuonna siirtyi jälleen takaisin opettajatoimeen, tällä kertaa Muhokselle Laitasaaren…
-
Muistatko jäsenkorjaaja Henellin?
Kuvan kansanparantaja ei liity tarinaan. Lohelan Pentti kertoo: Viskaalinmäellä Halosen no 54 mailla pienessä mökissään asui Iikka Henell vaimonsa Anna Valpurin (o.s. Halonen) ja tyttärensä Vienon kanssa.
-
Vanhan palkintolusikan arvoitus
1 Jo jonkin aikaa mieltäni on arkarruttanut eräs palkintolusikka, jossa on kaiverrus: 1si Palkinto Hiihdosta 11.3.1891 ja takapuolella Oulun Pat. M Lohelalle. Palkinnon on siis saanut isoisäni Matti Lohela aikoinaan. Lusikkaa on ajan hammas kuluttanut, kauhaosaan on tullut viilto. Onneksi kuitenkin esine on säilynyt suvulla. Kiinnostukseni vuoksi aloin selvittää asiaa ja kävin maakunta-arkistossakin, mutta en…
-
Sotilaspuustelli myytävänä
Maanmittari Fredrik Sjöholm (s. 1837) tuli perheineen Muhokselle Leivonmäeltä vuonna 1869. He asuivat vuokralla eli arennilla Hakkarilan sotilaspuustellissa. Sjöholm oli varsin tarmokas mies, perusti mm. Muhoksen ensimmäisen meijerin. Kuten allaolevassa lehtikirjoituksessa otsikolla ”Työnteolla maatilat paranevat” mainitaan, Hakkarilan tila oli varsin vauras, karjaakin huomattavan paljon. Tarvittiin siihen työväkeäkin – Sjöholmin aikana talossa oli ainakin kolme piikaa…
-
Muhoslainen Mettinen peri 120 000 lammasta
Lammasfarmari Petteri Malakias Mettinen on kuollut Australiassa ja hänen omaisiaan etsitään lehti-ilmoituksella. Hämäräperäinen asioitsija Valde Humander lähtee jäljittämään jarrumies Jaakko Mettistä ja ottaa mukaansa houkutuslinnuksi espanjalaisen tanssijattaren Dolores Ramirezin. He päätyvät pienelle seisakkeelle lähelle Muhosta. Laitasaareenko?