-
Hilijanen Aapo
Pappani Janne Rahko kertoi isästään Aaposta eli Aabraham Rahkosta (s. 1887, k. 1943), joka oli Rahkon talon no 11 isäntä ennen Kalevi ja Paavo Rahkoa, seuraavanlaisen tarinan. Aapoa sanottiin hiljaiseksi Aapoksi, eikä kai suotta.
-
Kosuojan kalansaaliit
Tänä päivänä yleensä sangen vaatimattoman näköinen ja pajuttunutkin Kosuoja kiemurtelee Oulujoesta mutkan kuivalla maalla, lähtee Seurojentalon liepeiltä ja laskee takaisin Oulujokeen Saarelan ja Kinnulan talojen sekä vanhan Kosulan talon välimaastosta. Ennen voimalaitoksia ja ruoppauksia Kosuoja oli laaja vesi ja kalainen paikka, josta sai madetta ja haukea ja niinpä onkiminen olikin mieluisa ja hyödyllinen poikien huvitus.…
-
Isänmaa kutsui
22-vuotias nuorimies palasi varusmiespalvelusta Oulujoen törmälle, kotiin. Edessä oli koko elämä – nuoruuden innolla hän siihen tarttui. Osa sisaruksista lieni jo lähtenyt kotoa, Heikki oli pesueesta nuorin. Äiti-Annan taival päättyi muutaman vuoden kuluttua. Isä-Matti muutti Ouluun ja Heikki sai äitipuolen. Joki kuljetti miehen virtaa alas Apajan laivalaituriin, sieltä löytyi oma Aino Kaarina. Kului muutama vuosi,…
-
Kun Hyrkin koulun pojat kuriin pistettiin
Koulujen päättäjäisviikonloppu -teema jatkuu eilisen mamselli- ja herrakoulun kuvauksen jälkeen monen laitasaarelaisen mieleen elävästi jääneen henkilön vaiheita muistellen. Kaapriel Aukusti Ala-Kojola (s. 14.6.1894) oli syntynyt Lapualla. Hänen nimensä on kirjoitettu tuossa muodossa Lapuan seurakunnan syntyneiden luetteloon, mutta hän oli nähtävästi ottanut käyttöön etukirjaimet nimensä hieman fiinimmästä versiosta eli Gabriel Augustista. Monesti hänen sukunimessään käytetään väliviivaa,…
-
Eläinlääkitystä ennen vanhaan
Kuvan henkilö ja hevonen eivät liity tarinaan Vuonna 1886 Yli-Kosulassa syntynyt Heino Saarela oli muistellut kotikylänsä hevosten ja lehmien parantamista ennen vanhaan. Ei silloin varmasti osattu kuvitellakaan aikaa, jolloin eläinlääkärin voi pirauttaa avuksi kännykällään. Hän tiesi kertoa kahdesta kyläläisestä, joiden puoleen käännyttiin, kun eläin sairastui.