-
Rahkola, synnyinkotini
Taina Koski (o.s. Putaala, s. 1948) kertoo vanhemmistaan, perheestään ja ajasta Rahkolassa. Äitini on Aino Valpuri (o.s. Rahko, s. 1928), Rahkolan tyttöjä – hän meni naimisiin Aarne Olavi Putaalan (s. 1927) kanssa vuonna 1947. Eero-veljeni syntyi vuonna 1947 Rahkolassa. Talon lapsille, eli Hulda-mummon toisesta avioliitosta syntyneille Anjalle, Erkille ja Astalle kerrottiin, että kätilö toi hänet…
-
Niilo Hartikka on poissa
Yksi Pohjois-Pohjanmaan kuuluisimmista urheilijoista, maanviljelijä Niilo Hartikka menehtyi pitkällisen sairauden murtamana Muhoksen terveyskeskuksessa varhain keskiviikkoaamuna. Hartikka oli syntynyt Muhoksella (Hartikka/Rintamäki) 23. huhtikuuta 1909, joten hän olisi täyttänyt ensi keväänä 90 vuotta.
-
Kelloseppä Jaakko Kärnä
Jaakko Kärnä syntyi 27.10.1846 nuorimpana lapsena Heikki Kustaanpoika Kärnän (ent. Henttunen, s. 30.6.1803 Muhos) ja Saara Kärnän perheeseen Laitasaaren Kärnässä no 1. Muhoksen kirkonkirjojen mukaan Jaakko otti muuttokirjan Raaheen, mutta sinne hän ei koskaan kuitenkaan kirjautunut. Perimätiedon mukaan Jaakko pestautui laivaan töihin ilmeisesti Raahessa. Hän oli ensin laivapoikana ja myöhemmin merimiehenä. Kerrotaan hänen seilanneen Australiaa myöten…
-
Salli Lund (Hill, Mäkelä), a writer
A writer and poet, Salli Lund (née Mäkelä, later Hill) was born into the family of a mate, Mäkelä, as the 11th child in Oulu on the 12th of December, 1902. The family moved later from Oulu to the house of Ontero in Laitasaari. Salli’s parents were Matti Esanpoika Mäkelä (originally Roininen, born in Utajärvi…
-
Leon polku
Kaunis koivuinen kuja kertoo tarinaa. Siinä kulki aikoinaan Leon polku. Se alkoi Riihikylän tien päästä jatkuen ojan vartta radalle. Sitten tuli Katajasuon pellot, nyt jo pääosin metsitetyt. Kierteli kauniita kankaanlaitoja ohittaen pienen lähteen. Tullen sen jälkeen Hirsikankaalle seuraten vanhoja metsäpolkuja yli harjujen käyden kauimmillaan Ampujamajan paikalla palaten kierrokseltaan takaisin peltomaisemaan.