Anna Helena Mäkelä (kuvassa keskellä) syntyi elokuussa 1888 Muhoksella. Hänen vanhempansa, Kaisa ja Matti Mäkelä, olivat muutamia vuosia aiemmin hankkineet Laitasaaresta Onteron talon. Anna avioitui lokakuussa 1911 Jaakko Kinnusen kanssa, ja siirtyi hoitamaan emännyyttä Jaakon omistamalle Harjun tilalle Oulujoen Sanginsuuhun. Kovin kauas syntymäkodista Annan matka ei siten johtanut.
Annan mies, Jaakko Kinnunen, oli aktiivinen, monipuolinen vaikuttaja, jonka lukuisat luottamustoimet pitivät häntä paljon poissa kotoa. Lasten kasvatus jäi pitkälti Annan vastuulle. Joutuipa hän hoitamaan maatilan arkeakin tavallista enemmän, kun Jaakko keskittyi yhteiskunnallisiin asioihin. Jaakko jäi historiaan muun muassa Oulujoen kunnan pitkäaikaisimpana kunnanvaltuutettuna.
(lisää…)