Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko. Klikkaa kuvaa niin näet keitä siinä on.
Joka päivä aamulla klo 8-9 syötiin eine, klo 14 puolinen, niiden välissä kahvi. Iltanen oli klo 19 päivän päätteeksi.
Kesällä niitylle tuotiin evästä, pyyheliina levitettiin ja katettiin kahvit. Kaukaisimmat niityt olivat Rauhionojalla lähellä Rauhion taloa.
Kalevan kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola (1942-2018) haastatteli taiteilija Martti Tarvaista tämän 80-vuotispäivän johdosta. Muhosta koskeva osa Suomen Kuvalehdessä ilmestyneestä artikkelista julkaistaan SK:n toimituspäällikkö Jussi Erosen luvalla 1
Kuvataide ja luonto ovat aina merkinneet Martti Tarvaiselle paljon – enemmän kuin esimerkiksi niille taiteilijoille, jotka kiertävät maailman taidekeskuksia ja keräävät niistä kokemuksia, innoitusta ja aiheita.
Luontoelämykset! Niistä minä sain voimaa, kun toiset nukkuivat, kertoo 80-vuotias taiteilija, maanviljelijän poika ja itsekin maata viljellyt.
Ennen oli sananpartena: ei Oulun seudulla omenat kasvat. – Ei siinä perää ole – Höpsistä – Kuka se niin sanoo – ?
Näin voi siihen vastata maanviljelijä Juho Hartikka Muhokselta. Hän osti 10 vuotta sitten Oulun syysmarkkinoilta muutamia venäläisiä Astrahanin omenia pojilleen kaupungin tulijaisiksi. Niitä sitten kotona silloin tällöin syödä natusteltiin, vaan sillä ehdolla, että ruskeita jyväsiä eli siemeniä ei saanut syödä, vaan antaa isälle, joka ne sitten pani talteen riepukääröön ja säilytti talven yli eteisen yliakkunan laudalla siten karaistaakseen niitä Pohjolan kylmiä vastaanottamaan.
Kruununvouti L. W. Norberg lähti keskiviikkona huviretkelle rouvansa ja ottotyttärensä kanssa höyryveneessä Laine Muhokselle. Kun heidän illalla muiden henkilöiden kanssa pienessä veneessä piti kulkea joen poikki, kaatui vene. Vainaja lähti joen poikki vaimonsa ynnä moniaitten muitten henkilöin kanssa Valkolan rannasta, talokas Mikko Hartikka soutajana, mennäkseen Leppiniemeen. Veneessä oli siis rouva Nordberg, pariskunnan kasvattitytär ja kaksi muuta rouvaa.
Ilma oli lähtiessä ollut tyyni, vaan kun päästiin keskemmäs jokea, nousi äkkiarvaamatta myrskyn tapainen tuuli, joka pudotti hatun veneen perässä istuvan vainajan päästä. Sitä tavoitellessa oli tullut vähän vettä veneeseen. Tuuli vain kiihtyi, aallot isonivat ja vene täyttyi, jolloin tuli uinti työksi. Hartikka nousi veneen pohjalle sekä auttoi muitakin. Silloin oli Nordbergkin vielä siinä.
Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko.
Kesällä pelattiin pesäpalloa, milloin kenenkin pihassa ja milloin vain saatiin kokoon 4-5 pelaajaa. Joskus pelattiin lehmihaassakin ”liukumiinojen” eli lehmänkakan seassa. Tytöistä peleissä olivat usein mukana Keräsen Enni (myöh. Yrjänä) ja Jokelaisen Tyyne ja pojista Tihisen Yrjö, Suorsan Leo (s. 1922) ja Paavolan Olli (s. 1926).
Talvella harrastettiin innokkaasti hiihtoa. Sunnuntai-aamuna syötiin nopeasti kaurapuuro ja lähdettiin Keräselle, jossa Heikki-isännän kuoltua oli Karppisen Tauno (s. 1922) renkipoikana. Tauno oli urheilumiehiä, ja hänen kanssaan hiihdettiin niin että vasta iltahämärissä mentiin kotiin. Isä sanoi vain ”Myöhäänpä meni!” – ei moittinut, vaikka ei muistettu tulla syömäänkään.