Laitasaari

Laitasaari: tarinoita Koivikosta Oulunsuun rajalle ja Sanginjoelta Lanin Sosolle.

Laitasaari

Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.

Yhteistyössä

Laitasaari-seura

Kommentoi tekstejä

Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.

Lue Ohje ja Useasti kysyttyä

Uusimmat kommentit

  • Mummon luona Monolassa – osa 2

    Elämäntoveri

    Ylä-Monola, vasemmalla Monola

    Viktor Gideon Aulin (1854-1920), papin poika Lapualta, oli nopea käänteissään. Kun hänet helmikuussa 1878 vihittiin papiksi, hän oli vasta edellisenä päivänä täyttänyt 24 vuotta. Ensimmäisen papinvirkansa hän sai Muhoksen kirkkoherra Samuel Strömmerin apulaisena, ja ensimmäisen esimiehen perheestä löytyi tuleva elämäntoverikin. Muhoksen pappilassa oli kolme viehättävää tytärtä, joista keskimmäiseen, Hedvig Auroraan, tumma ja komea, myöhemmin Oulun kauneimmaksi mieheksi sanottu Viktor Aulin rakastui. Jo kahden kuukauden kuluttua nuorten ensitapaamisesta isä Samuel vihki tyttärensä ja apupappinsa avioliittoon Muhoksen kirkossa. Molemmat olivat papin lapsia neljännessä polvessa.

    (lisää…)

  • Petteri Honkarinta, oivallinen kelloseppä

    Hakkarilan seinäkello

    Maamme sanomalehdet juttelivat viime vuoden kuluessa käsityöläisyydestä ja sen edistymisen hitaudesta, mutta koko Suomen suosioksi ja erittäinkin meidän pohjalaisten iloksi sekä kunniaksi löytyy mies Muhoksen pitäjästä Sanginjoen kylästä nimeltä Petteri Honkarinta.

    Ei missään opissa ollut eikä paljon koko kylästänsä liikkunut koko elämänsä ajalla, mutta on kuitenkin oivallinen kello-seppä. Hän on tehnyt monenlaisia seinäkelloja, joitten seasta on merkillisin yksi, jossa on 5 eri taulua ja 6 viisaria.

    (lisää…)

  • Veljekset Suomea puolustamassa

    Kunniakirjan yläosa

    Yrjö Henrik Mertaniemi (sukunimi myös Tyllinoja, s. 28.9.1893, k. 21.1958), maanviljelijä, haudattu Muhokselle

    • vapaussodassa Lillierin hiihtojoukoissa, taistelupaikat Ikaalinen, Rykinmäki, Parkano, Luhalahti, Viljakkala, Hämeenkyrö, Mannamäki ja Nokia 1

    Johan Emil Mertaniemi (s. 14.2.1899, k. 1.10.1955), maanviljelijä, haudattu Muhokselle

    • talvisodassa 15. SiltaK, Rovaniemi
    • jatkosodassa korpraali, PionP34, taistelupaikat Uhtua, Kuhmo

    Arvo Jaakko Mertaniemi (s. 20.7.1907, k. 20.5.1979), maanviljelijä, haudattu Muhokselle

    • jatkosodassa 3. Armeijakunnan esikunta Taivalkosken Maijanlammella

    Otto Lennart Mertaniemi (s. 26.2.1913, k. 30.3.2003), maanviljelijä, haudattu Muhokselle (lisää…)

  • Sanginjoen elämänmenosta 1967

    IIda Lusikkakoski tyttärentyttären kanssa

    Anja Hämäläinen o.s. Lohela lähetti sivustolle artikkelin Sanginjoen elämänmenosta vuodelta 1967. Siinä haastatellaan Anjan isoäitiä Iidaa Lusikan no 62 Harjusta ja kerrotaan Sanginjoen kylän senhetkisestä elämästä, koulusta ym. Lisäksi haastatellaan kauppiasta ja koulun opettajaa Heikki Markkasta. Tässä artikkelissa muutamia poimintoja siitä. 

    Sanginjokelaiset tarvitsevat postiaseman ja lisää työpaikkoja

    Ylisanginjoki on noin 50 taloa käsittävä kylä. Kylän väestö saa elantonsa pääasiallisesti maataloudesta. Lisätuloja hankitaan satunnaisista ansiotöistä. Tilat ovat valtaosalta pieniä, viljelysmaat veden vaivaamia. Maatalouden kehityksen jarruna on viljelysmaiden soistuminen. Karjan jalostus on ollut käynnissä jo monet vuodet. Tiloilla on ay-karjaa. Maa- ja karjatalouden hyväksi uurastetaan.

    (lisää…)

  • Jättiläistarinoita – osa 7, Pyhäkosken ensimmäinen laskija

    Raimo Rannan kokoamia Jättiläistarinoita Oulujoen varrelta julkaistaan useamman artikkelin sarjana sivostollamme.

    Leppiniemi

    Kenpä ei olisi kuulut Pyhäkoskesta puhuttavan, Oulujoen suurimmasta ja uljaimmasta koskesta, joka halkaisee maan, putouksineen suvantoineen kymmenen neljänneksen pituisena, hopeanvaahtoisena timanttivyönä. Uhaten viskelivät kohisevat kosket kuohunsa korkealle ilmaan, näin mielen täyttää, että herruus on heidän eikä kenenkään muun. Riehuten rientää mahtava tulva sitä tietä, jonka se vuosisatojen kuluessa itselleen raivasi halki törmien, kallioin. Vaahtosuuna se ahneesti nuolee jyrkkiä kallioseiniä, jotka yksitotisella äänettömyydellään tunnustavat kosken korkeata majesteettisuutta.

    (lisää…)