
Erkki Tihinen Laitasaaresta (talosta Tihinen no 6) saapui vuonna 1675 Oulun pitäjän kesäkäräjille valittamaan, kuinka hänen oli pitänyt joku aika sitten palkata 1/2 manttaalin tilansa puolesta sotilas. Sotilas oli nimeltään Albrecht Hansson, ja koska silloin oli ollut suuri pula palkatuista sotilaista, hän oli joutunut antamaan palkkaa 550 kuparitaalaria.
Albrecht oli heti pestauksen jälkeen viety Tanskaan. Kun hän tuli sieltä takaisin, niin Kajaanissa ja Savossa ollessaan hän varasteli, minkä vuoksi hän joutui vankilaan sekä Kajaanissa että Oulussa ja tuomittiin kujanjuoksuun.
Kujanjuoksu on useissa maissa käytetty ankara rangaistusmuoto, jossa tuomitun piti juosta kahden raipoilla tai kartuilla heitä lyövän miesrivin välissä. Kujanjuoksua käytettiin erityisesti sotaväessä. Rangaistus sisältyi esimerkiksi Ruotsin varhaiseen rikosoikeuteen, mutta sitä ei sisällytetty enää vuoden 1734 lakiin. 1