-
Mummon luona Monolassa – osa 9
Helvi-täti Äiti oli saanut paikan Mikkelin lääninarkistonhoitajana, ja siellä aloitimme oppikoulun syksyllä 1934. Sitä ennen, jo keväällä oli suoritettava pääsytutkinto Oulun Suomalaisessa Tyttökoulussa. Helvi-täti oli luvannut, että jos selviämme siitä, saamme pyytää häneltä mitä haluamme. En muista mitä Rea toivoi, minä pyysin puolta kiloa sekahedelmiä. Kun Rea pääsi oppikouluun parhaalla mahdollisella pistemäärällä ja minä toisena,…
-
Sikamaisia tarinoita Koivikosta
Sota-aikaan ja sen jälkeen valtion omistaman Koivikon koulutilan sikala oli yksi Suomen siitossikaloista. Kun ruuasta oli kova puute, piti sianlihan ja läskin jalostus saattaa suurempaan tuotantoon. Armeija tarvitsi ruokaa, samoin sota-ajan jälkeen suuret joukot metsä-, rakennus- ym. työntekijät tarvitsivat ravintoa. Sianlihan ja läskin jalostus oli tärkeää. Metsurien pääruokana oli sianliha ja läski. He paistoivat pannulla…
-
Makkaramestarin muistokirjoitus
Viime keskiviikkoaamuna t.k. 5 p:nä vaipui viimeiseen lepoonsa mies, joka tällä paikkakunnalla oli hyvin tunnettu ja tavallaan merkillinen, ehkei hän ollutkaan yhteiskunnan ylimmillä portailla. Vainajan elämäntyö oli siksi merkillinen, että se ansaitsee muutamia muistosanoja. Mies, jonka manan majoille menon täten ilmoitamme, oli maanviljelijä Eberhard Meier. Vainaja oli syntynyt maalisk. 26. p. 1827, Artelshofenin kylässä lähellä…
-
Helian ruokataloutta
Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen). Syyslahdin aikaan teurastettiin monta elukkaa. Silloin Helialla tehtiin verimakkaraa. Teurastetusta eläimestä laskettiin veri saaviin. Heti sen jälkeen tehtiin ruistaikina, jossa nesteenä oli veri. Makkaran kuoreksi käytettiin eläimen suolta,…
-
Viertolan tädit
Tätini Martta (s. 1901) ja Anna Kontu (s. 1888) asuivat Ylä-Konnusta lohkotussa Viertolassa ja olivat tarmokkaita ihmisiä. He hoitivat tilan itsenäisesti, mutta saivat välillä työapua kotoani. Martta-täti kävi myös ansiotöissä voimalaitosrakennuksella 1940-50-luvulla. Tuon matkan, noin 8 km, hän kulki jalkaisin, sillä hän ei opetellut polkupyörällä ajamaan eikä pyöriä kovin paljon silloin vielä ollutkaan.