Niemen torppa sijaitsi Koivikon tilalla jokitörmässä. Uudempi Niemen torpan rakennus on 1900-luvun alusta, mutta samalla paikalla on aiemmin 1800-luvulla ollut vanhempi Niemen torppa. Sitä yleensä asuttivat nimismiehet, maanmittarit ja muu vallasväki. 1
-
Silloin kun Mieksossa vielä hilloja oli
Matinsuon-Mieksonsuon suoalue oli tärkeä paikka laitasaarelaisille sekä Tyrnävän ojakyläläisille. Se alkoi aivan kunnan rajalta ja rajoittui suureen Saari- ja Mätässuohon.
Ennen vanhaan ei ollut metsäteitä, oli vain linjoja ja polkuja. Kotona laitettiin voileivät ja mehupullo reppuun. Astiana oli emalisanko tai pääläri, muoviastiat olivat vielä tulevaisuutta.
-
Käärmekankaan historiikista
Käärmekangas no 66, jota nykyisin kutsutaan Käärmeläksi, perustettiin Mettäperälle 1880-luvulla.Vietin pääsiäisen rattoisasti Käärmekankaan historiikin parissa ja kävin toisen pääsiäispäivän iltana vielä haastattelemassa Käärmelän vanhaaemäntää ja talon nykyisiä asukkaita. Valmista historiikista ei toki vielä tullut, täydennyksiä, korjauksia, muisteluita ja kuvia lisäillään sitä mukaa kuin niitä tulee. Käärmekankaan talon ja asukkaiden vaiheista voi käydä lukemassa täältä.
Yllä oleva kuva on otettu ilmeisesti Käärmelän vanhan päärakennuksen pirtissä. Kuvassa olevia henkilöitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tunnistettu. Tunnetko sinä heitä? Kuvaa saa suurennettua sitä klikkaamalla.
-
Tärkeitä miehiä
Tämä kuva Väinö Heimosen albumissa on myös askarruttanut mieltä. Kuvan vasemmassa laidassa isokokoinen mies on varmuudella Presidentti P.E. Svinhufvud. Presidentti Svinhufvud vieraili Muhoksella heinäkuussa 1935. Ei ole ollenkaan varmaa, että onko tämä kuva niitä peruja. Voisi olla jostain maatalousnäyttelystä. Muhoksella maatalousnäyttelyt on pidetty 1954 ja 1964. Tuo aika ei käy Svinhufvudin kuvan ottamiselle. Hänhän kuoli Luumäellä jo vuonna 1944.
-
Mitä jätti jälkeensä vänrikki Marander?
Hakkarilan sotilaspuustellissa asuva vänrikki Fredric Marander kuoli noin 61-vuotiaana leskenä hökätautiin eli pahemman sortin lentsuun. Vainajan jälkeen pidettiin asianmukainen perunkirjoitus.
Vuonna 1771 elokuun 14 päivänä saapuivat selvitysmiehet Tihilän taloon Laitasaaren kylään Muhoksen pastoraattiin merkitäkseen siellä muistiin ja arvioidakseen saman vuoden toukokuun 29. päivänä kuolleen vänrikki herra Friedr. Hendric Maranderin jäämistön. Edesmenneeltä ei jäänyt muita rintaperillisiä, kuin avioliiton ulkopuolella syntynyt 13. ikävuodella oleva Susanna Sophia –niminen tytär, jonka etua valvomaan holhoojaksi tuli Oulunsuun kylästä perintötilallinen Iisakki Perttunen, Susanna Sophian tädin mies.
Holhoojan sekä useiden velallisten läsnä ollessa ilmoitettiin omaisuus, josta tässä poimintoja.