Meinasin saada jälleen harmaita hiuksia Kärnä no 1 kirjoittamisessa, kun huomasin jo varhaisessa vaiheessa tilalla olleen kaksi savua. Kärnän tilan historia alkaa jo viimeistään vuodesta 1584, kun Jussi Antinpoika ilmestyy asukkaaksi Antti Savolaisen (Kärnä eli Tapio no 26) ja Tapani Heikinpojan (Laukka no 24) läheistyyteen. On oletettavaa, että Jussi oli Antti Savolaisen poika. Noin vuonna 1598 ilmestyy lisää kärnäläisiä, sillä Olli Antinpoika -niminen mies maksaa kymmenykset 2/3 veromanttaalin kokoisesta tilasta. Ilmeisesti Olli oli Jussin veli ja Antti Savolaisen poika. Molempien tilat sijaitsivat Oulujoen eteläpuolella – siis siinä missä Kärnät nykyäänkin ovat. 1
-
Lipeäkala – Marttojen keittokirja (1903)
Kalat nyletään ja pannaan likoon kylmään järviveteen (jokivesikin varmaan käy…) 4-5 päiväksi, muuttaen vettä välillä. Jonkun astian pohjalle pannaan sormen paksuinen kerros hyvää koivutuhkaa. Sen päälle ladotaan kalat nahkapuoli alaspäin. Kalan päälle ripotellaan kerros kalkkia ja sen päälle taas kerros tuhkaa. Näin jatketaan, kunnes kaikki kalat ovat astiassa. Sen jälkeen kaadetaan kaloille järvivettä, niin että ne kokonaan peittyvät.
-
Kivelän talon elämää
Kivelän tila on perustettu 1950-luvulla Laitasaaren kylän yhteismaille. Talon väki asui pitkään Kivelän talon takana sijaitsevassa mäkituvassa ja siitä pitäen rakensi Kivelää. Suvun jäsenet ovat muistelleet, että tila olisi ostettu aikoinaan joltain Dalmannilta (Dahlman). Isäntä ja talon rakentaja oli Jalo Salow (s. 1887) ja hän työskenteli tiilitehtaalla koko ikänsä. Jopa sodan aikana hän teki ilmahälytykset tehtaalta, kun pommikoneet lähestyivät pommittamaan Oulua. Radanvarren asukkaat Sosolla pakenivat kauemmas maastoon pelkonaan radan pommittaminen, niin ei kumminkaan käynyt. -
Jouluostoksille kyläkauppaan
Sain Pietarsaaresta upean kuvan – otettu ilmeisesti 1910-luvulla Laitasaaressa. Kauppa-apulaisena Hilja Hyrkki (s. 1892) Hyrkin no 12 talon neitejä. Toinen kauppa-apulainen on tunnistamatta.
Mitä mahdettiin myydä kaupassa tuolloin? Luultavasti kaikkea mahdollista mitä talouksissa tarvittiin.
-
Aku pakinoi – Rauha ja rakkaus (1925)
Niin – mekin otamme taas kanteleemme pajupehkosta ja näppäilemme entiseen vakavahkoon, yksinkertaiseen tyyliimme, niin kuin oikealle vaatimattomalla kansanlaulajalle kuuluukin. Kalpojen kalske kuitenkin vielä rämisee korvissa, niin ettemme oikein tiedä, haluaisiko lukija iloisia duuri- vaiko surullisenvoittoisia mollisävelmiä ja pitäisikö ne esittää ”maestoso- tai pastorale” tyyliin. Niin kuin lukija huomannee, on meillä arvosana ”hyvä” musiikin teoriassa. Ikävä vain, että se onkin ainoa.