Eno Matin 60 v. päivän kronikka


Kymmenpäisen sisarusparven keskelle syntyi kerran poika, nimeksi pantiin Matti. Siinähän sitä jo oli ihmettä kerrakseen. Isän ja äidin toivo täyttyi. Onhan vanhuuden päiväin turva tullut. Oli onnea ja iloa, olisi kait lippu tankoonkin nostettu jos olisi sen ajan malli niin ollut.

Sitten tuli kysymys. Miten tämä taivaan lahja nyt osattaisiin hoitaa, että se eläisi ja terveenä pysyisi. Olihan kysymys ainoasta pojasta. Joku vanhempi, kokenut ihminen huomautti, että sitä on lullattava kätkyessä tasaisesti kädellään, että se nukkuu hyvin ja ruokaa antaa milloin se vaan äännähtää, kyllä se elää. Huomattiin että onhan meillä Maija-tyttönen, kahdeksannella oleva pullukka. Siitähän se oiva lapsenlikka tulee.

Minun piti kätkyen korvassa kädelläni souvattaa. Ääntäkään ei saanut päästää, että lapsi ei herää. Aamusta iltaan sama peli, sama souvatus. Oli sille syntymälahjana annettu hyvät unenlahjat. Toisinaan itkiä tuherrin, kun en päässyt leekaan (kuten ennen sanottiin) toisten kanssa.

Minä huomasin konstin, miten se herää, minä sitä vähän näpistin, jopa poika heräsi ja kirkaisi kipeästi. Äiti hädissään hyppäsi. Mikä lapselle tuli, kun niin kipeästi kirkaisi?! Minä vain tuumasin, että ”vattaa purasi varmaan”. Äitipä antaa ruokaa lapselle. Silloin minua vietiin ulos leekaustouhuun ja unohdin siellä koko liekutus-hommani. Vähän ajan perästä alkaa kuulua, ”Maija hoi, tuu Mattia lullaamaan”, ja sitä ääntä oli toteltava varmasti elikkä sai tukkapöllyä. Niin tuntui että se vieläkin kuuluu korvissani, niin tutuksi se tuli ajan kuluessa.

Aika kului, vuodet vierivät vinhaa vauhtia ja hänet tavoitti nuoruuden kulta-ajat armaat ja hän katsoi kumppanikseen Hilma-tytön parhaan, niin ne alkoi työn ja huolten päivät harmaat. Ilmestyi kirkas silmäpari ja niin aina uudelleen, kunnes oli ehtinyt yhdeksään asti.

Raskas ja uuvuttava on ollut työ ja huoli, suuren perheen huoltajana. Kärsimyksiä ja murhetta on ollut niin kuin ne ovat kaikkien kohdalla. Vaan eipä ole kuulunut valituksia, yhtä tyynenä kuin korven honka on hän seisonut alallaan. Piippunysä suussa, kädet housun liitingin alla hän on iltaisin raskaasta työstä päästyään menossa naapuriin meheviä porisemaan, hänen suunsa sutkautukset on sattuvia ja hänen naurunsa on sydämestä asti. Apua tarvitsevaisille hän ojentaa auttavan kätensä. Paljon onkin naapureilla Matille asiaa, asia tulee aina autetuksi Mattia puhutettaessa. Hänellä varmaankaan ei ole vihamiehiä. Hän on tervetullut vieras kaikkien koteihin. Hän on tyytyväisyyden ja rauhallisuuden esikuva.

Lastensa kanssa hän elää rauhassa ja sovinnossa ja koittaa kaikkensa auttaissaan heitä elämän alkuun, koskaan hän ei sano lapsilleen pahasti eli sopimattomasti. Lapset muistaakin häntä syvällä kunnioituksella.

No niin vain Elon virta vierii vaan, pois päivän matkan kerrallaan. Niin on hänen virtansa vierinyt jo 60. ikävuoteensa asti. Päivä on hänelläkin iltaan painumassa vain onhan illan rusko ihana, kun päivän melskeet taakse saa, se uutta päivää ennustaa. Oi uusi taivas ja uusi maa.

– Maija Laukka 20.9.1950

P.S. Maija Laukka – (Olga) Maria Matintytär Laukka o.s. Mäkelä (1883-1956) ja (Yrjö) Matti Matinpoika Mäkelä (s. 1890-1968) olivat sisarukset Onterosta  no 60


Yksi vastaus artikkeliin “Eno Matin 60 v. päivän kronikka”

  1. Hei Ritva Leinonen; kiva katsella lapsuudestani tuttuja maisemia sekä henkilögallerioita.
    tervehtien Raimo Kertunpoika Haapala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *