-
Pelkonen no 14 historia
Pelkosen tilaa on sanottu myöhemmin Kukkolaksi ja Kukkoseksi, nimenmuutos mainitaan vuoden 1899 maakirjassa. Nimi on kuitenkin paljon vanhempaa perua – viimeistään 1690-luvulta alkaen isäntänä oli Simo Kukkonen joka tuli Laitasaareen Muhoksen puolelta perheineen. Vuonna 1750 sattui kauhea onnettomuus – silloisen isäntäperheen seitsemän lasta jäi orvoksi kun vanhemmat hukkuivat Oulujokeen, toukokuun hyisiin aaltoihin. Näistä lapsista kuitenkin…
-
Ylikosunen no 9 historia
Pikkusaarela jouduttiin purkamaan Valtatie 22:n rakentamisen alta. Olemme saaneet luvan käydä kuvaamassa myös Ylikosusen talon, mutta toistaiseksi lumitilanne estää kuvausreissun! Edit: nyt on kuvattu! Kosulankylän tilusasiat eivät olleetkaan aivan helppoja. Milloin on lisätty, milloin yhdistetty ja erotettu – liekö koskaan poistettu – manttaaleja. Sari joutui taas pähkäilemään visaisimmat ja vanhimmat jutut. Saarelasta on lähtöisin monen…
-
Laitasaaren historiasivusto 9 vuotta
Viimeinen eli kymmenes vuosi tämän massiivisen projektin parissa on käynnistynyt. Vastaavanlaista, yhtä perusteellista kylähistoriasivustoa ei ole toteutettu missään muualla Suomessa. Sivusto avattiin virallisesti 22.3.2012, mutta jo syksyllä 2011 oli urakka aloitettu Jaanan, Sarin ja Soljan toimesta. Mukana tiiviisti myös Raimo ja Ritva. Ensimmäiset artikkelit käsittelivät Vänttilää no 61 sekä Hakkarilaa no 25. Nyt kaikki historiikit…
-
Muhoksen sähköosuuskunta 100 vuotta
Liitto-lehti kirjoittaa – eilen 1 pidettiin Muhoksella sähköosuuskunnan perustava kokous. Osuuskuntaan on liittynyt noin 1000 osuutta, á 100 mk. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Muhoksen Osuuskaupan hoitaja V(äinö) Ervasti ja varapuheenjohtajaksi maanvilj. J(aakko) T(uomas) Karhu (Muhos Karhu no 32) sekä jäseniksi maanvilj. Antti Hyrkäs (Muhos Hyrkäs no 5), A(appo) Keränen (Ketola no 27) ja Juho Yrjänä (Yrjänä…
-
Kosulankylän Ns hiihtokilpailut (1933)
Tämä on yksi harvoista Laitasaaren (Kosulankylän) Nuorisoseuran talo ”Tupaa” esittävistä kuvista. Rakennushan paloi vuonna 1969. Huomasin että kuvassa on päivämäärä ja kas vain, vanhoista digitoiduista sanomalehdistä löytyi artikkeli jossa kerrotaan juuri kuvan esittämästä kilpailusta! Onko mitalisteissa tuttuja tai sukulaisia? Mistä taloista nämä henkilöt olivat? Hiihtokilpailuissa viime sunnuntaina (26.2.1933) saavutettiin seuraavia tuloksia Miehet 10 km Eemeli…