Artikkelia on päivitetty Laitasaaren Ns:n 100v historiikin perusteella.

Kosulankylän nuorisoseuran säännöt vahvistettiin vuonna 1913. Tiedetään, että nuorisoseura on toiminut jo aiemmin koska vuonna 1911 Ylikosusen tilasta no 9 Jaakko ja Hanna Kinnuselta vuokrattiin maa-alue seurantalon perustamista varten.

Vuonna 1911 vuokrattiin vajaan puolen hehtaarin suuruinen maa-alue toimitalon paikaksi Ylikosusen isäntäparilta Frans Jaakko Kallenpoika Kinnulalta (alk. Marttila, myos Ylikinnunen ja Kosunen, s. 27.06.1869 Oulun msk, k. 1933) ja vaimoltaan Hanna (Maria Johanna) o.s. Kokolta (eli Loukkola, s. 14.6.1876, k. 1952) Oulujoen rantamaisemista. Sittemmin se ostettiin omaksi, tontin kiinteistörekisterinumero oli 9:6.

Perimätiedon mukaan kyseiselle ns. tiiliskentän alueelle oli kylän nuoret kokoontuneet omiin rientoihinsa jo aiemmin. Tontille rakennettiin hirsirakennus  vuonna 1912. ¹ Tuvaksi se ristittiin. Tuvalla pidettiin mm. tansseja viikoittain, joihin kerrotaan tulleen väkeä naapurikunnista asti.

Tupa paloi vuonna 1969 ja sen mukana asiakirjat Nuorisoseuran varhaisemmasta toiminnasta. Tulipalon jäljiltä olleessa kivijalassa oli päivämäärä 20.6.1912. Heino Saarela kertoo:

Olimme veljeni kanssa kivijalkaa tekemässä kun tein tuon päiväyksen ja siitä se rakennus­homma on lähtöisin. Se rakennustouhu oli mutkanen juttu. Laitasaaren Osuusmeijerille ostettiin tuolta Ylikiimingin Alavuotolta semmoinen hyväkuntoinen rakennus, jossa oli oikein iso pirtti. Siitä piti tehdä meijeri. Tänne oli tehty jo meijerille perustus valmiiksi ja rakennus oli siirretty hevospelillä Laitasaareen, kun huomattiin pystytyksen alkaessa, että rakennus oli metriä liika lyhyt! Siinä jo esitettiin korvausvaatimuksia myyjille. He taas esittivät: ”Siinähän on nuorisoseuralle sopiva talo. Myykää se heille ja tehkää meijeri muusta aineesta”.

Niin siinä sitten nuorisoseura ja meijeriyhtiö hieroivat kauppaa ja lopulta hinnasta sovittiin. Hinta ei ole muistissa. Ja meijerin hirret vielä kerran siirrettiin, nyt nuorisoseuran tontille. Rakennuksen hirret oli nyt talvella siirretty Alavuotolta ja siirtämässä olivat hevosineen mm. Antti Kosula, Jaakko Kosula, Saarelan veljekset, Koistilan Janne, Kangasollin Iikka, Parviaisen veljekset, Mäkelän pojat ja oli muitakin. Rakennuksen pystytys oli enimmäkseen talkootyötä ja talo oli käyttökunnossa jo vuoden 1913 alussa.

Kosulankylän nuorisoseuran alaosastoina toimivat muun muassa laulukuoro ja näytelmäosasto. Tuvan iltamissa harjoitettiin myös ravintolatoimintaa, jota toimikunnan jäsenet talkoilla hoitivat. Nuorisoseuralla oli myös urheiluosasto, joka järjesti kesä- ja talvikilpailuja. Sodan jälkeen seuran toiminta oli vireää. Heti ensimmäisellä sodanjälkeisellä toimintakaudella jäsenmäärä kipusi yli sadan. Erityisesti suosiossa olivat näyttämötoiminta, tanhuaminen sekä opintokerhot. 1940-luvun lopulla myös kuoro aloitti toimintansa. 

Useat muistavat Tuvalla pidetyn äitienpäiväjuhlia ja kesäisin suuria seuroja. Taloa myös vuokrattiin muille, etenkin paikallisille seuroille eli Lotille, Martoille, Maamiesseuralle ja Muhoksen Urheilijoille sekä vuonna 1947 perustetulle urheiluseura Laitasaaren Vedolle.

Nuorisoseura huolehti talon kunnosta – maalattiin seiniä sisältä ja ulkoa, uusittiin ikkunalaseja ja verhotankoja. Sota-aikana ja sen jälkeisinä vuosina kaikki oli kortilla – vuonna 1945 piti laittaa 9 kg naulanosto­hakemus vetämään! Talon sähköistys saatiin loppuun vuonna 1946 jolloin ”pukulaan” eli narikkaan saatiin valot. Korjaustöitä tehtiin myös vuonna 1949 – maalattiin ravintolan tiski ja uusittiin kalustusta, soittolaitteita korjattiin ja ja ostettiin uusia. Salin uunia isonnettiin.

Taloa laajennettiin ravintolan ja vahtimestarin asunnon osalta vuonna 1952. Tätä varten otettiin lainaa 300.000 silloista markkaa Säästöpankki Sammosta. Kerättiin rakennuspuita ja pidettiin talkoita. Rahasta oli tiukkaa – alkuperäisistä suunnitelmista piti jättää pois kellari ja tiilikatto, niitä ei ollut vara laittaa. Laitasaaren Osuusmeijeri lahjoitti varoja korjausta varten useampaankin kertaan ja Maamiesseuralta saatiin lainaa. Jälkimmäinen laina irtisanottiin vuonna 1956 – tarvitsihan Maamiesseura rahaa hankkimaansa Laitasaaren entiseen koulurakennukseen, nykyiseen seurojentaloon. Sammon laina muutettiin kiinne­lainaksi, jolloin henkilötakaajat vapautuivat takuustaan.

Tuvalla asui vahtimestari – usein puolisoineen, joka hoiti siivouksen ja ravintolapuolen. Vahtimestareita oli vuosien saatossa useampia. Vahtimestari Matti Virkberg, joka asui talossa perheineen, rakensi tontille seuran luvalla ja määrärahalla saunan. Pärekaton tilalle laitettiin huopakatto vuonna 1956. Kaivokin tietysti tarvittiin ja se tehtiin vuonna 1958. Virkbergin jälkeen vahtimestarina oli Erkki Väliaho. Viimeinen vahtimestari ennen tulipaloa oli Seppo Tontti.

Vahtimestarin tehtäviin kuului talon kunnossapito, pihan siistiminen, huoneiden lämmitys ja puhdistus sekä pukulan hoito. Seuran omissa iltamissa vahtimestarin tuli myös auttaa ravintolassa, muiden järjestäjien tapahtumissa työskennellessään vahtimestari saattoi periä maksun. Kamari kuului yksin vahtimestarille, keittiö oli seuran kanssa yhteis­käytössä. Valo ja lämpö olivat ilmaiset ja etuisuuksiin kuului myös radion kuunteluoikeus!

Tupa tuhoutui tulipalossa perustuksiaan myöten 3.1.1969 klo 17. Tutkimusten mukaan palo sai alkunsa salin sähköjohdoista. Palossa katosi suuri osa seuran vanhimmista asiakirjoista. Talo oli kaikeksi onneksi vakuutettu ja vakuutusmaksut hoidettu ajallaan. Näinä aikoina hoiti seuran taloutta Kaarlo Koistila. Vakuutusyhtiö suoritti korvaukset erinäisten selvitysten jälkeen Kosulankylän Nuorisoseuralle.

Tupa tuli minulle tutuksi isäni muistellessa Rannan orkesterin keikkamatkoja 1930-luvulta, jolloin kirkolta lähdettiin hevosella soittimet ja miehet rekeen tai kärryyn pakattuna. Muhoslaisilla  lienee Tuvan  ajoista runsaasti perimätietoa, toivon mukaan  saamme sitä näillekin sivuille.

– Raimo Ranta, Solja Holappa (lisäykset historiikista)