-
Oulujoen tukinuitosta
Oulujoen Uittoyhdistys on perustettu vuonna 1910, toki joessa uitettiin puita aikaisemminkin. Aivan ongelmitta se ei käynnistynyt, mm. Konnun talojen isännät kirjoittivat samana vuonna Kaiku-lehteen Kysymys lain tuntevilta. Onko oikein, että uittoyhtiö Oulujoessa ohjepuomillaan Konnun talojen kohdalla, joilla on viljelysmaita sekä meijeri toisella puolella jokea, estää vapaan ylipääsemisen rantojensa kohdalla roomu- ja venekulkijoilta, ja jos siihen…
-
Kun Laukan siltaa tehtiin
Vuosikymmenten odotusten jälkeen alkoi Laukan sillan rakentaminen, mikä kosketti myös meitä lähellä asuvia. Ensimmäinen työ oli saada joen jää niin kantavaksi, että se kestäisi raskaan kaluston liikkumisen. Sillan kannatinpilarit piti saada rakennettua tasaisin välimatkoin joen pohjaan, jota piti ruopata pohjakallioon asti. Kiviset maamassat ajettiin meidän rantaan tavallisilla maataloustraktoreilla. Siinä savotassa oli meidänkin Ferguson kippikärryvarustein mukana.…
-
Joen pohjan ruoppaus Keräsen rannassa
Taisto Ranta, Ranta-Keräsen no 23 vanhaisäntä, muistelee tammikuussa 2016: Kuusamolaiset sukulaiset tulivat meitä Hilkan kanssa pyytämään, että lähtekää meidän kanssa Joensuuhun ja sieltä Orimattilaan. Sukulaisilla oli ihan uusi auto ja heitä pelotti lähteä sinne asti kahdestaan ajamaan. Ja niin me käytiin se neljän päivän reissu Etelä-Suomessa. Kuvassa näkymää Keräsen kantatilan paikasta joen eteläpuolelle aikana, jolloin…
-
Mummon luona Monolassa – osa 10
Elämää lintukodossa Monolassa ei ollut kaivoa, vaan Vilho-eno nosti talousvedenkin silloin vielä puhtaasta Oulujoesta. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa, rössypottua, marjaruokia, vellejä ja puuroja. Aika usein oli tattaripuuroa, ja siitä opimmekin pitämään. Meitä passattiin ja syötettiin kolmen ihmisen voimin. Naapuritalon, Kankaalan tytär Hanna oli pestattu päiväapulaiseksi. Rea jo kyllästyi: ”Minä en rupea olemaan sellaisessa talossa, jossa…
-
Eräs merkillinen tositapaus Oulujoella v. 1894
Vaikkakin tämän vaatimattoman kertomuksen yleissävy onkin hiukan surullinen, niin voi sen kuka tahansa lukea keveällä mielellä, sillä se päättyy jotakuinkin onnellisesti. Kertomus on oikeastaan omistettu etupäässä n.k. ”sunnuntaimetsästäjille”, joiden kunniaa ja itsetuntoa se kylläkin voi jossain määrin loukata, mutta toiselta puolen, sillä on myös lievästi moraalinenkin sivutarkoitus.