-
Kevättä odotellessa
Ruusutarhaan keskellä paukkuvaa pakkasta – muistatteko tätä? Kaisa Salmen Ruusuteos palkittiin vuoden 2013 julkisuustekona. Salmen taideteos toi Oulun keskustaan 34 000 ruusupensasta, jotka ilahduttivat oululaisia vajaan viikon ajan elokuussa. Pakkahuoneenkadulle levittäytynyt taideteos valloitti oululaiset välittömästi. Tämä todettiin myös palkintoperusteissa. Ruusutaideteosta kiitettiin raikkaana ja ennakkoluulottomana: ”Kaisa Salmi sai oululaiset hymyilemään ja todisti pitämättömästi ruusuillaan, ettei kyynisyys ole…
-
Värjärimestari Fjellström, Inkalan omistaja
Inkalan talo Kosusten aikaan, pihamaalla isäntäväki – klikkaa kuvaa Ylä- ja Ala-Inkalan taloja no 38 omisti 1850-luvun alusta lähtien oululainen värjärimestari Jacob Eric Jacobinpoika Fjellström (s. 1792). Hän osti tilan huutokaupasta ja Inkalan edelliset asukkaat muuttivat Ouluun. Jacobin afääriasiat olivat jo loppusuoralla, olihan hän jo 60-vuotias, tuon ajan mittapuulla ikäloppu. Oulun Wiikko-Sanomissa kirjoitettiin 18.12.1852: Allamainittu…
-
Lue eKalevasta juttu Laitasaaren historiasivustosta
Painoteknisten ongelmien vuoksi Kalevan jakelu on myöhässä useilla alueilla. Näköislehti eKaleva on avoinna kaikille, mutta vain tänään. Lehteen pääset tämän linkin kautta – avautuu uusi ikkuna – klikkaa laatikon sisältä linkkiä Avaa eKaleva, valitse avautuvan näkymän alapalkista kalenteri-kuvake ja kalenterista päivä 22.12.2013. Jos et nyt ehdi lukemaan, eKalevan voi myös ostaa vaikka yhdeksi päiväksi, hinta…
-
Makkaramestarin muistokirjoitus
Viime keskiviikkoaamuna t.k. 5 p:nä vaipui viimeiseen lepoonsa mies, joka tällä paikkakunnalla oli hyvin tunnettu ja tavallaan merkillinen, ehkei hän ollutkaan yhteiskunnan ylimmillä portailla. Vainajan elämäntyö oli siksi merkillinen, että se ansaitsee muutamia muistosanoja. Mies, jonka manan majoille menon täten ilmoitamme, oli maanviljelijä Eberhard Meier. Vainaja oli syntynyt maalisk. 26. p. 1827, Artelshofenin kylässä lähellä…
-
Vanhoja uutisia Laitasaaren kouluista
Kesälomat on lähes vietetty ja koulutkin alkaneet. Tähän aikaan sopiikin laittaa artikkeleita entisaikojen koulunkäynnistä. Ylläolevassa kuvassa on vanha Huovilan koulu. Erilaisia pieniä uutisiakin löytyy vanhoista lehdistä. Vuonna 1890 uutisoitiin Laitasaaren koulusta, joka on rakennettu aikoinaan Ollilan kedolle: — Muhokselta, 30.5.1890. On eräs keto Oulujoen törmällä Muhos-pitäjän Laitasaaren kylässä, jota nimitetään Ollilan kedoksi. Mainitulle kedolle keräysi…