-
Mummon luona Monolassa – osa 9
Helvi-täti Äiti oli saanut paikan Mikkelin lääninarkistonhoitajana, ja siellä aloitimme oppikoulun syksyllä 1934. Sitä ennen, jo keväällä oli suoritettava pääsytutkinto Oulun Suomalaisessa Tyttökoulussa. Helvi-täti oli luvannut, että jos selviämme siitä, saamme pyytää häneltä mitä haluamme. En muista mitä Rea toivoi, minä pyysin puolta kiloa sekahedelmiä. Kun Rea pääsi oppikouluun parhaalla mahdollisella pistemäärällä ja minä toisena,…
-
Mummon luona Monolassa – osa 7
Lapsuuden leikit Lapsuuden varhaisimmista aistimuksista mieleeni on jäänyt Monolan tuoksu. Se pysyi vuodesta toiseen aina samana ja lehahti tuttuna vastaan, kun pitkänkin ajan jälkeen Monolan oven avasi. Se oli vanhojen esineiden, ajan patinan, kahvin, mausteiden, lamppuöljyn ja lukemattomien tuntemattomien ainesten salaperäinen sekoitus. Se oli monivivahteisempi kuin naapurissa, missä aina tuoksui pelkästään puhtaalta. Hägglundeilla näyttikin alati…
-
Mummon luona Monolassa – osa 6
Vilho sai tehtävän Aikoinaan Vilhon sairastuminen oli ollut koko perheelle ankara isku. Äitinikin, silloin 12-vuotias, muisteli usein sitä aikaa järkyttyneenä. Vilho oli kävellyt huoneessaan edestakaisin rauhattomana ja unettomana ja vaipunut yhä syvemmälle omaan maailmaansa. Häntä oli alkuun hoidettu sairaalassakin, mutta ilmeisesti lievänä tapauksena ja omasta toivomuksestaan kotiutettu. Lupaavat opinnot olivat katkenneet. Kun poika palasi kotiin…
-
Rahkon Jaakon mylly huojui ja ritisi
Rahkon talossa oli aikoinaan kolme poikaa. Jaakko, vaikka olikin vanhin, jäi kotitaloonsa sellaiseksi ”setämieheksi” ja vanhaksi pojaksi. Hän sai omakseen talossa olevan, täydessä kunnossa olevan tuulimyllyn. Tästä myllystä muodostui Jaakolle yksi rakkaimpia paikkoja maailmassa. Minunkin ensimmäinen myllymatka pikkupoikana oli Jaakon myllyyn. Minua pelotti, kun kiivettiin yläkertaan. Koko mylly huojui ja ritisi, tuntui että se hajoaa…
-
Poismenneitä kristittyjä muistellessa
Artikkeli on ollut joko Kalevassa tai Kaiku -lehdessä sen jälkeen, kun siinä mainitut henkilöt ovat jo kuolleet. Tekstissä kerrotaan, että kirjoitus on tehty pari vuotta Väärän papan (Antti Väärä) kuolemasta (1947). Ei ole varmaa tietoa siitä, kuka nimimerkki H.P. on ollut. Todennäköisesti Hanna Pasanen o.s. Hämälä. Väliotsikot ovat tallentajan eli Ritva Marttilan. Useasti olen minä…