Kestihelijan Aappo selevitti kerran, että hän oli venepoikana Yli-Muhoksella. Koskija ylös kun ei veneitä saanut muuten, kun ne hevosella vedätettiin tietä myöten. ”Lähimmä viemään venneitä monella hevosella ja isäntä kielteli, oottakaa vähä, minä tuun yhteen mukkaan. Me ajamma hilijalleen, annamma hevosten kävellä, kyllä te tappaatta.
Isäntä oli lähteny jäläkeen. Välillä oli suo ja siinä suuri kivi. Kivellä oli palanut suuri nuotio. Isäntä meni ja lämmitteli käsiään nuotiossa arvellen poikien sen siihen laittaneen. Tavoitettuaan pojat oli hän kysynyt miten te niin pijan sen nuotijon kerkesittä tehä, kum minä niin pijan jouvuin teijän jäläkeen eikä teitä näkyny suolla ollenkaan!” Mutta pojat tekivät tyhyjäksi, he eivät olleet nuotijuva laittaneet. Olivat tulleet siihen tulokseen, että se oli aarrevalakija, joka siinä kivellä paloi.
