Eräänä talvipäivänä 1808 saapui Viinikan pihalle Muhoksella kaksi kuomurekeä, jotka pysähdytettiin asuinrakennuksen kuistin eteen. Ensimmäisestä reestä nousi puuskuttaen vanha herra ja hänen jälkeensä hyppäsi pihalle kaksi nuorta miestä. Karskilla äänellä käski vanha herra viedä hevosen rekineen tallin eteen, antaa hoitoa hevoselle sekä toimittaa rekivaatteet suojaan. Sitten ajettiin toinen kuomureki edellisen paikalle ja vanha herra seuralaisineen auttoi reestä monien vällyjen ja peittojen alta vanhemmanpuoleisen naisen ja kaksi nuorta tyttöä, ja viimeksi vedettiin sieltä näköjään toisella kymmenellä oleva poika. Ajajalle antoi vanha herra saman käskyn kuin ensimmäisellekin ajajalle.
— Siihen jäi koko perhe katselemaan ympärilleen uuden kodin ympäristöä. — Vanha herra oli majuri Samuel Johan Löthman omaisineen Paltamosta, josta nyt muuttivat lähemmäs Oulun kaupunkia. Hän oli hiljattain ostanut Viinikan tilan Muhoksen pitäjän Laitasaaren kylästä, vuolaan Oulujoen varrelta, kauniilta paikalta heti Korilanvaaran alapuolelta. 1