Kun Konnun Väinö Kontulan rakennutti


Väinö Kontu rakensi talon vuonna 1946 Anna Aron törmälle Hakkarilan puolelle. Kuvassa Ala-Konnun komea aitta. Ala-Kontu jäi Niilo Konnulle ja uuden talon eli Kontulan sai Väinö. Koti tuli siis Väinö Konnulle (aik. Ähkynen, s. 7.6.1902) sekä tämän vaimolle Iiris Maria (Maija) Kangasollille (s. 21.1.1904 Kärnä no 1).

Edellisenä talvena Väinö oli ajanut metsästä ison tukkilanssin hevospelillä törmälle. Hevonen, joka oli nimeltään Piletti ei koskaan malttanut kävellä. Tukit siis odottivat sahausta mutta kun ei  itsellä ollut sellaista sahaa, se piti hakea muualta. Ei siinä sitten auttanut sitten muu, kuin lähteä hakemaan Saarelan Osuusmeijerin sahaa, jonka pystyi siirtämään sahauspaikalle.

Väinö keräsi naapurustosta miehiä talkoisiin ja sitten lähdettiin proomulla soutamaan kohti meijerin rantaa. Matkaa meijerille edestakaisin oli yhteensä kahdeksan kilometriä ja vastavirta oli todella kova tulva-aikana. Meijerin rannassa saha lastattiin proomuun ja sitten paluumatka saattoi alkaa. Se olikin sitten hiukan helpompaa myötävirtaan.

Sahaus saattoi siis alkaa ja työmiehinä toimivat Onni Johannes Rantakangas ja Sumi -niminen mies. Sahaus kesti parisen viikkoa ja sahan palautus Saarelaan tapahtui samalla tavalla kuin hakukin. Nyt kun oli puutavara valmiina, päästiin aloittamaan talon rakentaminen. Talon rakensivat laitasaarelainen Antti Tomperi poikineen. Muurarin hommat toimitti kylmälänkyläläinen Rimpeläinen.

Vuoden päästä Väinö ja Maija  pääsivät muuttamaan uuteen kotiinsa, jonka he nimesivät Kontulaksi. Myöhemmin tilalle rakennettiin vielä navetta ja aitat. Saman kevään helatorstaina tuli tuhosi Ala-Konnun navettarakennuksen – onneksi karja pärjäsi jo laitumella.

– Niilo ja Kalevi Leskelä


2 vastausta artikkeliin “Kun Konnun Väinö Kontulan rakennutti”

  1. Jutussa on mainittu Anna Aron törmä ja saman nimisen tienkin olen nähnyt ohi ajaessani. Kuka tämä Anna Aro mahtaa olla?

    • Kalevi kertoi eilen museolla, että on siis ollut aron (iso vyöryvä oja) törmä ja että Alakonnussa olisi ollut joskus Anna-niminen emäntä. Olisiko hän ollut Juuso Ähkysen (myöh. Kontu) vaimo Anna Heikintytär o.s. Määttä, s. 4.3.1866, k. 7.9.1916 – Niilon ja Väinön äiti? Mikä on muuten oikea kirjoitusasu Alakontu/Ala-Kontu – Ylikontu/Yli-Kontu – Yläkontu/Ylä-Kontu? Kaikkia näitä muotoja näkyy eri dokumenteissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *