-
Heikkoihin jäihin vajoamistapauksia Muhoksella
Sunnuntaina iltapäivällä sattui Muhoksen Laitasaaressa jäihin vajoaminen, joka olisi vaatinut ihmishengen menetyksen ellei pikainen apu olisi saapunut aivan viime tingassa. Sanottuun aikaan oli joukko poikasia mennyt luistelemaan jokirannalle, näiden mukana oli seurannut jalkaisin myös maanviljelijä Kalle Huovisen 6-vuotias poika Väinö. Koska rantajäät tällä kohtaa jokea ovat verrattain leveät, vain keskiosan jokea virratessa vapaana, kulki mainittu…
-
Soson kaupat
Muistoja Sosolta Kankaan, Huovisen ja SOK:n kaupasta 1950-70 luvuilta. Kuvassa Alahelisteen kauppa Laukan sillan läheistöllä. Jos allamainituista kaupoista on jollakin kuvia, ottakaapa yhteyttä! Sivustolle ladattuja kauppojen kuvia voit katsoa tästä. Kankaan sekatavarakauppa sijaitsi Sosolla Heljäntien haarasta seuraava talo Ouluun päin. Talo on vieläkin olemassa ja asuttuna. Lapsuus- ja nuoruusajoilta muistan kun kaupassa asioitiin. Kaupan omistivat…
-
Kuvia lisätty sivustolle
Sivustolle hankittiin lisää levytilaa, joten nyt pystyimme vihdoin lataamaan useita kymmeniä uusia kuvia, mm. seuraaviin gallerioihin – oheisessa kuvassa Muhoksen ensimmäinen sairaanhoitaja Emmi Hartikka eli Margareta Emilia Juho Paavontytär Hartikka o.s. Hyvönen (1887-1977). Hartikka no 3 Väärä no 5 Karhu no 7 – lisätty 23.3.2021 Viinikka no 8 – lisätty 2.2.2021 Ylikosunen no 9 –…
-
Laitasaaren perukirjoja 1902-11
Muhoksen käräjäkunnan digitoidut perukirjat 1902-11 alkavat tästä. Alussa on luettelo perukirjoitetuista vainajista. Allaolevassa listassa kaikki laitasaarelaisten perukirjat ko. ajalta. Itse perukirja löytyy Kansallisarkiston tietokannasta, digi-alkuista osoitetta klikkaamalla. Dokumentti avautuu uuteen selainikkunaan ja sitä voi suurentaa. Perukirja kertoo vainajan kiinteän ja irtaimen omaisuuden määrän ja arvon, saamiset ja velat, kaikki yhteenlaskettuina. Perukirjan lopussa on perillisten allekirjoitukset…
-
Muhoksen Mimmiä aina muistellessa…
Usea muhoslainen on selvittänyt aikojen saatossa ”oikean” Mimmin esikuvaa, mistä Helismaa olisi rallinsa kirjoittanut. Usein Mimmi on liitetty Armi Kuuselaan, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Reino Helismaa teki Muhoksen Mimmi -rallin jo vuotta ennen Armin kruunaamista Miss Universumiksi. Osa on sitä mieltä, että hän oli Hilda Maria Musta (s. 26.5.1912 Tyrnävä, k. 11.4.1993 Rovaniemi), jonka…