Allaolevaan tekstiin on poimittu otteita Laitasaaren rukoushuoneyhdistyksen 70-vuotishistoriikista (kursiivilla) sekä yhdistyksen puheenjohtajan Asta Pikkaraisen 80-v juhlapuheesta 5.8.2012.

Tämän rukoushuoneen alullepanija ja perustaja oli neiti Kaisa Heikkinen, jonka syntymästä tuli vast`ikään kuluneeksi 150 vuotta. Syvän kristillisen vakaumuksen omaavana hän koki, että tämä kylä tarvitsee oman hengellisen kokoontumistilan, koska matka Laitasaaresta kirkkoon oli pitkä ja 1930-luvun alussa kulkivälineitä oli heikosti. Asia sai nopeasti tulta kyläläisten keskuudessa. Päätettiin rukoushuoneen asianharrastajien kesken pitää kokous syyskuun 14. päivä 1930, jossa sitten yksimielisesti tehtiin päätös perustaa rukoushuone kylälle ja ryhtyä toimimaan asian hyväksi. Valittiin johtokunta, johon Kaisa Heikkisen lisäksi kuuluivat rovasti K. A. Strömmer puolisoineen, Anna ja Antti Timonen, Fanny ja Juho Vainiokangas, Matti Kärnä ja Heikki Siekkinen.

Rahankeruuta varten pidettiin ompeluseuroja, myyjäisiä ja arpajaisia. Toimittiin ahkerasti ja väkeä oli paljon molemmilta puolilta jokea. Rahaa kertyi tilille 10.865 silloista markkaa.

Seuraava kokous olikin sitten helmikuussa 1932, jossa jo keskusteltiin rukoushuoneen paikasta. Ehdolla oli kuusi eri paikkaa, joista lopulta valittiin tämä Siepon-Ojalan maapaikka.

Keskusteltiin myös sopivan huoneuston ostamisesta. Se löytyi Sanginjoelta Laajin tilalta, hyväkuntoinen hirsirakennus, joka oli valmistunut jo ennen vuotta 1844. Talo ostettiin hintaan 6.700 markkaa. Rakennuksen siirtäminen tapahtui talkootyönä ja hevosvoimin. Erillinen rakennustoimikunta valvoi pystytystä, joka tapahtui urakkatyönä. Urakoitsijoina olivat Jaakko Jurvakainen, Pekka Määttä ja Heikki Väliaho, urakan hinta 3.000 markkaa. Samana vuonna rukoushuone oli jo valmis ja Kaisa Heikkinen täytti 70 vuotta. Toiminta alkoi heti vilkkaana.

Varsinainen rukoushuoneyhdistyksen perustava kokous pidettiin 2.6.1933. Läsnä oli rovasti Strömmer, Antti Timonen, Juho Yrjänä, Kustaa Ojala, Aappo Pikkarainen, Kirsti Keränen, Hulda Rahko ja Kaisa Heikkinen. Yhdistykselle laadittiin säännöt, joissa on mm. näin:

Rukoushuoneen tarkoitus on talossaan, joka on Siepon maalla, tarjota sopivaa huoneustoa jumalanpalveluksia, hartaushetkiä, pyhäkouluja ja semmoisia kokouksia varten, jotka tarkoittavat kirkollisen ja uskonnollisen elämän edistymistä. Ainoana ehtona on, että niissä julistettava Jumalan sana on yhtäpitävä ev.lut. tunnustuksen kanssa.

Vuonna 1996 uudistettuihin sääntöihin merkittiin toimintaperiaate entisin sanamuodoin.

Sota-aikana toiminta oli vaimentunut hiljaisemmaksi, vilkastuen voimakkaasti heti sodan jälkeen, kun uusi kirkkoherra A. I. Heikinheimo oli tullut Muhokselle. Hän ja hänen vaimonsa Soile valittiin yhdistyksen johtokuntaan.

Osa henkilöistä tunnistettu, osa epävarmoja: Takana ylh. vas. Aune Inkala, Elsa Rahko, Elna Kukkonen ja Asta Hartikka.

Poika vas. Martti Kaikkonen, Maria Ojala (o.s. Siekkinen), Hanna Inkala, Maija Kangasolli (o.s. Klemetti), Olga Tihinen (o.s. Lusikka), ?, Laina Siekkinen jonka takana Jaakko Rahko, Anni Vesa (o.s. Tomperi), Antti Timonen, Aappo Pikkarainen, Eunika Keränen vai Kaisa Ontero?, Anna Suorsa, Hanna Hyrkki, Heikki ja Brita Siekkinen,

Välirivillä Dagmar Pakonen (o.s. Sieppo)?, pojat Lauri Rahko ja ?

Edessä vas. Hulda Pikkarainen (o.s. Keränen ent. Rahko), tyttäret Hilkka ja Aino Rahko, Anna Rahko (o.s. Sieppo), Anna Timonen, Reeta Lusikka (o.s. Halonen) Ylihyrkistä, Kaisa Heikkinen, pojat Pentti Ojala ja Esko Rahko.

Varojen kerääminen talon ylläpitämiseksi voimistui. Silloin iäkkään Kaisa Heikkisen huolenpito tuli rukoushuoneen varoilla mahdolliseksi ja sitä tehtävää hoiti uskollisesti Dagmar Pakonen lähes Kaisan kuolemaan asti. Iäisyyskutsun Kaisa Heikkinen sai 90-vuotiaana 25.8.1952, Muhoksen kunnalliskodissa. Muistotilaisuus pidettiin rukoushuoneella. Saattoväki muisti kiitollisuudella Kaisaa ja hänen elämäntyötään.

Talvikausina työseurat kodeissa yleistyivät rukoushuoneen ylläpitämiseksi. 1950-luvulla uutena toimintana alkoi myös tyttö- ja poikakerhot. Rukoushuoneen kesäjuhlista tuli perinne. Kyläläisten käsi oli karttuisa. Kun varoja oli tullut yli oman tarpeen, muisti rukoushuoneyhdistys avuntarpeessa olevia kyläläisiä joulupaketein ja lahjashekein.

1960-70-luvulla toiminta hiljeni mm. asukkaiden vähemisen takia. Kesäjuhlia kuitenkin pidettiin.

1980-luvulla tehtiin rukoushuoneella peruskorjausta. Seurakunnan avustuksella saatiin laitettua uudet ikkunat, vesijohto, viemäri, sisä-wc ja sähkölämmitys. Toiminta elpyi myös uuden, kaupungista maalle -muuttoliikkeen myötä. Seurakunta alkoi pitää säännöllisesti lasten päiväkerhoa aina vuoteen 1999 saakka. 1990-luvulla rukoushuoneen käyttö seurakunnallisiin tilaisuuksiin lisääntyi. Varhaisnuorten toimintakerho ja pyhäkoulu toimivat. Pidettiin kyläkirkkoja, lähetysiltoja, virsilaulutilaisuuksia, kinkereitä ja seuroja.

Kauneimmat joululaulut ja jouluaamun Jumalanpalvelus muodostuivat perinteeksi, joka edelleen jatkuu. Nykyvuosien toiminnassa on vakiintunut maanantain aamurukous, seurakuntapiiri, perhekerho, hiljaisen viikon iltakirkko, seurat, juhannusviikon kesälaulajaiset, lähetysystävien makkaranpaistoilta. Lisäksi on pidetty lähetysiltoja sekä musiikkitilaisuuksia.

Ilolla on voinut todeta, että vuosittain on vietetty yksityisiä perhejuhlia kuten kaste -, muisto- ja rippijuhlia, sekä vihkitilaisuuksia ja kihlajaisetkin. Yhdistyksistä nykyisin kokoontuu täällä säännöllisesti Laitasaaren Martat. Samoin Laitasaaren jako- ja kalastuskunta ovat pitäneet vuosittain vuosikokouksensa tässä tilassa.

Rukoushuoneesta vastaa edelleenkin Laitasaaren evankelis-luterilainen rukoushuoneyhdistys, toiminnan tapahtuessa tiiviissä yhteistyössä seurakunnan kanssa.

Nykyisellään hallitukseen kuuluvat Asta Pikkarainen, puheenjohtajana, Anna-Mari Silenius varapuheenjohtajana, Eila Oksa sihteerinä, jäseninä Irja Männikkö, Tuula Perä, Lea Ojala-Hänninen ja Vappu Räätäri. Rahastonhoitaja toimii Pertti Ranta, asiantuntijajäsenenä kirkkoherra, rovasti Jouni Heikkinen.

Kiinteät kulut katetaan seurakunnan toimintakuukausilta maksamalla vuokralla, mutta talkootyöllä on edelleenkin suuri merkitys talon ylläpidossa. Tänä päivänä tämä tila on melko hyvässä kunnossa. Vanhassa rakennuksessa riittää toki aina kunnostettavaa ja seuraava projekti onkin vesikaton uusiminen.

Eri vuosikymmeninä tehdyt useat korjaukset ja kunnostukset eivät olisi olleet mahdollisia ilman talkootyötä, joita itsekukanenkin kyläläinen on antanut voimiensa mukaan tämän talon ylläpitoon. Ystävien käsi on ollut monella tapaa antelias. Esimerkiksi täällä olevat kaunistukset on saatu lahjoituksina. Laitasaaren jakokunta on useamman kerran myöntänyt avustuksia korjaustöihin. Viimemmäksi se myönsi avustuksen keittiön peruskorjaukseen. Nyt keittiö vastaa täysin nykypäivän vaatimuksia.

Myös seurakunnalta on saatu avustuksia. Lahjoituksia ovat antaneet myös yksityiset henkilöt. Varoja on lisäksi kerätty myyjäisillä, arpajaisilla ja kolehdeilla.

Laitasaarelaiset ovat aina kokeneet rukoushuoneen omakseen ja pitäneet siitä hyvää huolta. Kylästämme löytyy myös sukuja kuten Yrjänän, Ojalan, Keräsen ja Rannan suvut, jotka ovat toimineet aktiivisesti, ollen toiminnassa mukana jopa neljännessä sukupolvessa.

Olen saanut olla mukana tässä toiminnassa 24 vuoden ajan. Toiminta on antanut minulle elämän sisältöä ja uskoa Jumalan ylläpitävään voimaan. Kunnioitan ja tunnen suurta kiitollisuutta sekä nykyisiä että aiempia puurtajia kohtaan. Toivon että uudetkin asukkaat jotka tänne ovat muuttaneet ja jotka tänne muuttavat, löytäisivät tämän huoneen levähdyspaikkana ja rauhaa antavana tilana nykyisen kiireisen elämäntahdin keskellä.

Toivon myös että tulevaisuuskin kantaa, elämänuskoa, toivoa ja rakkautta tätä huonetta kohtaan. Ja se ystävämieli jonka täällä olen kokenut näkyisi edelleenkin tulevien vuosien varrella.

– Asta Pikkarainen
Rukoushuoneyhdistyksen puheenjohtaja