-
Leon polku
Kaunis koivuinen kuja kertoo tarinaa. Siinä kulki aikoinaan Leon polku. Se alkoi Riihikylän tien päästä jatkuen ojan vartta radalle. Sitten tuli Katajasuon pellot, nyt jo pääosin metsitetyt. Kierteli kauniita kankaanlaitoja ohittaen pienen lähteen. Tullen sen jälkeen Hirsikankaalle seuraten vanhoja metsäpolkuja yli harjujen käyden kauimmillaan Ampujamajan paikalla palaten kierrokseltaan takaisin peltomaisemaan.
-
Kuusamolaiset evakot Laitasaaressa
Kuusamolainen sukututkija ja perinteen kerääjä Erkki Aikkila on haastatellut 16.7.1996 Anna ja Eero Kajavaa evakkomatkasta vuonna 1944. Anna Herman Vilhelmintytär Kajavalla (s. 28.12.1922 Kuusamo, o.s. Suoraniemi) on omakohtainen kokemus karjan kuljettamisesta Kuusamon Suorajärveltä Saloisten Piehinkiin syksyllä 1944. Erkki Aikkila antoi henkilökohtaisesti luvan julkaista artikkelista Laitasaarta koskevan osuuden blogissamme.
-
Laukan lossi
-
Laitasaaren pohjoispuolen tie ja lossi
Vuonna 1924 laitasaarelaiset Wiljam Laukka, Jaakko Kinnunen ym. päättivät, että pohjoispuolelle pitää saada kulkutie helpottamaan joen sen puolisten tilojen maanviljelyä. Oulun maaherrakin oli asiaan suosiollinen, tiehanke katsottiin tärkeäksi ja hän puolsikin asiaa. Tien teko on varmasti ollut hidasta, sillä siinä ei käytetty konevoimaa, vaan mies- ja hevosvoimaa ja lapiota – olipa joskus naisiakin näissäkin hommissa.…