-
Kopsan isäntä Juho Jaakonpoika Kärnä
Juho Jaakonpoika Kärnä (s. 1871 Kärnä no 1) muutti synnyinkodistaan Kärnästä vanhempiensa Jaakko ja Anna Kärnän mukana Paavolaan, mutta palasi sieltä takaisin Muhokselle vuonna 1885. Tuolloin hän oli puolessa välissä toistakymmentä ja toimi tätinsä Liisan (s. 1846) ja tämän miehen Heikki Viitalan omistamalla Laukan no 24 tilalla renkinä. Suvun perimätiedon mukaan Juho oli jo koulua käydessään kiinnittänyt…
-
Sibelius kalamatkalla Laitasaaressa (1929)
Mäntylästä, kirkkoherran kesäpaikasta on löytynyt jokin aika sitten useita vanhoja kirjeitä ullakon sahanmuhista, jopa ”vanhan Sampan” ajoilta. Allaoleva referointi ei tosin ole näistä löydöistä. Kirkkoherra Karl Alfred Strömmerin vaimo Hilja Sigrid Strömmer (o.s. Hämäläinen, s. 11.5.1879 Helsinki), jota myös Hilliksi kutsuttiin, kirjoittaa kirjeessään sisarelleen Armi Klemetille 12.6.1935: Kuulen tässä saman aikaa sinfoniakonserttia, Sibeliuksen ihanat sävellykset.…
-
Väänäsen vanhaemäntä muistelee – osa 4
Käsitöitä ja omavaraista taloutta Kangaspuut olivat Väänäsellä ahkerassa käytössä. Vanhat vaatteet leikattiin kuteiksi. Kirjavista kuteista kudottiin matot lattialle. Valkeista kuteista kudottiin sänkyihin alustat, jotka olivat riittävän paksuja, myös pysyivät hyvin ja suorina mökkänä-patjojen eli olkipatjojen päällä. Matonkudeloimi koottiin luomapuissa ja Elmalta onnistuisi luonti vieläkin. Kangaspuissa kudottiin myös palttinaa, kahdella polkusella, lakana- ja tyynynpäälliskankaaseen kudottiin koristeraita…
-
Oulujoki – lohijoki
Tuliko Oulujoesta jälleen kalaisa joki? Ennen valjastamista sähkön tuotantoon Oulujoki oli kuuluisimpia lohijokia maailmassa. Ympäristön asukkaat saivat leivänjatkeensa ja myös vientiin piisasi kalaa. Aikakirjoissa mainitaan suurimpien lohien painoksi yli 36 kg. Mm. englantilaiset loordit kävivät joka kesä kalastusreissuillaan Oulujoella. Heistä onkin Sarin kirjoittama artikkeli otsikolla Lohiloordeja Oulujoella – keitä he olivat?
-
Lohijupakan Kontu ja Vesa
Heikki Kontu Kämnerioikeuden pöytäkirjoissa mainittu entinen lautamies Heikki Pentinpoika Kontu syntyi 24.5.1739 Kärnän talossa no 1 ja kuoli 23.4.1803 Konnun no 31 isäntänä. Heikki vihittiin 13.4.1764 Kristiina Pekantytär Konnun kanssa. Kristiina oli syntynyt 11.9.1742 ja kuoli 20.1.1814. Kärnässä asuessaan he saivat lapset Matin (s. 13.12.1764) ja Tuomaksen (s. 12.12.1768). Vuonna 1771 perhe muutti Kristiinan kotitaloon…