-
Aku pakinoi – Jo välähti Nuottarannassakin (1921)
Otamme taas isosta aikaa tämän varakappaleen – kynän, piti meidän sanoa – käteemme ja selostamme näitä Nuottarannan kuulumisia, joita ei ole Kalevan palstoilla näkynyt toviin aikaan, kun sattui niin onnettomasti, että tämä sen ainoa kirjeenvaihtaja ensin poltti kätensä kuumalla puurolla ja sitten kuoli se musta koiranpenikka naapuritalon russakkain kanssa yhteiseen ja yleiseen myrkytykseen, ja sen…
-
Aku pakinoi – Nuottarannan tietäjä (1921)
Nuottaranta oli elänyt kuin synkeässä säkissä. Mitä lieneekin kirjoitettu tähtiin sen tulevaisuuden kohtalosta, se on ollut visusti salattuna Nuottarannan inhimillisiltä silmiltä. ”Iloko vai murhe sille suotu”, kuten innoittunut runoilija sydämensä yltäkylläisyydestä huudahtaa, ”salattu tuleviin on aikoihin”. Mutta nyt on Nuottaranta käynyt läpi tämänkin välttämättömän kehityskauden ja lukee tulevan kohtalonsa avautunutta kirjaa niin kuin ennen aapista…
-
Aku pakinoi – Odottamaton joululahja (1948)
Perheenisä ei yleensä odota joululahjoja. Hän pelkää sellaisia. Kylmin värein hän ajattelee, minkä iloisen (?) säväyksen hänen rakkaansa ovat tukipylväälleen keksineet – sekä vielä toisilleen. Enemmän kuin hillitysti hän suhtautuu ympäristönsä jouluiloon. Miksikäkö niin? Siksipä niin, että hyvin pian perheenisä saa pelottavan tukon laskuja, jotka nekin voivat joutua – juuri joululahjaksi. Niiden mukana on tavallisesti…
-
Aku pakinoi – Kamppailun jälkeen (1941)
Nimittäin marssi… Että se voitettiin, siitä voimme hiljaisesti iloita – äänekäs kerskuminen ei ketään kaunista. Sisäinen voitto kuitenkin on suurempi kuin ulkonainen. Tästä akkunani ohitse kulkee varsin vilkas kulkureitti, jossa ennen sotaa mennä pölisti jopa satoja autoja päivittäin lennättäen pölyä silmillemme ja keuhkoihimme. Ne ovat nyt siellä, jonne ne monesti tulin toivottaneeksi. Anteeksi, autonomistajat, mutta…
-
Aku pakinoi – Siasta ja kahvista (1941)
Siasta ja kahvista ei tavallisesti puhuta saman otsikon alla, mutta kyllä vuohesta ja kahvista, sillä vuohen väitetään olevan se otus, joka ensinnä on tuota mainehikasta herkkua – ei juuri latkinut, vaan muuten makustellut. Kahvi oli kukoistanut villissä vapaudessaan Abessinian vuoristossa, ilman, että kukaan tiesi sen ihmeellisistä ominaisuuksista mitään, kunnes eräs luostarin abotti huomasi vuohien jyrsivän…