Oulun kirkon torninkello lyödä paukutteli kahtatoista päivällä keskiviikkona elok. 20 pnä (1890), kun Kajaanin tullista ajaa karautimme Muhokseen menevälle tielle. Aikomus oli matkustaa Vaalan kautta Kajaaniin. Maantie kulkee pitkin Oulujoen viljavaa laaksoa, Oulujoki vilkkuu tuo tuostakin vasemmalla kädellä. Hyvin on viljelty Oulujoen laakso, nuo vaalean kellervät ohra- ja ruisvainiot, sekä vihannat nurmikentät todistavat että maanviljelys on jo jotenkin hyvällä kannalla Oulujoen varrella. Vainioilla näki miestä naista kilvan hyörivän elonleikkuuhommissa. Rukiin leikkuu oli jo loppumaisillaan useammassa talossa ja jopa ohrankin sekä kauran leikkuu oli hyvässä määrässä.
-
Wanhain Walokuwain päiwä
Ensimmäinen Wanhain Walokuwain päiwä veti Huovilan koululle aimo joukon väkeä. Laitasaaren historiaa kuvien ja asiakirjojen muodossa saatiin talteen gigamäärin. Myös aiemmin tallennetuista valokuvista tunnistettiin melkoinen joukko ihmisiä ja paikkoja.
-
Anttilan perustajan isä syntyi Laitasaaressa
Isäni kertoi, että Anttilan tavaratalon perustaja Kalle Anttilan suku on Laitasaaresta. En alkuun meinannut sitä uskoa, mutta tarkistelin sitten syntyneiden luetteloa, niin kyllähän se näin on.
Kalle Johan Jalmari Anttila (s. 30.8.1887, k. 1.1.1975) syntyi Laitasaaressa torppari Heikki Anttilan ja vaimonsa Eeva Kaisan perheeseen. Kalle oli suomalainen painija – hän voitti painissa olympiakultaa kahdesti: vuonna 1920 vapaapainissa Antwerpenissä ja vuonna 1924 kreikkalais-roomalaisessa painissa Pariisissa. Hän oli myös painin maailmanmestari vuosina 1921 ja 1922. 1
Kallen vanhemmat Heikki Juhonpoika Anttila (s. 12.11.1853 Laitasaari) ja Eeva Kaisa Rautio (s. 5.11.1853) asuivat Kallen syntymän aikaan Kähkösessä no 40 mäkitupalaisina, sen jälkeen Muhoksen Nykäsessä no 12. Näiden Anttiloiden sukujuuret ovat syvällä Laitasaaren mullassa, sillä heidän esi-isänsä Erkki Erkinpoika Anttila (s. n. 1726) asui Laihiaisessa no 30 viimeistään vuodesta 1747 lähtien isäntänä. 2 3 4
-
Korttilan kuvia
Olen tänään ollut Koortilassa ja kuvasin sieltä seinältä erään valokuvan. Tietääkö kukaan mikä rakennus tässä kyseessä? Mitä nuo muut rakennukset pihapiirissä ovat? Ja mikä ihme peilipallo tolpan nokassa on?
Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
-
Koivikossa syötiin sieniä ja hevosenlihaa
Koivikon maanviljelyskoulussa pyrittiin murtamaan kansan ennakkoluuloja monessakin asiassa.
1920- ja 1930-luvulla Koivikon pehtoorina toimi Lauri Salmi (s. 27.1.1900) ja yksi karjakoista oli Armida Koponen (s. 18.2.1899). He menivät naimisiin ja asettuivat myöhemmin Pömille eli Penninkankaan taloon no 56. He olivat osaltaan uudistamassa maanviljelysmenetelmiä ja ruokatottumuksia. He mm. opettivat Koivikon väen syömään sieniä, joita täällä päin pidettiin lehmän ruokana.1