Arolan no 44 tilan historian aloittaa mielenkiintoinen henkilö Lauri Laurinpoika Häikäläinen (s. n. 1715), jonka vanhemmat olivat sissipäällikkö Lauri Häikäläinen ja hänen vaimonsa Kaarina. Joissakin tiedoissa tämän sissipäällikön nimeksi on sanottu Lorentz Heikel. Lauri Häikäläisen myöhemmistä vaiheista ei ole muuta tietoa kuin että hänen poikansa Lauri siis vihittiin Oulunsuussa pudasjärveläisen Kaarina Väätäjän kanssa, asuivat Arolassa ja myös Oulunsuun Juuruksessa. Poika Juho avioitui Liisa Laurintytär Rahkon kanssa. Liisan koti oli Rahko no 11. (lisää…)
-
Karppila no 49 historia
Pekka Karppila kirjoitti yhdestä sukunsa kotitalosta Laitasaaressa eli Karppilasta no 49. Hänen sukuaan asui talossa ajalla 1777-1928.
Pekka on kirjoittanut samalla myös Karppilasta lohkaistun Haapasalon historiikin. Työn alla hänellä on tälläkin hetkellä parin talon historiikki.
Iso Kiitos Pekalle avusta Laitasaaren talojen asujaimistojen selvittelystä!
Oheisessa valokuvassa on Karppilan talon poika Yrjö Karppila (s. 1899) armeijan tiedonantokurssilla Lappeenrannassa 23.06.1920, edessä vasemmalla vieressään muhoslainen Väinö Mustonen (klikkaa kuvaa).
Karppilasta kaivattaisiin lisää valokuvia – etenkin vanhoista rakennuksista ennen niiden purkua 1980-luvun lopulla.
-
Ystävälle
Sulle kertoilen
tarun joutsenien…
Nepä hämyssä
öiden valoisien
sovuin souteli
virtoja Pohjan veen,
soman vaalineet
olivat poikueen.Ja sitten,
kun syksyllä myrskyt soi,
nämä joutsenet
rinnan lensivät pois –
oli suunta suvea kohti.
Mutta kiilasta yksi
jäljelle jää…
Heti armas
rinnalle viilettää…
Pian kiila
jo kaukana hohti…Ja kun järvet
kahlitsi talvi ja jää
näki hiihtäjä
hangella ihmeissään
näyn oudon:
valkeat joutsenet
ikiuneensa
ovat uinahtaneet.Joku kai oli
emosen ampunut.
ja kun maahan
se oli suistunut,
toinen kiiruhti
kiilasta avukseen
ikiajoiksi
jääden vierelleen.– Salli Lund
-
Väänäsen vanhaemäntä muistelee – osa 2
Pikkupiian pesti Väänäselle ja siitä miniäksi
Väänäsen talon emäntä Anna Liisa Juhontytär (o.s. Määttä 1879-1955) oli ollut sairaalassa vatsahaavan vuoksi, jota oli hoidettu jäätyneellä kermalla. Kotiin päästyään hän ei saanut tarttua heti työhön, vain liikuskella ja levätä – ja kotona piti jatkaa hoitoa mannapuuroruokavaliolla. Emäntä tarvitsi siten itselleen apua ja haki vuonna 1935 tuolloin alle 15-vuotiaan Elman pikkupiiakseen Väänäselle. Pikkupiika passasi emäntää, keitti tälle monet kerrat pikkupadalla mannaryynipuuroa sekä kipparoi muita töitä sisällä ja ulkona.
-
Nipa Raumala – kullanhuuhtoja ja Lapin legenda
Nipa eli Niilo Raumala syntyi Laitasaaressa 7.12.1922 ja kuoli 26.5.1983 Rovaniemellä pitkällisen sairauden väsyttämänä. Hänet on haudattu Inariin. Niilon kotitalo oli Tuohino no 71 Laitasaaressa ja hänen esipolviaan on asunut myös tiloilla Lusikka no 62 ja Halonen no 54. 1
Kullanhuuhtojana hän aloitti viiden sotavuoden jälkeen vuonna 1945 Lemmenjoella, jossa jo häntä ennen oli hänen setänsä Aaro Raumala (s. 12.7.1908, k. 21.8.1986). Aaro oli myös Tuohinon talon poikia ja oli aloittanut kullanhuuhdonnan jo vuonna 1935. 2
Rikastumaan Niilo ei löytämillään kultahipuilla päässyt – hänen sanotaan löytäneen yhteensä kolmekymmentä kiloa kultaa. Suurin kimpale minkä hän löysi, oli 103 grammaa. Niilon mökki oli nimeltään Pusku – sijaitsi Puskuojalla. Kuva Niilosta rännittämässä Puskuojalla vuonna 1953 löytyy täältä.